Millä kaksi- ja puolivuotias leikkii?

Millä kaksi- ja puolivuotias leikkii?

perjantai 26. lokakuuta 2018

Välillä kuulen kysymyksen, millä tuon ikäinen lapsi leikkii. Tässä pirpanan lempilelut ja ajanviete runsaassa kahden ja puolen vuoden iässä.

Muovailuvaha.

Ainoa asia jonka kanssa lapsi jaksaa keskittyä pitkään. Sormet puristavat ja silittävät, pieni suu mutristuu muovailun tahdissa. Vaikuttaa lähes terapeuttiselta, pitäisiköhän kokeilla itsekin? Olisiko aikuisten värityskirjojen jälkeen aika aikuisten muovailuvahalle?

Vauvanukke.

Ihan ylivoimainen ykkönen. Sitä hoidetaan, ja sille laitetaan puuroa ja smoothieta. Sen kanssa lasketaan liukumäkeä. Välillä se äityy tuhmaksi ja haluaa lyödä äitiä. Silloin sille huudetaan lujaa: ”EI SAA! TUHMA!”. Ja sitten vauva on taas kiltti. ”Nyt se tottelee minua!”, toteaa lapsi tyytyväisenä.

Olevansa kissanpentu.

”Miauuuu, olen pieni kissanpoika” on päivän ensimmäinen ja illan viimeinen lause. Ei äidin lempileikki ”koska pieni kissanpoikanen ei vielä ymmärrä” (= tekosyy lapselle tehdä kiellettyjä asioita), "koska pienellä kissanpoikasella ei ole vielä käsiä" (=kieltäytyy syömästä itse), "koska pieni kissanpoikanen ei osaa vielä kävellä" (=lasta täytyy kantaa). 

Tornien rakentaminen. Ja varsinkin niiden kovaääninen kaataminen. Puulattialle. Anteeksipyyntö alakertaan!

Kaikenlainen riehuminen ja liikunta.

Juoksee, pomppii ja riehuu kiljuen ”minä voitin, minä voitin!!!”. Trampoliinit ehdoton suosikki. Kuperkeikat tulevat hyvänä kakkosena. Pitäisi löytää Pariisista joku harrastuspaikka, jossa lapsi saa lisää irti liikunnan riemusta.

Sadut ja lukeminen. Olemme päässeet seuraavalle asteelle satujen suhteen. Nyt voi jo lukea tarinoita, joissa on juoni pelkkien kuvien aukiselittämisen sijaan. ”Äiti, miksi Peppi on niin vahva?”

Uusin leikki, seuraa johtajaa. Leikki otetaan käyttöön ulkona, kun lapsi ei tahdo kävellä ja haluaisi olla vain sylissä. Vaatii vanhemmalta kykyä menettää kasvonsa ja riehua kuin pehmustetusta huoneesta karannut. Mutta. Parivuotias jaksaa kävellä kilometritolkulla tämän ansiosta. Mikäli siis vanhempi jaksaa taittaa matkaa kolmen metrin pätkissä loikkien ja kädet ilmassa viuhtoen.

Tässä naperon lempparit, minkälaisia leikkejä teillä suositaan?

Vuodenaikojen merkitys ulkosuomalaiselle

Vuodenaikojen merkitys ulkosuomalaiselle

tiistai 16. lokakuuta 2018

Kävelin koko viikonlopun shortsit jalassa ja ihmettelin, onko tosiaan jo lokakuun puoliväli. Askel oli kepeä ja valo kultainen. Intiaanikesä yllätti. Loppuviikosta terassin pöydät täyttyivät lämmössä kehräävistä kaupunkilaisista kun Pariisissa saatiin nauttia 25 asteen helteestä.

Suomalaiset rakastavat keskustella säästä mutta kuinka suuri vaikutus sillä on todellisuudessa elämään?

Pariisissa asuessa huomaan selkeästi miten vuodenajat vaikuttavat mieleen. Suomessa kesä on lyhyt ja täynnä tekemistä, talvella pimeys nielee alleen kaiken. Tietyt teemat ja ajattelutavat ovat iskostuneet mieleen. Vuodenaikoihin kuuluvat tietynlaiset mielentilat.

Pariisissa elämä on tasaisempaa ilman suuria vuodenaikojen vaihteluita. Sanoisin jopa, että henkisesti helpompaa. Talvisin pimeys ei ole yhtä hallitseva kuin Suomessa. Kevät alkaa varhain. Jo maaliskuun lopussa puut ovat silmuilla enkä tunne samaa kevättalven levottomuutta. Syksy on pitkä ja leuto. Välillä huomaan ihmetteleväni, onko nyt syksy vai kevät. 

Suomessa vuosi näyttäytyy yleensä seuraavanlaisesti:

• Syksy: uusi alku. Uskallusta, energiaa ja uusia seikkailuja. Illalla saa vihdoin nukuttua, kun illat pimenevät. Kaulaliina tiukalle ja paksummat vaatteet päälle. 
• Sydäntalvi: Kotoilua, kynttilöitä ja hakeutumista kotiin ystävien ja perheen kera. Ei energiaa seikkailuille eikä halua lähteä tuntemattomaan pimeään. Ihanaa olla kotona. Rauhoittumista.
• Kevät-talvi: Ärtymys. Eikö talvi lopu IKINÄ? Nyt pakko varata joku ihana reissu ja tehtävä muutos, joka polkaisee aikaa eteenpäin, kohti kevättä.
• Kevät: Uudelleensyntyminen. Vatsa täynnä perhosia. Elämä eli kesä on melkein täällä. Kuiva asfaltti, jolle pääsee juoksemaan. Mieli tulvii ideoita. Kierrokset käynnistyvät.
• Alkukesä: Elämästä kaikki irti. Matkoja joka paikkaan, tekemistä hampaat irvessä koska nyt on kesä ja kohta se on jo ohi. Ylikierroksia.
• Loppukesä: Tule jo syksy. En jaksa hymyillä naama irveessä ja suorittaa onnellisuutta. Enää yhtään. Väsymystä. Koska ne illat oikein pimenevät?

Lokakuinen leikkipuisto

”Teemat”, jotka Suomessa ovat iskostuneet vuodenaikoihin, unohtuvat. Kevät ja etenkin kesä tuntuvat niin pitkiltä, etten tunne suorittamispeikkoa olalla. Kesäviikonloppuja piisaa, eikä yksi sateinen lauantai romahduta koko palettia. Aikaisemmin en ollut ymmärtänyt miten kiinteä yhteys vuodenajoilla on mielentilaan ja miten vahva vaikutus sillä on elämään. Voiko elämä tuntua kevyemmältä vain suotuisampien säiden takia?

Matkustelun tarve on pienempi, kun pimeää ja kylmää ei tarvitse paeta. Talvella on toki kylmää ja pimeääkin mutta ei niin kaikennielevästi. Sijaintinsa puolesta Pariisilla on tarjota lähikohteita niin paljon, ettei aina tarvitse haaveilla kaukomatkoista. 

Entä kaipaanko Suomen talvea?

Timanttihanki ja pehmeän lumiset maisemat puuttuvat mutta Helsingissäkin olen elänyt talvia, jolloin lumi on vain märkä lätinä kengissä. Ainakaan pääkaupunkiseudulla lumesta ei ole takeita. Sitä paitsi, muutama vuosi sitten meillä meni pakkasherran kanssa sukset ristiin. Odotin lunta, pakkasta ja talven ihmemaata helmikuisiin häihimme Helsingissä ja kuinka kävikään? Aamulla satoi ja vihkimisen jälkeen astelimme märällä nurtsilla mittarin näyttäessä noin viittä astetta lämmintä. Häät olivat ihanat mutta luotto lumeen suli. Onneksi sade hääpäivänä tuo onnea.

Viikonloppu Lillessä

Viikonloppu Lillessä

torstai 11. lokakuuta 2018

Pariisin ihanuutta on päästä sieltä helposti minilomille. Vuokrasimme auton ja lähdimme viikonlopuksi Lilleen.

Kaupunki herättää muistoja ja perhosia vatsassa. Täällä me Ranskiksen kanssa otimme parisuhteen ensiaskelia. Kaikki tuntui sadulta. Talvinen vanha kaupunki vohvelimyyjineen, markkinat ja ihmishumu. Öinen tähtitaivas ja uusi ranskalainen perhe. Perhe, jonka illallisilla samppanja virtasi ja pöytä notkui. Kaupunki, josta tehtiin viikonloppuretkiä Bruggeen ja Brysseliin. Kaupunki, josta Ranskis ajoi yllärinä kerran luokseni Amsterdamiin, ollessani siellä työmatkalla. Lillellä on ikuisesti erityinen paikka sydämessäni.

Lapsi villiintyi päästessään vihdoin autosta pois

Nyt reissuun lähdettiin tietysti napero mukana. Pakatessani lapselle laukkua, ihmettelin voiko tämä olla näin helppoa? Ei vaippakassia, ei soseita tai purkkiruokia eikä mitään muutakaan tarvikkeita. Lempilelut kainaloon ja Peppi Pitkätossu iltasaduksi.

Ai niin, paluu parkkipaikalta, potta unohtui! Ilmankin olisi pärjännyt.

Lapsen matkapahoinvointi arvellutti. Pakkasin kolmet rönttövaatteet varalle ja puin lapsen roskisdyykkariluukkiin. Ipana uinui tunnin ja herättyään laitoin lastenlaulut soimaan. Keskittyminen lauluihin on auttanut muutaman kerran, tai ainakin lähestyvä pahoinvointi on helpompi huomata, kun takapenkin solisti vaimenee. Kahden ja puolen tunnin päästä olimme perillä, puhtain vaattein!

Lauantain nautimme Lillen keskustasta. Kaunis vanhakaupunki kuhisi ihmisiä kuin veronpalautuspäivänä konsanaan. Ensimmäinen etappi oli vohvelikoju. Toki näitä saa Pariisistakin mutta ranskalaiset ovat aivopesseet minut uskomaan, että parhaat vohvelit ja ranskanperunat saa Pohjois-Ranskasta Belgian läheltä. Belgialainen vaihtarikaveri oli aikoinaan erittäin nyreissään, kun heidän herkustaan oltiin annettu kunnia ranskalaisille, vai oletteko koskaan kuulleet Belgian potuista? 

Jonoa lettu- ja vohvelikojulle

Sunnuntaina kävimme puistossa riehuttamassa lasta ja sitten ajoimme Ranskiksen mummon luokse kylään. Lapsi totesi sukulaissuman nähdessään ”he ovat isän sukulaisia, eivät minun”. Ehkä olisi syytä nähdä sukulaisia useammin.

Kotimatkalla kuuntelimme taas tuntitolkulla lastenlauluja. En halunnut lapsen nukahtavan, pelkäsin yöunien menevät läskiksi. Pikku kultakurkku osasi ainakin reilut kymmenisen suomalaista lastenlaulua sanoineen päivineen. Jesss! (Inhosin ajatusta, ettei lapsi osaa suomiklassikoita. Entisen musiikkiluokkalaisen sielua lämmittää ajatus siitä, että Suomessa voi laulella yhdessä muiden kanssa.) Ja sitten nukahti.

Ajoimme takaisin Pariisiin sunnuntain pimenevässä yössä kuunnellen ranskalaisia klassikoita. Mustan yön kietoessa kaiken syliinsä, irtaantui mieli arjesta ja antoi haaveilulle vallan. Takapenkillä vain tuhisi.

Leikkipuisto pariisilaisittain

Leikkipuisto pariisilaisittain

torstai 4. lokakuuta 2018

Lokakuu on täällä mutta vielä on muutama viikko aikaa nauttia puistoista. Pariisi on täynnä viheriöitä, jotka etenkin lämpöisinä kesäiltoina houkuttelevat puoleensa. Todellisuus on toisenlainen syksyn ja pimenevien iltojen koittaessa. Puistot ja leikkipaikat nimittäin suljetaan illalla. Portein ja munalukoin. Kuin Cartierin putiikki.

Talviaikaan siirryttäessä monet puistot suljetaan jo ennen iltakuutta. Työpäivät kestävät yleensä kuuteen. Työssäkäyvälle on lähes mahdotonta ehtiä puistoon arkipäivänä. Tämä vaikuttaa myös omiin harrastuksiin ja marraskuusta maaliskuuhun joutuvat työssäkävijät lenkkeilemään puiston aidan ulkopuolella. Siinä sitten jolkotetaan jonossa puistoa kiertävällä tiellä. En voi olla purnaamatta mielessäni ja ihmetellä onko tämä paikallisille ok?

Leikkipaikka saattaa olla myös aukioloaikojen puitteissa suljettu, koska tuulee/on liukasta/ on känkkäränkkäriski tai muuta kummallista. Niin kuin vaikka senttimetri lunta.

Pariisin puistoissa ei ole järjestettyä puistotoimintaa tai kesäruokailuja. Lelut on tuotava omasta takaa, joskin vanhemmat ohjeistavat pikku pariisilaisia lainaamaan lelujaan leikkikavereille. "Il faut partager!" kuuluu hiekkalaatikon vakiofraaseihin, kun pikkuisia yritetään opettaa jakamaan.

Wc löytyy erillisestä pienestä sivukopperosta mutta lämmitys näistä puuttuu talvisinkin. Vaipanvaihtopöytää ei ole. 

Keskustan puistoissa ei ole keinuja. Usein sentäs hiekkalaatikoita. Mikäli hiekkalaatikko löytyy, niin hiekka on lapselle mieluisaa ”rantahiekkaa”, joka puhdistetaan ihailtavan usein. Poissa ovat Suomen hiekkalaatikoista löytyvät oksat ja männynkävyt, jotka ikävästi pilaavat äidin taaperon arkkitehtuuriset linnarakennelmat.

Luxembourgin puistosta löytyy keinuja mutta ne ovat maksullisia, sama koskee liukumäkiä ja kiipeilytelineitä. Taas pitää lisätä jäitä omaan hattuun (mutta maksulliset keinut, aaarrrrgh!). Pieni asia sinänsä mutta kotiäidin kiukutellessa kerhojen ja muun vauvatoiminnan puutetta, iskee kaikenlainen ”kiusa” suoraan nenäherneenkasvatushermoon. Jos olisin ranskalainen, lähtisin barrikadeille!

Lapsikaan ei ymmärrä miksei pääse illalla puistoon. Mitenköhän täällä toteutetaan pikkulasten liikunnan tarve? Vai riittääkö täkäläisille lapsille puoli tuntia ulkoilua kauniina päivinä? Miten lapsi oppii liikkumaan jos kannustetaan sisätiloihin pienestä pitäen?

Pariisi on ihana kaupunki mutta ei ihanteellisin valinta ihan pienille lapsille. Matkan ajan täällä selviää mainiosti mutta pidemmän päälle alkavat epäkohdat tökkiä. Onneksi vauva- ja vaippaikä menevät nopeasti ja kohta kolme vuotiaan kanssa Pariisi on jälleen paljon mukavampi paikka.