Huonosti nukkuvat lapset

Huonosti nukkuvat lapset

torstai 27. elokuuta 2020

Väsymys kiristää pääkoppaa. 10kk vauva herää öisin ainakin kerran tunnissa, välillä 45 minuutin välein. Tutti tippuu, itkettää tai pitää saada maitoa. Hypin oman sängyn ja pinnasängyn väliä. Imetyksen jälkeen yritän laittaa vauvan takaisin omaan sänkyyn. Lapsi vaan rytkyy sylissä, kun unentokkuraisena siirtelen tätä, herää viimeistään, kun lasken takaisin pinnasängyn pohjalle. 

 

Samaan aikaan esikoinen itkee omassa huoneessaan.

Reipas päiväkotiin lähtijä

Aamuisin tekee mieli nuijia päätä seinään, kauanko tätä jaksaa? Jo viides vuorokausi putkeen muutaman tunnin unilla. Kolmannen valvotun yön jälkeen luulin, etten jaksa yhtään enempää. Ja niin sitä vain jotenkin jaksaa. Yöhulinoita on nyt kestänyt muutaman viikon mutta tilanne ei ota laantuakseen.

 

Esikoisen yöt ovat melkein pahempia kuin meidän muiden. Tämä itkee, potkii sängynlaitoja ja näkee painajaisia. Nyt viikon ajan levottomuus on kestänyt läpi yön. Onneksi aamulla lapsi ei muista yön tapahtumia vaan on oma iloinen itsensä. Vain mustat pussit silmien alla ovat merkkinä yön kauhuista. Meillä kaikilla. Olemme kohta kuin perhe karhukopla mustine silmäympäryksinemme.

 

Nelivuotias on aina nukkunut huonosti. Heräillyt, nähnyt painajaisia, puhunut unissaan ja saanut kauhukohtauksia. Nyt päiväkodin alkaessa kesäloman jälkeen ovat yöt taas menneet ihan ranttaliksi. Vaikka päiväkotiin on kiva mennä, aiheuttaa muutossa arjessa heti rikkonaisia öitä.

 

Pojat etätöissä

Entä vauva? Tämä on siskoaan parempi nukkumaan. Elokuun myötä ollaan kuitenkin tultu tilanteeseen, jossa kumpikaan ei nuku. Alan miettiä pilaanko itse lasten yöt? Pitäisikö heitä huudattaa eikä reagoida jokaiseen inahdukseen? Tapahtuuko päivien aikana liikaa? 

Illalla lähden lenkille päästäkseni eroon niskan päällä painavasta väsymyksestä. Olen ylikierroksilla. Päiväuniakaan en osaa nukkua. Ironista kyllä, mitä vähemmän nukun, sitä vaikeampi nukkua. Onneksi happihyppely ystävän kanssa auttaa ja olo kohenee. Kotiin tullessa molemmat lapset itkevät ja tahtovat syliin. ”Minulla oli kama ikävä”, itkee 4v poissaoloani, joka kesti 45 minuuttia.

Onko napanuora kasvanut koronakevään myötä takaisin paikoilleen? Olenko öisinkin liikaa käytettävissä ja lapset ovat tottuneet ”palveluihin”, niin kuin neuvolassa sanottaisiin? Pitäisikö osata viheltää peli poikki ja antaa vähemmän rintaa, silityksiä ja lohdutuksia? Laittaa ovi kiinni ja nukkua posottaa puoli yötä yhtä soittoa?

 

Mahdotonta. Äidinvaisto on ohjattu reagoimaan lapsen itkuun. Olisi ehkä helpompaa opettaa lapsi nukkumaan kuin kovettaa itsensä kivisydämeksi. Vaan käykö ainoa tie itkuttomiin öihin itkuisten öiden kautta?

Ranskis on myös väsynyt. Tämä on tehnyt koko vuoden töitä, kesälomakaan ei ole vielä koittanut.  

 

Syyskuun kohdalla lukee LOMA.  

 

Nukkuisivatko lapset lomalla? Mikä avuksi öihin? Unikoulu, korvatulpat vai yllin kyllin lomailua? 

Blogi jää uinumaan muutamaksi viikoksi kesälomalle, nähdään syyskuussa! :)

 

 

Kaksikielisyys 4,5 vuotiaana

Kaksikielisyys 4,5 vuotiaana

torstai 20. elokuuta 2020

”Ottaisinko mukaan tämän nallen ui tämän sammakon”, miettii neljä ja puolivuotias kotona leikkiessään. ”Vai”, korjaan ties kuinka monennetta kertaa ja jatkan, ”kuka ui, nalle vai sammakko?”. Lasta naurattaa. ”Vai. Ei ui”, tämä tuumii ääneen.

Muistutan, että sanaa ”ui” käytetään suomen kielessä vain uimisen yhteydessä. Lapsen itsekehittämä sana onkin suomen ja ranskan kielen sanamutaatio, josta on vaikea päästä irti. "Ou" ja "vai" ovat muuttuneet sanaksi "ui". Muuten sanat eivät juurikaan sekoitu. 

Tosin ranskan kielen seassa alkaa olla yhä enemmän suomalaisia sanoja. 

Team France

Yhtenä päivänä huomaan esikoisen kuuntelevan minun ja mieheni ranskankielistä puhetta mietteliään näköisenä. ”Äiti, sinä olet oppinut ranskaa”, toteaa tämä lopulta. ”Nyt minä olen opettanut papalle vähän suomea ja sinulle vähän ranskaa”, summaa lapsi ehkä enemmän itselleen kuin minulle. 

 

Meillä on ollut aina kotikielenä Ranska. Esikoiselle olen silti puhunut vain suomea. Lapselle sanoin aina Pariisissakin asuessamme, etten ymmärrä ranskaa. Äidin kanssa voi puhua vain suomea. Onkin liikuttavaa, miten pieni lapsi uskoo kaiken pureksimatta ja vasta nyt huomasi, että puhun miehen kanssa ranskaa.

Team Finland

Suomessa asuessa esikoinen käyttää ranskan kieltä enää isänsä kanssa puhuessaan. Testaan välillä lasta kuullakseni onko kieli tekemässä katoamistempun. Kaikkein kimuranteimmat ajatuskukkaset eivät aina käänny. ”Eilisen huominen on tänään, niinkö äiti?” "Kyllä, mutta varmista vielä papalta", pyydän esikoiselta nähdäkseni kääntyykö ajatus ranskaksi. Pienen kakistelun jälkeen sama onnistuu toisellakin kielellä. 

 

Kaikki ajatukset eivät käänny molempiin suuntiin, taitotasosta huolimatta. Lapsi syö isänsä kanssa kinkkua. Yhtäkkiä tulee välähdys. "Papa! Est-ce qu´une jambe bon est comme jambon?" Ranskaksi kinkku on ”jambon”. Reisi on "jambe" ja hyvä on "bon". Äh, tätä ei käännä Erkkikään sulavasti! Kysymyksen ydinajatus kuitenkin oli, että onko reisi sama kuin kinkku. Ehkä syntyperäinen kaksikielinen saisi käännettyä tästäkin suomenkielisen nokkeluuden. 

Team Sekasorto 

Ilmoitimme lapsen syksyksi ranskankieliseen harrastukseen. Jospa sieltä löytyisi ystävä, jonka kanssa voisi luonnollisesti ylläpitää kielitaitoa. Lapsi iloitsee kaksikielisyydestään ja toivon, että niin on tulevaisuudessakin. Sujuvalla kielitaidolla kun on ilo puhua.

 

"Mitähän kieltä pikkuveli oppii?" pohtii lapsi katsellessamme valokuvia Pariisista. Muistutan nelivuotiaalle, että tämä voi opettaa pikkuveljelleenkin ranskaa, kun osaa sitä niin hyvin. Nelivuotias nyökkää itseensä tyytyväisen näköisenä. Pieni kaksikielisyyden kukkanen <3.

Lisää lapsen kaksikielisyydestä:     Kaksikielisyys nelivuotiaana

                                                    Kaksikielisyys kolmivuotiaana

                                                    Kaksikielisen lapsen puhe 2,5-vuotiaana

Töihin vai hoitovapaalle?

Töihin vai hoitovapaalle?

torstai 13. elokuuta 2020

Katselen kalenteria epäuskoisissa tunnelmissa. Vanhempainvapaan loppu on käsillä. Olisinko tosiaan valmis jättämään yhdeksänkuisen vauva hoitoon ja palaamaan töihin? Toteutuivatko toiveet ja suunnitelmat pian päättyvää äitiyslomaa kohtaan? 

 

Toivoin ajanjakson sisältävän rauhallista vauvaan tutustumista. Ehdottomasti myös matkoja, ehkä pidempiäkin, koska olen todennäköisesti viimeistä kertaa näin pitkällä vapaalla. Halusin kyläillä ja kutsua kylään, nähdä ystäviä ja perhettä. Rauhaa ja äksöniä sopivassa suhteessa. Tehdä esikoisen kanssa juttuja, joihin työelämän ohella ei ole koskaan aikaa. 

 

Aika lailla toiveita, kun listaa katsoo. Toiveena täydellinen elämä.

Koronapandemia mullisti äitiysvapaan. Onneksi vauvaan on vahva ja hyvä suhde mutta monilta muilta osin suunnitelmat jäivät haaveen tasolle. 

 

”Äitii, kukaan ei leiki minun kanssani” pauhaa nelivuotias vaihtaessani vaippaa. ”Miksi minun täytyy olla yksin”, jatkuu kritiikki volyymin noustessa, kun en ole sekunnissa valmis. ”Arrête de crier”, huutaa Ranskis esikoiselle, toivoen tämän lopettavan huutonsa.” Yäää, papa huutaa minulle!”

 

Kotona ainakin on enemmän härdelliä kuin rauhaa. Esikoinen tahtoo leikkiä riehuleikkejä. Ranskis tahtoo tehdä töitä. Vauva tahtoo kiivetä joka paikkaan. Minä tahdon yksin suihkuun. Kaikkien toiveet ovat päällekkäisiä ja huutohan siitä syntyy. Välillä tuntuu, että korvissa soi! Huh, mikä sirkus! Olisiko työelämä sittenkin varteenotettava vaihtoehto?

Lehden mukaan töissä käyvät kahden lapsen äidit stressaavat 40% enemmän

Mutta töihin, olisinko valmis? Vauva on oppinut sanomaan äiti. Ei ehkä ymmärrä mitä sana tarkoittaa mutta ilahdun joka kerta kuullessani pienen suun kiljaisevan ”ÄITIH”. En ole tarpeeksi kyllästynyt kotona oloon, jotta voisin palata sorvin ääreen. Tahdon nähdä vauvavuoden kaikkinensa, vaikka talous ottaakin siitä takkiinsa. Kehitys on tässä vaiheessa hurjaa. Ensiaskeleitakin on jo otettu!

 

Tahdon ottaa vastaan syksyn vauvan kanssa. Nauttia raikkaasta syysilman kirpeydestä hiekkalaatikon reunalla, ilman kiirettä minnekään. Olla läsnä, kun vauva hakee kihertäen katseellaan: ”äiti, leikitäänkö?” Kun silmät alkavat lupsua väsymyksestä ja pieni painaa tuhisten nenänsä kaulakuoppaani. Tahdon lohduttaa, kun sattuu. 

 

Tukeudun kliseeseen, joka on totta. Töitä ehtii tehdä koko elämänsä mutta vauva on vauva vain ohikiitävän hetken.

Elämä ei ole täydellistä. Ei äitiyslomakaan ollut. Mutta kaiken hullunmyllyn sekaan on kätkettynä jalokiviä. Arvokkaita ja ohimeneviä hetkiä. Ehkä ajoittaisen huudon ja väsymyksen sijaan muistankin myöhemmin, miten vauva oppi taputtamaan. Nauravat silmät ja neljä hammasta. Esikoisen huokauksen lukiessani keskellä arkipäivää ”Äiti, minulla on ikävä sinua päiväkodissa”.

 

Kunpa sekasortoisissakin hetkissä näkisi useammin niiden kauneuden kuin kauheuden. Vaikka aamukahvin juominen rauhassa on tällä hetkellä vain haave, epäilen joskus ehkä juovani aamukahvia rauhassa ja haaveilevani tästä hetkestä.

 

Näkisipä sen mitä sai, sen sijaan että näkee sen, mitä jäi saamatta. 

 

Lopulta päätös oli hyvin helppo. Ei vielä töihin. Oliko teille helppo päätös palata töihin tai jäädä kotiin?  

Laivalla Riikaan avec vauva ja 4v

Laivalla Riikaan avec vauva ja 4v

torstai 6. elokuuta 2020

Hylkeen kuva tervehtii meitä laivan kyljessä lähestyessämme terminaalia. Nelivuotias hihkuu ja puhkuu. Aurinko paistaa ja olemme lähdössä Riikaan niin kuin moni muukin suomalainen perhe tänä kesänä. Ihanaa päästä näkemään uusi kaupunki!

 

Laivaan astuessa Harri hylje jorailee musiikin tahtiin toivottamassa matkustajat tervetulleeksi. Nelivuotias rohkenee heittää yläfemmat ja vauva puhisee innosta. Niin minäkin!

Uskokaa tai alkää mutta kahden sängyn väliin mahtui pinnasänky!

Hytissä meitä odottaa valmiina vauvan matkasänky, samoin sängynlaita nelivuotiaalle. Molemmat sai klikattua jo risteilyä varatessa. Todella hyvä näin. Ei tarvitse jännittää laivalle asti onko näitä vielä infossa jäljellä. Muumihyttiä en onnistunut varaamaan. Systeemi herjasi henkilömäärän ylittyvän vaikka vauva nukkuu pinnasängyssä. Onneksi muumit eivät olleet kynnyskysymys.

 

Silja Serenade-aluksella on kaksi leikkitilaa, molemmat ovat auki koronatilanteesta huolimatta. Toisessa voi katsella piirrettyjä, pelailla ja laskea liukumäkeä. Toisessa on jopa pomppulinna. Lisäksi lapsille on ohjelmaa, jossa Siljan maskotti, Harri Hylje on mukana. Mennessä emme päässeet lasten discoon ruokailun takia mutta tullessa aikataulut kohtasivat paremmin. Lasten ohjelmat ovat aika lyhyitä joten discoonkin kannattaa mennä heti sen alkaessa. Hylje esitti lavalla oikeat muuvit ja vauva hytkyi ja kiljahteli riemusta maskotin liikkuessa. 

9kk vauvakin nauttii leikkitilassa

"Mikä sinusta on laivalla parasta", kyselen uteliaana esikoiselta leikkitilojen väliä kulkiessamme. "No se syöminen", täräyttää lapsi kysyen kärsimättömästi samaan hengenvetoon, että KOSKA sinne oikein pääsee. No pääseehän sinne mutta ensin on odotettava omaa kattausta. 

Buffet-ruokailussa on lasten pöytä, josta metrin mittaisetkin ylettyvät annostelemaan itse ruokia. Mitään gourmeeta on turha etsiä mutta lihapullat, ranskalaiset ja pasta näkyvät maistuvan useimmille lapsille. Innokkaasta odotuksesta huolimatta perheen pikku-parisienne söisi pelkkiä ranskalaisia ja oliiveja, jos saisi itse valita. Sattuneesta syystä ei saa. Myös vesimelonit kuulemma olivat ihan hyviä. Minua vähän häiritsee ravintolan ruokalamaisuus. Kun maksan illallisesta ja pukeudun sitä varten, toivoisin itse tilankin olevan vähän juhlallisempi. Kuvittelenko vain vai oliko buffassakin ennen pöytäliinat?

Jälkiruokapöytä on lapsen onni. Suklaasuihkulähde pulppuaa sulaa suklaata johon voi dipata vaahtokarkkeja tai hedelmiä. Onneksi kattaus on pitkä, kaksi tuntia niin aikuisetkin ehtivät syödä. Aamupalalla tulikin sitten kiire. Kattaus oli 45 minuuttia mutta pelkkään lasten syöttämiseen ja ruokien hakemiseen jonotteluineen meni helposti puoli tuntia. Meinasin jäädä ilman kahvia kun en hakenut sitä pöytään jäähtymään. 43 minuuttia alkamisen jälkeen oli kaikki kahvikoneet jo sammutettu. Onneksi pyynnöstä sain kahvia. 

 

Riikassa meillä oli varattuna huoneisto, ja upea huoneisto korkeine kattoineen olikin! Voi sitä onnea kun 11 neliötä vaihtui 65 neliöön. Vaikka asunnossa ei paljoa aikaa vietettykään, olivat aamu-ja iltahetket paljon rennompia kun kaikille varpaille riitti neliöitä. Vietimme kaksi yötä huoneistossa ja sitten palasimme taas laivalla kotiin.

Kaupungissa annoimme ajan valua omalla painollaan. Emme halunneet kiirettä ja aikatauluja lyhyeen aikaan. Riikastahan olisi päässyt vesipuistoon, rannalle Jurmalaan ja ties minne mutta me käytimme ajan kaupungissa maleksien. Luuhasimme vanhassa kaupungissa, söimme ja kävimme kanaaliristelyllä. ”Kivaa!”, hihkui nelivuotias veneessä. Kiireettömyys on loman ylellisyyttä. Kävimme myös suklaamuseossa, joka alkoi parhaalla osuudella eli suklaan juomisella. Työntekijä otti suklaasuihkulähteestä kaikille mukilliset jonka jälkeen pieneen museoon sai tutustua omaan tahtiin.

 

Sulaa suklaata suoraan lähteestä!

Hintataso oli edullinen ja ihmisiä harvakseltaan. Koronavirus oli sulkenut vanhassa kaupungissa pieniä liikkeitä ja suuria ihmisjoukkoja ei näkynyt juuri missään, vaikka kauniina kesäpäivänä olisi kuvitellut vanhan kaupungin pullistelevan elämää ja turisteja. Lähinnä suomalaisia näkyi siellä täällä. 

Kaiken kaikkiaan neljän yön jälkeen esikoinen totesi: ”kylläpä oli piiitkä loma! Viisi päivää! Nyt on jo ikävä päiväkotiin.” Jes, tavoite saavutettu! Paluusta seuraavana päivänä alkoikin päiväkoti. 

 

Oletteko te käyneet Riiassa? Mitä piditte? Entäpä lapset?