Sektiosta toipuminen, kiireellinen vs elektiivinen

keskiviikko 25. maaliskuuta 2020
Kirjoitin syksyn aikana ensimmäisen raskauden aikana kärsimästäni synnytyspelosta. Kävin pelkoryhmässä ja meitä kannustettiin alatiesynnytykseen. Sektion haitat olivat kuulemma verrattavissa rekka-auto-onnettomuuteen. Päädyin yrittämään alatiesynnytystä, joka päätyi kiireelliseen sektioon. 

Toinen lapsi syntyi suunnitellun sektion avuin. Nyt reilut neljä kuukautta keisarinleikkauksen jälkeen uskallan puhua toipumisesta ilman pelkoa takapakista. Ajattelin verrata toipumista kahden erilaisen sektion välillä, kiireellisen sektion ja elektiivisen sektion.


Kiireellinen sektio ja toipuminen

Kiireelliseen sektioon päädyttiin, kun alatiesynnytys ei edennyt. Synnytys huipentui kohtaukseen, jossa vauvaa revittiin ulos imukupilla kahden lääkärin ja viiden kätilön voimin. Tekisi mieli kuvailla tilannetta ronskein sanankääntein mutta todettakoon vain, että lopulta vauva piti leikata ulos. 

Operaation jälkeen olin todella kipeä. Viikko sektion jälkeen halusin kokeilla ulos lähtöä. Pelkkä housujen päälle pukeminen oli niin kivuliasta, että heikotti. Sisulla kävelin  korttelin ympäri mutta haavaa poltteli niin kovasti, että meinasin pyörtyä. Satavuotiaatkin kävelivät nopeammin. 

Toisella viikolla leikkauksen jälkeen pääsin kävelemään lyhyitä matkoja pökertymättä. Polttavan kipu oli läsnä lähes koko ajan ja söin särkylääkkeitä parisen viikkoa. Iltaisin odotin hampaat irvessä kelloa vahdaten, jotta saisin ottaa seuraavan kipulääkesatsin. Sektiohaavaa särki ja poltti, vaikka ulkoisesti se parantui äkkiä. Samalla imukuppiyrityksen vauriot korvensivat alakertaa. Selkä piti pakottaa suoraksi monta viikkoa, muuten kävelin kumarassa kuin Quasimodo. 

Kolmen viikon päästä kivut vihdoin hellittivät ja paraneminen eteni yhtäkkiä pikavauhtia. Sen koommin haava-alue ei koskaan särkenyt, kiristänyt tai poltellut. Juoksemaan pääsin kuuden viikon päästä lääkärin hyväksynnän saattelemana. Vatsalihasten erkauma jäi pysyväksi mutta muita fyysisiä merkkejä ei ensimmäinen sektio jättänyt hailakan valkoisen poikkiviivan lisäksi. Vaikka alussa paraneminen oli hidasta, olin niin helpottunut terveestä vauvasta, etten jäänyt vellomaan huonoon kokemukseen. Synnytys oli sujunut oikeastaan siihen tyyliin kun olin ajatellutkin.


Suunnitellusta sektiosta toipuminen

Ensimmäiset päivät leikkauksen jälkeen olivat odotetusti kivun täytteiset, onhan kyseessä suuri leikkaus, jonka riskejä tai kivuliaisuutta en halua maalailla ruusunpunaiseksi. Kolmannesta päivästä kotiutumisen myötä, eteni paraneminen ihan valtavin harppauksin. Odottelin tuttua kyyneleitä kirvoittavaa kipua, sen kuitenkaan saapumatta. Haava-alue oli toki erittäin arka ja liikkuminen ensimmäisinä päivinä hyvin vaikeaa mutta paikoillaan ollessa mihinkään ei sattunut. Koska alatiesynnytystä ei edes yritetty, ei ollut muita paranneltavia paikkoja kun leikkaushaava. 

Viisi päivää suunnitellun sektion jälkeen teki mieli päästä ulkomaailmaan. Päätimme lähteä ratikalla hiljalleen käymään uudessa Triplassa. Mietin lähtöä tehdessä vähän pelon sekaisin miettein, että hätäilenkö liikaa. Kävelin hiljaa ja reissu kesti kahvilakäynteineen enintään puolitoista tuntia. Kaikki meni hyvin.

Vähensin särkylääkkeiden syömistä hiljalleen viikon päästä operaatiosta, muutaman päivän sisällä lopetin kokonaan. En kokenut lainkaan iltaisin polttavaa särkyä enkä kävellyt selkä kyyryssä. Toki haava-alue oli alussa todella kipeä, mutta pahin kipu kesti kolmesta neljään päivään. 

Elektiivisessä sektiossa en kokenut verilöylyä imukuppikidutuksineen kaikkineen. Kun kroppaa ei oltu revitty ja runneltu käsivoimin, en kokenut oloani rekka-auton yliajamaksi. Uskon kropan toipuneen nopeammin tällä kertaa koska koettelemus oli kaikin puolin väkivallaton.  

Ymmärtääkseni molemmat sektiot, niin kiireellinen kuin ennalta suunniteltu on toteutettu samalla lailla. (En toki ole lääkäri, korjatkaa jos olen väärässä!) Suurin ero, joka on varmasti vaikuttanut myös toipumiseen on leikkausta edeltävät 24 tuntia. Ilman pelkoa, kipua ja uupumista jää toipumiseen enemmän voimia. 

Nyt lähes viisi kuukautta suunnitellun sektion jälkeen harmittelen ainoastaan sitä, etten luottanut ensimmäisellä kerralla omaan tunteeseen siitä, ettei synnytys onnistu. Olisin toivonut ammattilaisten suusta faktoja suunnitellun sektion hyvistä puolista, pelkän pelottelun sijaan. "Hyvin kapea lantio voi olla sisältä tilava"-kommenttikin jäi pelkäksi tyhjäksi toiveeksi. Toisaalta, tiedän yrittäneeni kaikkeni, joten ei tarvitse jossitella. Ehkä näin oli helpompi päätyä toisella kerralla suoraan suunniteltuun sektioon. 


Synnytyspelkoiset ja muut sektiota miettivät, tehkää itsellenne palvelus ja ottakaa selvää Suomessa tehtävän sektion hyvistä puolista. Niitäkin on. Läjäkaupalla. Alatiesynnytyksessäkin on riskinsä, vaikka se on luonnollinen tapa. Ei luonnollisuus tarkoita riskittömyyttä eikä sektion keinotekoisuus tee siitä automaattisesti hengenvaarallista. Molemmissa on vaaransa, myös siinä luonnollisessa tavassa. Lopulta kumpaakaan tapaa ei voi ennakoida täysin vaan molemmissa on mukana arpaonnea, johon vaikuttavat kaiken muun lisäksi äidin ja vauvan terveys, koko ja kunto. 

Tarkoitukseni ei ole yllyttää ketään pyytämään keisarinleikkausta huvikseen, vaan kertoa oma kokemukseni siitä, ettei sektio ole aina se huonompi vaihtoehto. 

Toivon kaikille synnyttämään lähtijöille paljon voimia ja parasta mahdollista lopputulosta, synnytystavasta riippumatta! <3

Lisää aiheesta postauksissa:








Ei kommentteja

Lähetä kommentti