Pariisilaispilttien talvipukeutuminen - osa 2

Pariisilaispilttien talvipukeutuminen - osa 2

torstai 31. tammikuuta 2019

Talvi jatkuu Pariisissa. Aamulla mittari oli asteen verran miinuksen puolella. Aurinko oli jämähtänyt puolimatkaan ja roikkui vastapäisen talon katolla. Napero tahtoi aurinkolasit syödessään aamupuuroa. "Kevät tulee!"

Auringosta huolimatta on pukemisurakka edessä. Se alkaa jo makuuhuoneessa. ”En halua kahta paitaa päällekkäin” lapsi karjuu. ”Ei sitä paitaa!” ja ”kissasukat!” jatkaa lapsi itkuaan ennen kuin olemme päässeet edes eteiseen. Antaisin kyllä kissasukat, jos meillä olisi sellaiset. Myöhemmin käy ilmi, että pinkit sukat ovat kissasukat ”koska minä tykkään pinkistä ja kissoista”.

Mietin kaikkia Suomessa asuvia vanhempia, joille lasten toppaaminen on päivittäinen operaatio marraskuusta maaliskuulle (hyvänä vuotena). Onnistun änkemään legginssit farkkujen alle ja löytämään molemmat villasukat. Tosin aavistelen, ettei hoitopaikassa ulkoilla tänään, koska on kylmä. Aurinko paistaa ja kuulas kuiva talvipäivä näyttää omiin silmiin oikein hyvältä ulkoilusäältä. Olen kuullut jo useamamman kerran, ettei lapsilla ole tarpeeksi vaatteita puistoleikkeihin.

Ulkona vastaan tulee pikkulapsia rattaissaan hyvin vaihtelevasti puettuina. Osalla on takki auki eikä tietoakaan pipoista tai hanskoista. Koululaisilla voi olla hame ja sukkikset. Paleltaa heitä katsellessa. Vaikka jokainen kerrankin ulkomailla käynyt suomalainen on saanut varmasti kuulla toteamuksen ”sinähän olet suomalainen, ethän sinä voi palella”. Alan pikkuhiljaa ymmärtää, miksi Ranskiksen oli hankala oppia pukemaan lasta Suomen malliin. Tai en oikeastaan, mutta näen syyn miksi.

Hoitopaikkaan päästyämme tutkailen toisten lasten varusteita. Haalaria ei ole kenelläkään, niitä käytetään vain lumimyrskyssä ja husky-safareilla. Yhdellä tytöllä on nahka-avokkaat ja toisella Ugg-saappaiden näköiset. Viime viikolla näin yhdellä takkina olevan vuorettoman sadetakin, muilla on onneksi toppatakit. Hoitaja kertoo ”sadetakkitytön” olevan tänään kuumeessa. Pipo ja hanskat löytyvät kaikilta. Tosin meilläkin on vain ohuet sormikkaat. En jaksanut tapella toppatumpuista, kun luntakaan ei ole.

Alkuviikosta Pariisin lupailtiin jopa 15 senttiä lunta. Kaaosta epäiltiin jo etukäteen ja Ranskiksen toimistossa kehotettiin kaikkia jäämään etätöihin. Osa oli jo panikoinut miettiessään töihinpääsyn vaikeutta. Loppujen lopuksi lunta satoi yhden iltapäivän ajan. Ei tarpeeksi edes toisen lumiukon tekoa varten. Pariisilaiset olivat helpottuneita. Lapsi muisti viime viikkoisen ja ihmetteli toistamiseen miksi puistosedät luulevat lumen olevan vaarallista.

Puiston leikkialue teipattu kiinni loskasään takia

Hoitopaikasta lähtiessä katselen sinistä pilvetöntä taivasta ja ajattelen että ensi viikolla saattaa olla jo lämpimämpää. Tai sitten sataa lunta. Lumisia päivä ei välttämättä mahdu kalenteriin kuin muutama. Yhdyn monen pariisilaisen toiveeseen, että ne olisi tämän talven osalta eletty.

Miksi Pariisissa ei saa leikkiä lumessa?

Miksi Pariisissa ei saa leikkiä lumessa?

torstai 24. tammikuuta 2019

Pakkasherra on muistanut taas Pariisin olemassaolon. Ulkona on harmaata ja hyytävän näköistä. Aamupäivällä alkaa sataa lunta. Lapsi on valmiiksi pipo päässä ja liimaantunut kiinni ikkunaan. ”Äitii, mennään rakentamaan lumiukko! Otetaan pulkka! Missä talvihaalari on?”

Lumipyry sen kun sakenee, lapsen iloksi lähdemme ulos. Haalari on viime vuoden peruja. Lahkeet vain hipovat nilkkoja. Parempi sekin, kuin farkut. Niillä ollaan pärjätty Pariisin talvessa tähän saakka.

Puistoon päästessä punavalkoinen teippi kertoo leikkipaikan olevan suljettu. Puistot suljetaan usein, jos sää on epäideaali (toisin sanottuna tuulinen, sataa lunta tms epämukavaa). Alitamme kuitenkin teipin ja menemme typötyhjään lumen peittämään puistoon. Aloitamme lumiukon teon. Napero ahmii lunta kielloista piisaamatta. 

Toinen rohkea parivaljakko uskaltautuu puistoon. Lapsen (liian pieni) haalari kerää ihailevia katseita. ”Onpas näppärä”, ihailee toisen pikkuisen isä. Paikalle saapuu kouluikäinen tyttö hameessaan ja sukkahousuissaan. Niillä on paljon helpompi roikkua pää alaspäin kiipeilytelineessä kuin paksun haalarin kanssa. Naperokin tahtoo riisua omansa. Selitän, että lumienkeleitä voi tehdä vain haalari päällä. 

Kun lumiukko on valmis, saapuu kolmen puistovartijan kopla antamaan meille kurinpalautusta. ”Madame, puistoon ei saa tulla. Siellä on vaarallista.” Onnistun olemaan kommentoimatta ja suomea solkottaen lähdemme leikkipaikasta. 

Kotiin mennessä lapsi kysyy: ”Äiti, miksi ne sanoivat, että lumi on vaarallista?”

Olen hetken kuuma peruna suussa. Tekisi mieli kommentoida yhtä sun toista ranskalaisten tavoista mutta samalla yritän pitää mielessä, että lapseni on myös ranskalainen. Olla morkkaamatta.

Lopulta saan selitettyä että, lumi on Pariisissa vierasta ja monesti asiat, joihin ei ole totuttu koetaan pelottavina. Mutta lumella puistossa leikkiminen ei ole vaarallista, sanottiin mitä hyvänsä. ”Hyvä! Minä tykkään lumesta!” 

Ilo lumesta oli lyhyt ja iltaan mennessä  kaikki on sulanut. "Onneksi tein lumiukon", huokaisee lapsi, "onneksi!". 

Tammikuuta ranskalaisittain

Tammikuuta ranskalaisittain

torstai 17. tammikuuta 2019

Ranskaan paluun jälkeen olen kuullut Bonne année -toivotuksia lähes päivittäin. Hyvää uutta vuotta ollaan toivotettu leipomosta, naapureilta, alakerran asukeilta ja lähikorttelin puolitutuilta koiran ulkoiluttajilta. Kaikilta, joita en ollut tavannut vuoden vaihteen jälkeen. Alkuvuosina Ranskassa olin hölmistynyt, miksi ihmeessä joku toivottaisi tammikuun puolivälissä hyvää uutta vuotta? Toisin kuin Suomessa, Ranskassa on normaalia toivottaa uutta vuotta pitkään vuodenvaihteen jälkeen.

Leipomon edustalla myydään loppiaisherkkua

Loppiainen antoi tilaisuuden herkutella Galette des rois -piirakalla, vapaasti käännettynä kyseessä on kuninkaiden piiras. Herkun sisään on jemmattu pieni yllätys, vähän kuin manteli joulupuuroon. Se, joka löytää yllärin, saa kantaa leivonnaisen mukana tulevaa pahvikruunua. Yllätys ei ole syötävä, joten piirakkaa kannattaa haukkailla tietyllä varovaisuudella, keramiikka-Jeesus kun voi viedä mennessään palan etuhampaasta. Vaikka herkku kuuluu loppiaiseen, myydään sitä pitkälle tammikuuhun.

Klassikkoversio on ainakin Pariisin alueella vaatimattoman näköinen lehtitaikinapiirakka, jossa täytteenä on marsipaania. Variaatioita löytyy mm. omenalla, pistaasilla ja suklaalla maustettuna. Loppiainen muistuttaa päivästä, jolloin itämaan tietäjät tulivat tähteä seuraamalla Jeesuksen luo tuoden tälle lahjaksi kultaa, mirhaa ja suitsukkeita. Siitä nimi kuninkaiden piirakka, Ranskassa kun puhutaan itämaan tietäjien sijaan kuninkaista.

Kutsuimme ystäväperheen kylään piirakkaa syömään. Perinteen mukaan perheen nuorimmaisen kuuluisi viattomimpana osoittaa pöydän alla, mikä pala kuuluu kenellekin. Koska perheen nuorimmat viis veisasivat perinteistä, jaoimme palat tasavertaisesti aikuisten kesken. Kun puolet piiraasta oli hävinnyt parempiin suihin, oli yllätys yhä löytymättä. Sokerihumalaa uhmaten jatkoimme tortun syömistä. Lapsi ilmoitti, "en tykkää, tahdon vain kruunun". "Vain yllätyksen löytäjä saa kruunun", ilmoitin vallanhimoisesti.

Kun herkkua oli jäljellä vain yksi pala, oli kuningas yhä kruunaamatta. Veitsellä piirakkaa tökkien ajattelin leipurin jekuttaneen meitä. Ei ollut, veitsi kolahti johonkin kovaan ja vapaaehtoinen syömäri tarjoutui haukkaamaan piirakkaa. Palan painikkeeksi maistelimme perinteen mukaan siideriä. Ranskalainen siideri onneksi eroaa limusiideristä kuin yö päivästä.

Yllätys löytyi ja kuningas kruunattiin

Uusia tapoja, etenkin tällaisia jotka sisältävät ystäviä ja iloa tammikuun harmauteen, on aina ilo oppia. Eikä mikään estä Suomessakaan leipomasta piirakkaan pientä mantelia, jonka löytäjä saa kruunun. 

Iloista tammikuuta!

Vallanvaihto

Rasti ruutuun, kolmevuotissynttärit juhlittu

Rasti ruutuun, kolmevuotissynttärit juhlittu

torstai 10. tammikuuta 2019

Äitiystäväni kertoi kolmivuotissynttäreistä, jossa oli taikuri. Kuulosti hienolta. Ja nosti suorituspaineita. Pitääkö meidänkin? Jos jo naperoiässä on noin kovat kierrokset niin mitä sitten myöhemmin? Toisaalta koko päiväkotiryhmän pitäminen koossa vaatiikin jonkinlaisia taikavoimia. 

Päätimme vuodenvaihteessa, että naperon kolmivuotissynttärit järkätään vielä Suomessa ollessamme. Aika oli loppua kesken mutta halusin lapsen saavan juhlia sukulaisten kanssa. Pariisissa kun riesana on sukulaispula. Sukulaiset korvaavat taikurin.

Sata lasiin ja täyttä vauhtia saimme muutamassa päivässä kutsuttavat kiinni ja kekkerit kokoon. ”Joo, ihan jotain pientä vaan, ei tehdä tästä stressiä”, ajattelimme. Vakain aikein. Vain vähän jotain ihanaa vaaleanpunaista ja söpöä.

Päivää ennen juhlia koti oli kuin muurahaispesä ja tehtävää riitti. Matot! Ruokakauppa! Kakku! Takaisin ruokakauppaan, puolet unohtui! Koira hiljaa!

Juhlapäivän aamu meni minuuttiaikataululla. ”Ei tästä tule mitään”, huokailin kelloa mittaillen. Otsasuoni tykytti. ”Emme millään ehdi saada kaikkea valmiiksi”, sanoin, ja keksin samassa, että voisin tehdä myös kakkutikkareita. Kun kakkupohjaakin kerran jäi. 

Laitoimme toiseen päähän seisovaa pöytää lasten päädyn, jotta pienet piimäsuutkin saavat varmasti jotain mieleistään naposteltavaa. Neljä minuuttia ennen kuin ovikello soi, oli kaikki valmista. Lapsella mekko päällä, tukka harjattu ja tarjottavat pöydässä.

Kun onnittelulaulu kajahti, en tiedä kumpi oli enemmän innoissaan, minä vai lapsi. Lapsi kiljahteli koko illan ”Minulla on synttärit!”. Oli ihanaa nähdä pirpanan nauttivan juhlistaan.

Kaikki meni hyvin ja kekkereistä jäi iloinen mieli. Lapsen mielestä kivointa oli hyppiä sängyllä ja syödä muumikeksejä. Ensi vuoden teema on siis selvillä.

Vaikeinta juhlien järjestämisessä on pitää mopo käsissään. Mielessä pieni ajatuksen alku versoo aina lisää ja lisää ideoita, kunnes lopulta koossa on elementtejä pieniä häitä varten. Siinä mielessä viime hetken kutsut on hyvä tapa pitää juhlat oikeissa mittasuhteissa. Muuhun ei enää ehdi.

Vuoden päästä ei sitten stressata, tuumimme illalla. Kaikki menee yleensä kivasti muutenkin. Lupaus pitänee seuraavat 11kuukautta.

Mutta kuka muka voi vastustaa kaikkea sitä söpöyttä, mitä voi luoda vain ihan pienen tytön juhliin?!

"Pyysin pyörää mutta sainkin auton!" "Mersun", korjasi kummisetä.