Kun vauva sängystä tippui ja muita kolhuja

Kun vauva sängystä tippui ja muita kolhuja

torstai 30. heinäkuuta 2020

"Oletko satuttanut vai onko tuo värikynää", ihmettelin ääneen nelivuotiaan jälkiä otsassa. "Se on iso haava", sanoi esikoinen dramaattisin elkein, toivoen mitä suurinta myötätuntoa ja lohdutusta, niin kuin asiaan kuuluu. Lapsen pettymykseksi ja äidin helpotukseksi jälki paljastui tällä kertaa silkkipaperin väriksi. "Eikö ole edes verta", varmisti lapsi vielä, lähes pettyneenä. 

Välillä tuntuu, että lapset ovat koko ajan naarmuilla. Vaikka kuinka yrittää valvoa ja kasvattaa silmät selkäänkin, ovat liikkuvat lapset alttiita kolhuille. Yhdeksänkuinen osaa liikkua muttei miettiä, nelivuotias taas rakastaa vauhtia. Toistaiseksi olemme päässeet aika pienellä. Kop-kop-kop!

Kun vettä on lähellä, saa olla silmä tarkkana

Esikoinen meinasi kerran hukkua leikkipuiston koristealtaaseen. Pää oli jo pinnan alla. Vain jalat törröttivät pystyssä lähteessä. Onneksi kaikki päättyi hyvin mutta tästä näen vieläkin painajaisia. Toinen juttu sitten onkin, kannattako leikkipuistoon laittaa koristeallasta. Ja vielä maassa, jossa puistot suljetaan kun tuulee liikaa. Sekö on vaarallista mutta aidattomat altaat eivät?

Kuopuskaan ei nuoresta iästä huolimatta ole välttynyt kolhuilta. Suurin tälli tuli keväällä. Olin mennyt suihkuun ja jättänyt vauvan parisänkyyn nukkumaan, vauvahan ei osannut liikkua. Klassinen tapaus. Barrikaditkin oli rakennettu sängyn molemmille laidoille. Juuri kun väänsin vesihanat kiinni, kuului kamala rysäys. Ja sitten huutoa. 

Ahaa. Vauva osasikin liikkua.

Vauva kiljui ja huusi lattialla kuin teurastettava. Teki mieli takoa omaa päätäni seinään mutta eipä se olisi vauvaa auttanut. Sen sijaan soitin päivystykseen, jossa vastasi maailman ihanin hoitaja. Kertoessani tapahtuneesta itsesyytösten riivaamana, hoitaja vakuutteli ja rauhoitteli tyynenä kuin viilipytty. ”Melkein kaikki vauvat tippuvat jossain iässä. Vauvat ovat kestävämpiä kuin vaikuttaa. Hengitä rauhassa ja seuraile vauvan vointia” ynnä muita lohdullisia sanoja. Teki mieli itkeä, niin kauniisti tämä puhui. Vauvakin tokeni järkytyksestä ja oli taas äkkiä oma iloinen itsensä. Silti sydän sykkyrällä herättelin tätä yöllä, niin kuin aivotärähdyksen jälkihoitoon kuuluu. Kun vauva reagoi ärsykkeisiin, ei oksennellut eikä muutenkaan oireillut, säästyimme sairaalareissulta. Huh, miten säikähdin.

Pari päivää myöhemmin näin, että vauva oli oppinut etenemään kierimällä. Se selitti tippumisen. 

Kun hyvä kiipeilypuu löytyy, on sen kutsua mahdoton vastustaa

Sitten oli nelivuotiaan vuoro olla potilaana. Esikoinen otti ja haukkasi palasen vesilasin reunasta. Eikä ollut ensimmäinen kerta. Ranskassa sama tapahtui taaperoaikoina, minkä jälkeen muovimukit ovatkin olleet kovassa huudossa. Kaivelin sirpaleet suusta, laitoin lapsen purskuttamaan vedellä ja soitin päivystykseen. Taas lohduteltiin ja suositeltiin muovimukien käyttöä. Teki mieli luvata etten soita enää seuraavalla viikolla.

Toisissa perheissä tapahtuu pieniä onnettomuuksia jatkuvasti. Mitä enemmän vauhtia, sen helpommin sattuu. Onneksi lapsilla tuntuu olevan suojelusenkeli matkassa koska aikuiset eivät ehkä selviäisi samoista tapaturmista yhtä pienillä vammoilla. Vai mitä luulette, miltähän tuntuisi hypätä kallo edeltä pulpetin kannelta lattialle, niin kuin veljeni teki ensimmäisenä koulupäivänään? Tahtoi näyttää uusille kavereille kuinka siistejä juttuja osaa tehdä. Auts, mutta siihenkin auttoi videovuokraamon delfiinileffa ja yksi vapaapäivä.

Pienimmälläkin on jo kova vauhti päällä

Kaksi asiaa kannattaa pitää kaukana pikkulapsista. Magneetit ja paristot. Päivystyksessä muistutettiin nimittäin kahdesta tilanteesta, jotka vaativat välitöntä lähtöä sairaalaan. Jos lapsi nielaisee pariston tai magneetin, on toimittava nopeasti. Meillä nostettiin heti jääkaappimagneetit hattuhyllyn korkeudelle ja briiffattiin esikoinen niiden nielemisen vaarallisuudesta. 

Onko teillä riittänyt vauhtia ja vaaratilanteita? Auttaisikohan konttauskypärä vai pitääkö lähteä haarniskakaupoille?  

9kk vauva tahtoo kävellä

9kk vauva tahtoo kävellä

torstai 23. heinäkuuta 2020

Minkälainen on yhdeksänkuinen vauva? Kaikki lapset ovat yksilöitä ja kehittyvät omassa tahdissaan, mutta tällainen on meidän Mini-Ranskis. Ikää on yhdeksän kuukautta ja muutama päivä.

Suussa on neljä nököhammasta. Kaksi ylhäällä ja kaksi alhaalla. Näillä saa oikein mukavasti tikattua kiinni sormesta. Aiii, parkaisen ja vauva kikattaa. Syliin ottaessa tämä iskee suoraan kiinni olkapäähän. Kikatuttaa. Pureskelu on vauvasta ihanaa mutta alkaa jo olla kivuliasta puraisun kohteelle.

Näin vauva tahtoisi kulkea koko ajan

Kuin rautakanki, ei tahdo istua vaan nousta pystyyn. Yrittäessäni istuttaa lattialle tuntuu kuin yrittäisin vääntää rautakankeen 90 asteen kulmaa. Vauva haraa vastaan ja pitää jalkojaan piikkisuorina. ”Kävelen, en istu!” Tämä alkoi jo seitsenkuisena. Yrittää kävellä koko ajan, vaikka luulen, että kävelyttäminen on varhaista. Vauva ei selvästikään ole samaa mieltä. Vauva yrittää kiipeillä joka paikkaan. Esteen päältä osaa jo kiivetä rahin päälle. 

Ei edelleenkään tahdo syödä soseita vaan nakertaa kiinteitä. Kurkkua, porkkanaa, omenaa. Kaikkea mihin meinaa tukehtua. Banaani, vauvan naksut tai muut vähemmän vaaralliset eivät tyyppiä kiinnosta. Keitetyn perunan tämä viskaa nopean nuolaisun jälkeen menemään. ”Ai tuota taas, en syö! Leipää, kyllä kiitos!”

Hyvin kiinnostunut ympäristöstään. Ravintolan terassilla pulun nähdessään pää kääntyy niin kauan kuin niskat antavat periksi. Vauva seuraa kaikkea mikä liikkuu. Ihan kuin elämä olisi ollut pausella tähän saakka ja nyt joku olisi laittanut elokuvan pyörimään.

Syö rintaa pari kolme kertaa päivän aikana, öisin muutaman kerran. Saa jostain ilmeisesti vauvojen supervoimia, sillä nihkeästä syömisestään huolimatta on ihana pullukka, jolla voimia tuntuu riittävän.

Osaa taputtaa. Kun taputan, tämä matkii ja taputtaa takaisin.

Antaa pestä hampaat, vaikkei suostu avaamaan suutaan lusikalle. Harjatessani eilen omia hampaitani vauva konttasi viereen ja avasi suunsa ammolleen. Annoin tälle oman hammasharjan ja sitä se jäi järsimään tyytyväisen näköisenä.

Arastelee ”inhottavia tekstuureja”. Koskiessaan koiran limaiseen leluun, irvistää ja jättää lelun. Laittaessaan paljaan jalan ruohikkoon, pysähtyy ja kipristää varpaitaan tyrmistyneen näköisenä. Tykkää istua hiekkalaatikolla ja potkia hiekkaa.

Yöt ovat tällä hetkellä yhtä sirkusta. Vauva liikkuu unissaan, ryömii, kääntyilee ja nousee karhukävelyasentoon. Itkee tuttia ja vaipatkin falskaavat välillä. Hyvin levottomia öitä on kestänyt noin kuukauden verran. Toivottavasti tilanne rauhoittuu kohta, koska jatkuva valvominen ja tunnin välein heräily alkavat käydä työstä. Päivisin vauva nukkuu kahdet päikkärit. Ehkä tämä vaihe helpottaa kohta tai sitten on unikoulun aika.

Hurjaa vauhtia karttuvat vauvan taidot. Kuinka kauan voi vielä puhua vauvasta, kun toinen melkein kävelee? 

Pieni lapsi + pieni koira?

Pieni lapsi + pieni koira?

torstai 16. heinäkuuta 2020

Meidän perheen karvaisin perheenjäsen ei ole Ranskis, vaikka hiusten lukumäärän perusteella voisi niin olettaa. Perheen pörröisin on Choco, pieni Pomeranian- rotuinen kääpiökoira. Painoa on kolmisen kiloa ja kokoa vähän enemmän kuin A4-arkilla. Karvoineen päivineen. Märkänä näyttää oravalta.

Vähän suurempi kuin A4

Hankimme koiran ennen lasten saamista. Pieni koira oli todella näppärä myös kaupungissa asuessa. Vaikka rotu on haukkualtis, koulutimme sen hiljaiseksi. Opetimme sen kulkemaan liikennevälineissä heti pennusta pitäen ja koira oli mukana aina ja kaikkialla. Kokonsa puolesta se mahtui helposti pieneen koirankantolaukkuun ja lentokoneessa se kulki matkustamossa. Ihana seuralainen, joka keräsi aina katseita.

Pariisissa koira oli yleensä tervetullut ravintoloiden terassille, vaikka puistoon sitä ei aina saanutkaan ottaa. Pariisissa on tietyt puistot, joissa saattaa olla vieläpä tietyt alueet, joihin koiran saa viedä. Esimerkiksi Luxembourgin puistoon koiran saa ottaa mutta se saa käyskennellä vain pääporttien läheisyydessä. Ei koristealtaan edessä. Puhumattakaan nurmikolle menosta. Omassa lähipuistossamme Montsourisissa koirat eivät saaneet astua nurmikolle. Ihmisillä oli lupa pikniköidä ja puistojumpata mutta koiran kävelystä nurmikko olisi vartijoiden mukaan mennyt pilalle. Pariisin puistoissa on nimittäin vartijat muistuttamassa ahkeraan siitä, mikä on sallittua. Mutta siitä toiste, ennen kuin eksyn liian kauaksi alkuperäisestä aiheesta. 

Koira oli tervetullut kahvilaan

Revenons à nos moutons, palataanpa takaisin aiheeseen. Kun esikoinen syntyi, pääsi koira tekemään tuttavuutta vauvan kanssa. Vastasyntynyt oli lähes samaa kokoluokkaa kuin koira. Kasvaessaan vauva ohitti koollaan äkkiä koiran ja alkaessaan liikkumaan, oli koiran perässä mönkiminen parasta, mitä lapsi tiesi. Koira antoi vauvan kiskoa karvojaan eikä mennyt pois alta, vaikka vauva kellahti päälle. 

Hyvin pian lapsella oli enemmän voimia kuin koiralla. Aloin pelkäämään koiran puolesta. Tämä kun ei tajunnut pelätä vauvaa. Koiran kintut ovat pienet ja hennot. Pelkäsin niiden napsahtavan poikki kuin kananluut, jos kävelemään opetteleva vauva kaatuu päälle. 

11-kuinen opettelee kävelemään

Muuttaessamme Pariisissa viidennen kerroksen asuntoon, johon piti kivuta puisia kierreportaita pitkin, muodostui ongelma. Koira ei millään suostunut kiipeämään liukkaita rappuja pitkin. "En muuten tule", sen silmät tuntuivat tapittavan ja takajalat haroivat kaikin voimin vastaan. Puolitoistavuotias taas ei jaksanut kävellä ylös asti. Jouduin siis kantamaan molempia, mikä aiheutti sen, etten saanut pidettyä kaiteesta kiinni. Puisia portaita vahattiin ahkeraan ja välillä tuntui, että luistimillakin olisi pysynyt paremmin pystyssä. Jouduimme kerrassaan ikävään tilanteeseen, kun sain pelätä äiti-vauva-koira-rykelmän kierivän portaita alas pää edellä.  

Lopulta pakon edessä päädyimme jättämään koiran äitini luokse Suomeen hoitoon.

Ikävä oli valtava. Suomessa vieraillessamme lapsi kohteli koiraa kuin lelua. Alle parivuotias ei niin sisäistänyt yhdestä kerrasta käskyä ”HELLÄSTI!”. Monta kertaa menin väliin, kun lapsi yritti nostaa koiraa, meinasi istua päälle tai retuutti tätä kuin lelua. Nyt 4,5 vuotiaanakin kohtelee vielä välillä aika ronskein ottein.

Kun muutimme takaisin Suomeen ja vauva syntyi, sai koira vielä pysytellä äitini luona. Koira oli alkanut haukkumaan ja muutenkin unohtanut kaupunki- ja kerrostaloelämän säännöt. 

Nyt kahdeksankuinen vauva rakastaa koiraa. Uteliaana yrittää tarrata korviin, häntään tai mistä ikinä saakin kiinni. Koira inahtaa, jos en ehdi hätiin. 

Haikein mielin olemme tulleet lopputulokseen, että koiran hyvinvoinnin kannalta on parempi kun tämä ei asu pikkulapsiperheessä. Koira ei todellakaan ole lelu ja pelkään etteivät silmäni riitä aina valvomaan, ettei sitä satu. Kaupunkiasuminen tuottaa omat haasteensa. Koira ei ole enää tottunut suuriin ihmisjoukkoihin ja arastelee kaupungissa. En tiedä pääsisikö haukkumisestakaan enää eroon. Ehkä, sillä meidän kanssa asuessa tämä ei haukkunut koskaan. Mutta oma piha ja reviiri ovat tehneet tehtävänsä. Koira haukkuu aina kun hissi liikkuu talossa. ”Pois! Täällä vahdin minä!”

Onko teillä lapsiperheessä kääpiökoiraa tai muita pieniä eläimiä? Miten lapset ja eläimet tulevat toimeen? Oletteko saaneet yhtälön toimimaan?

Lomakohde vauvan ja leikki-ikäsen kanssa?

Lomakohde vauvan ja leikki-ikäsen kanssa?

torstai 9. heinäkuuta 2020

Heinäkuinen sää näyttää harmaalta ja viileältä. 15 astetta ja sataa. Hallitus päätyi eilen höllentämään matkustusrajoituksia ja se tuo toivoa matkailun ja elämän normalisoitumisesta. Fiksusti käyttäytymällä ja turvavälejä pitämällä voisi lomamatkakin olla mahdollinen ensi viikosta alkaen. Olisi jotain sykähdyttävää, mitä odottaa. Toistaiseksi korona rajoittaa matkustamista Ranskaan, joka muuten olisi ykköskohteemme. Tällä hetkellä matka kuin matka, tai edes pelkkä sen suunnittelu tuntuu silti ihanan kutkuttavalta ajatukselta. 

Pohdimme minkälainen loma olisi enimmäkseen mielekäs kaikille perheenjäsenille. Mietitäänpä vaihtoehtoja. Pesueeseen kuuluvat vanhempien lisäksi 4,5 vuotias tyttö ja kahdeksankuinen poikavauva. 

Näinkin saattaa käydä! Unelmalomaa Australiassa

RISTEILY

Nelihenkisenä perheenä olemme tehneet vasta yhden matkan. Kun vauva oli noin kolmikuinen, teimme kokeeksi Ruotsin-ristelyn. Vaikka koronatilanteen puolesta Tukholma ei tällä hetkellä ole vaihtoehto, voisi esimerkiksi Riikaan risteillä jo heinäkuussa.

Leikkitila ja juhlakengissä kirmailu ympäri laivaa oli nelivuotiaalle yhtä juhlaa. Oman ruuan valinta seisovasta pöydästä, jälkkäreistä nyt puhumattakaan, riemastutti joka kerta. Kun Tukholman Junibackenissa tämä pääsi näkemään suuren idolinsa Peppi Pitkätossun, oikea unelma toteutui. Koko ajan tuntui olevan jotakin kivaa. Vauva vain oli ja nukkui. Kuin vauvanukke. Kun välillä pääsi syliin ja sai maitoa niin pysyi rauhallisena ja tyytyväisenä. Koska lapset pysyivät tyytyväisinä, oli vanhempienkin helppo nauttia irtiotosta arjen pyykkikoreista. Tästä jäi niin vahva onnistumisen tunne, että päätimme varata uuden ristelyn. Tällä kertaa Royal Caribbean Cruise -varustamolta.

Ristelyä tuli RCCL-varustamon ohjeiden mukaan odottaa siihen, kunnes vauva on kuuden kuukauden ikäinen. He eivät ota kyytiin alle puolivuotiaita lapsia. Meinasin vetää kahvit väärään kurkkuun huomatessani, että vauvasta veloitetaan sama hinta kuin aikuisesta. Hröm! Aikuinen kuluttaa risteilyn hintaan ruokaa seisovasta pöydästä niin paljon kuin napa vetää. Samaan hintaan pääsee nauttimaan viihde-esityksistä, uima-altaista, kuntosalista ja ties mistä ihanasta. Vetääkö vauva salitreenin, pötsin täyteen buffassa ja löhöää loppupäivän uima-altaassa?  Niin. Ja siltikin joutuu maksamaan täyden hinnan, ellei ”lapset ilmaisiksi kampanja” ole käynnissä. Kuten ei lomasesonkiaikaan ole. 

Varasimme siis risteilyloman sesongin ulkopuolelle. Lähtö New Yorkista ja kuusi päivää merellä. Muutama pysähdys Kanadan puolella takaisi sen, ettei laivassa vanuminen ala tuntua juuri siltä. Maailman helpoin seikkailu! Sitten iski korona ja risteily peruttiin. Rahat sai onneksi takaisin. Takaiskusta lannistumatta varasimme uuden reissun saman tien syyskuulle, toivoen, ettei pandemia sentäs ikuisesti kestä. No tuntuu kestävän ja tämäkin reissu peruttiin.

Kolmatta ristelyä ei tee mieli varata. Mikäli reissuun pääsisikin ensi talvena, ei kyydissä olisi enää vauvaa, vaan alati liikkuva taapero. Esikoinen olisi entistä isompi ja jaksaisi istua ravintoissa ehkä vielä nykyistä paremmin, mutta yksivuotiaan kanssa jatkuva ravintolaruokailu ei houkuttele. Lisäksi pieneen hyttiin tulisi mahduttaa kaksi leikkivää lasta. Huh. Omat hermot olisivat riekaleina ensimmäisen päivän jälkeen. 

Yhteenvetona sanoisin, että pidempi risteilyloma on erinomainen ajatus yhden leikki-ikäisen kanssa. Taaperon lisääminen pottiin voi johtaa itkuun ja hammasten kiristelyyn. Risteilyä kannattaa ehkä ensin kokeilla lyhyemmällä kaavalla ennen kuin sijoittaa viikon vesillä oloon.

KAUPUNKILOMA

Esikoisen kanssa kävimme usein kaupunkilomilla. Kävimme muun muassa Lontoossa ja New Yorkissa. Vaikka kumpaankaan edellisistä ei tällä hetkellä pääse, on muita kaupunkikohteita tarjolla sallittujen maiden listalla.

Metropoleissa vuorottelimme nähtävyyksiä, puistoja ja piknikkejä. Päiväunet hoituivat vaikka rattaissa ja kaupungissa oli helppo täyttää kaikkien tarpeet. Entäpä kaupunkiloma kahden lapsen kanssa? Luulen, etteivät kaikki palaset loksahtaisi paikoilleen enää yhtä helposti. Esikoinen osaa jo vaatia enemmän. Kun vielä vauvan tarpeet pitää ottaa huomioon, voisi känkkäränkkä olla jatkuva kolmas pyörä. Mahdollista, mutta vaatii suunnittelua, pitkää pinnaa ja tarpeeksi etappeja myös lapsille.

RANTALOMA

Rantaloma olisi todennäköisesti helpoin valinta. Esikoisen kanssa löhölomat olivat aina onnistuneita. Esimerkiksi Kreikan Korfulla vietimme kaksikin lomaa. Rantaa, leikkimistä ja hyvää ruokaa. Ei vääntöä ja jatkuvaa kompromissia. Luulen, että vauvakin mahtuisi helposti tähän komboon. Kreikka on helppo kohde lapsiperheelle ja sinne saa matkustaa jo tänä kesänä. 

Kaikkien perheenjäsenten pitäisi voida nauttia lomasta ainakin aika ajoin. Pienet mökötykset sallitaan ja niiltä tuskin voi välttyä, vaikka olisi oma paratiisisaari Helsingin edustalla lastenhoitajien ja pysyvän 25 asteen ilmaston kera. Jos odottaa lasten kanssa samaa helppoutta kun ilman lapsia, niin todennäköisesti pettyy. Mutta kun suunnittelee kaikille jotakin kivaa, voi loma ylittää odotukset.

Oletteko te saaneet onnistumiskokemuksia koko perheen lomareissuista? Mikä oli teidän valintanne? Vai jätättekö haaveilun koronan jälkeiseen elämään?

Vauvavuoden hankalin vaihe

Vauvavuoden hankalin vaihe

torstai 2. heinäkuuta 2020

Istun olkkarin lattialla kahdeksankuisen vauvan kanssa. Tämä tutkii omia lelujaan. Puhelin soi ja näytöllä näkyy tuntematon soittaja. Uteliaisuus herää. Pakko vastata, vaikka vauva on alkanut kiipeilemään päälläni. Ties vaikka olisin voittanut jossakin jotakin. Tai muita hyvä uutisia. Vastaan kuullakseni markkinointipuhetta mistä lie huuhaa-tuotteesta. Ja sitten PAM! Näen vauvan kaatuvan ja iskevän päänsä lattiaan, tietenkin takaraivo edellä. Juuri siihen kohtaan missä matto loppuu.

Tätä on nyt jatkunut muutaman päivän. Todella lyhyessä ajassa, noin puolessatoista viikossa vauva oppi nousemaan pystyyn tukea vasten ja kiipeää nyt koko ajan, joka paikkaan. Osaa nousta ylös mutta ei laskeutua alas. Pieni mönkijä ei millään tahdo enää pysyä lattian tasolla vaan suunta on ylöspäin. Muutos tapahtui niin äkkiä, etten ihan vielä ole sisäistänyt, ettei vauvaa voi jättää valvomatta kuin korkeintaan kahdeksi sekunniksi. Koska kymmesessä sekunnissa tämä jo kiipeää pystyyn. Ja kaatuu.

Keittiö on kuin pommin jäljiltä. Aina kun avaan tiskikoneen, tahtoo vauva nousta pystyyn sitä vasten. Tuntuu etten tällä viikolla ole saanut mitään valmiiksi. Pienet, normaalisti ihan ohimennen hoidettavat hommat, kuten pyykkien ripustaminen, jäävät kesken. Vaikka siivoaminen ei ole vauvavuoden ykkösprioriteetti, olisi illaksi kiva saada vauvalle puhdas pyjama päälle. Vaippa nimittäin falskasi parina yönä. 

Muistot esikoisen vauva-ajasta palaavat mieleen. Asuimme Pariisissa hyvin pienessä asunnossa, jossa lattiatilaa oli vain muutama neliö. Avokeittiö yhdistettynä olohuoneeseen tarkoitti kaatuvia baarijakkaroita, avointa jääkaapin ovea ja tiskikoneen luukun nappuloiden vääntelyä. Vauva nousi pystyyn ottaen kiinni siitä mihin yletti ja ihmettelen vieläkin, miten ei koskaan saanut päälleen heppoisaa televisiota tai muuta ei-niin-kiipeilyn-kestävää. Pieneen asuntoon oli rakennettu kiinteä baaripöytä ja baarijakkaroiden säätövipu oli pystyyn pyrkivästä vauvasta oivallinen vipuvarsi. Olin hermoraunio. Asunnossa ei oikeastaan ollut paikkaa, jossa lapsi oli turvassa esim. vessassa käynnin ajan.

"Soseita en syö!"

Vauvavuoden toinen puolisko on muutenkin haastavampi. Sanotaan, että äidin vastustuskyky ei enää suojaa vauvaa tässä vaiheessa ja esikoisella alkoikin korvatulehduskierre noin kahdeksankuisena. Samaan aikaan tuli hampaita, vierastaminen ja liikkeelle lähtö. Valvottuja öitä oli enemmän kuin nukuttuja ja muistankin toivoneeni yhtäkkiä, "kasva vauva kasva". 

Nyt on sama vaihe on uudelleen käsillä kuopuksen kanssa. Onneksi täällä tilaa on ruhtinaallisesti verrattuna edelliseen kertaan, vaikka muuten asummekin ei niin valtavassa keskusta-asunnossa. Vauvalla on silti tilaa ryömiä huoneesta toiseen ja olohuonekin on aika vauvaystävällinen. Nuha on kuitenkin iskenyt ja öisin yskittää. Vieraiden sylissä ei oikein viihdytä ja nököhampaita pukkaa.

Vauvavuoden ensimmäinen puolisko hujahti siivillä ja käärö viihtyi olalla tai lattialla. Nyt puhaltavat uudet tuulet ja tyypillä on oma tahto. Se kuuluu sanovan: ”tahdon pystyyn! Tahdon kävellä! Tahdon tehdä.” 

Tuntuu kuitenkin kummalta. Miten noin pieni voi jo olla pystyssä? Pitää varmaan hankkia sellainen konttauskypärä. Helppo vauvavaihe on takana ja nyt saa keksiä uudet kikat arkeen. Vaikka kasvattaa silmät selkään ja hankkia Spidermanin refleksit.

Mikä teistä on ollut vauvavuoden haastavin osuus?

Hups, vauva pystyssä kesken pikasiivouksen! Sängynpohja on heti laskettava alemmas.