Laivalla Riikaan avec vauva ja 4v

Hylkeen kuva tervehtii meitä laivan kyljessä lähestyessämme terminaalia. Nelivuotias hihkuu ja puhkuu. Aurinko paistaa ja olemme lähdössä Riikaan niin kuin moni muukin suomalainen perhe tänä kesänä. Ihanaa päästä näkemään uusi kaupunki!

 

Laivaan astuessa Harri hylje jorailee musiikin tahtiin toivottamassa matkustajat tervetulleeksi. Nelivuotias rohkenee heittää yläfemmat ja vauva puhisee innosta. Niin minäkin!

Uskokaa tai alkää mutta kahden sängyn väliin mahtui pinnasänky!

Hytissä meitä odottaa valmiina vauvan matkasänky, samoin sängynlaita nelivuotiaalle. Molemmat sai klikattua jo risteilyä varatessa. Todella hyvä näin. Ei tarvitse jännittää laivalle asti onko näitä vielä infossa jäljellä. Muumihyttiä en onnistunut varaamaan. Systeemi herjasi henkilömäärän ylittyvän vaikka vauva nukkuu pinnasängyssä. Onneksi muumit eivät olleet kynnyskysymys.

 

Silja Serenade-aluksella on kaksi leikkitilaa, molemmat ovat auki koronatilanteesta huolimatta. Toisessa voi katsella piirrettyjä, pelailla ja laskea liukumäkeä. Toisessa on jopa pomppulinna. Lisäksi lapsille on ohjelmaa, jossa Siljan maskotti, Harri Hylje on mukana. Mennessä emme päässeet lasten discoon ruokailun takia mutta tullessa aikataulut kohtasivat paremmin. Lasten ohjelmat ovat aika lyhyitä joten discoonkin kannattaa mennä heti sen alkaessa. Hylje esitti lavalla oikeat muuvit ja vauva hytkyi ja kiljahteli riemusta maskotin liikkuessa. 

9kk vauvakin nauttii leikkitilassa

"Mikä sinusta on laivalla parasta", kyselen uteliaana esikoiselta leikkitilojen väliä kulkiessamme. "No se syöminen", täräyttää lapsi kysyen kärsimättömästi samaan hengenvetoon, että KOSKA sinne oikein pääsee. No pääseehän sinne mutta ensin on odotettava omaa kattausta. 

Buffet-ruokailussa on lasten pöytä, josta metrin mittaisetkin ylettyvät annostelemaan itse ruokia. Mitään gourmeeta on turha etsiä mutta lihapullat, ranskalaiset ja pasta näkyvät maistuvan useimmille lapsille. Innokkaasta odotuksesta huolimatta perheen pikku-parisienne söisi pelkkiä ranskalaisia ja oliiveja, jos saisi itse valita. Sattuneesta syystä ei saa. Myös vesimelonit kuulemma olivat ihan hyviä. Minua vähän häiritsee ravintolan ruokalamaisuus. Kun maksan illallisesta ja pukeudun sitä varten, toivoisin itse tilankin olevan vähän juhlallisempi. Kuvittelenko vain vai oliko buffassakin ennen pöytäliinat?

Jälkiruokapöytä on lapsen onni. Suklaasuihkulähde pulppuaa sulaa suklaata johon voi dipata vaahtokarkkeja tai hedelmiä. Onneksi kattaus on pitkä, kaksi tuntia niin aikuisetkin ehtivät syödä. Aamupalalla tulikin sitten kiire. Kattaus oli 45 minuuttia mutta pelkkään lasten syöttämiseen ja ruokien hakemiseen jonotteluineen meni helposti puoli tuntia. Meinasin jäädä ilman kahvia kun en hakenut sitä pöytään jäähtymään. 43 minuuttia alkamisen jälkeen oli kaikki kahvikoneet jo sammutettu. Onneksi pyynnöstä sain kahvia. 

 

Riikassa meillä oli varattuna huoneisto, ja upea huoneisto korkeine kattoineen olikin! Voi sitä onnea kun 11 neliötä vaihtui 65 neliöön. Vaikka asunnossa ei paljoa aikaa vietettykään, olivat aamu-ja iltahetket paljon rennompia kun kaikille varpaille riitti neliöitä. Vietimme kaksi yötä huoneistossa ja sitten palasimme taas laivalla kotiin.

Kaupungissa annoimme ajan valua omalla painollaan. Emme halunneet kiirettä ja aikatauluja lyhyeen aikaan. Riikastahan olisi päässyt vesipuistoon, rannalle Jurmalaan ja ties minne mutta me käytimme ajan kaupungissa maleksien. Luuhasimme vanhassa kaupungissa, söimme ja kävimme kanaaliristelyllä. ”Kivaa!”, hihkui nelivuotias veneessä. Kiireettömyys on loman ylellisyyttä. Kävimme myös suklaamuseossa, joka alkoi parhaalla osuudella eli suklaan juomisella. Työntekijä otti suklaasuihkulähteestä kaikille mukilliset jonka jälkeen pieneen museoon sai tutustua omaan tahtiin.

 

Sulaa suklaata suoraan lähteestä!

Hintataso oli edullinen ja ihmisiä harvakseltaan. Koronavirus oli sulkenut vanhassa kaupungissa pieniä liikkeitä ja suuria ihmisjoukkoja ei näkynyt juuri missään, vaikka kauniina kesäpäivänä olisi kuvitellut vanhan kaupungin pullistelevan elämää ja turisteja. Lähinnä suomalaisia näkyi siellä täällä. 

Kaiken kaikkiaan neljän yön jälkeen esikoinen totesi: ”kylläpä oli piiitkä loma! Viisi päivää! Nyt on jo ikävä päiväkotiin.” Jes, tavoite saavutettu! Paluusta seuraavana päivänä alkoikin päiväkoti. 

 

Oletteko te käyneet Riiassa? Mitä piditte? Entäpä lapset?