Prinsessat, Pepit ja sukupuoliroolit
keskiviikko 27. marraskuuta 2019
Kävimme lomalla Espanjassa esikoisen ollessa noin vuoden ikäinen. Leikkipuistoissa paikalliset kysyivät onko hän tyttö vai poika. Lapsella oli legginsit ja pusero. Varmasti jossain tyttömäisissä sävyissä koska hurahdan monesti lastenvaateosastolla enkä pysty vastustamaan kaikkien kauniiden vaatteiden kutsua. Vaikka tykkään pukea lasta, en tarkoita prinsessaövereitä enkä välttämättä suurta rahallistakaan satsausta vaan sitä, että lapsen päällä näkyy tyttöjen vaatteita kuten mekkoja, rusetteja ja pastellisävyjä.
Suomessa huomaan sukupuolisensitiivisyyden olevan muutakin kuin muotisana lehtien kasvatusaiheisissa artikkeleissa. Se näkyy pukeutumisessa ja kuuluu vanhempien puheissa. Kaverisynttäreillä on edustettuna paljon neutraaleja väriyhdistelmiä. Mustaa, harmaata, keltaista ja muita värejä, joilla ei ole niin vahvaa sukupuolileimaa kuin esimerkiksi pinkillä tai vaaleansinisellä. Pojilla on pitkiä hiuksia ja tytöillä lyhyitä. Kun hän-pronominikin on kielessämme neutraali, jää välillä arvoitukseksi onko leikkikaverina tyttö vai poika. Nimestä voi sentäs päätellä jotakin. Noh, useimmiten.
Ja miksi sukupuolella olisi väliä? Ei olekaan mutta kontrasti Pariisiin on suuri. Havahduin. Pariisissa sukupuoliroolien erot ovat esillä selvemmin ja "tyttömäiset ja poikamaiset erot" huomioidaan näkyvämmin. Minun puolestani tyttö saa leikkiä vaikka mitä auto/ninja/sarvienmittelyleikkejä mutta taipumus hoivaamiseen ja pukuleikkeihin näyttäisi olevan sisäsyntyistä. Silti urheilu ja fudiskin kiinnostavat. Tyttömäisyys tai kauniit vaatteet eivät poissulje muita osa-alueita mutta vanhemman on tärkeää kuunnella lasta. Ei Pariisissa pojista mitään gladiaattoreita kasvateta mutta tytöt ja pojat jaotellaan enemmän omiksi erinäisiksi kokonaisuuksiksi.
Espanjan Valenciassa oli monilla pienillä tytön tylleröillä toinen toistaan runsaampia tylliunelmia. Röyhelöreunaisia nilkkasukkia ja satiinia. Hiekkalaatikolla. Kun oma taapero touhusi housut jalassa, oli selvää että prinsessapukuisen vieressä kaksilahkeiset asut viestivät "olen poika". Eräs espanjalainen tuttavuus kertoi, että heillä kysytään jo synnytyslaitoksella tahtovatko vanhemmat tyttövauvalle korvien lävistyksen. Vastasyntynyt saa siis korvakorut jo elinhetkiensä ensimmäisinä päivinä. Kuulostaa hurjalta! Mutta niistä voi päätellä lapsen sukupuolen. Pelkkä kukallinen paita ei tee lapsesta tyttöä tai poikaa mutta ympärillä olijat reagoivat päällepäin näkyviin sukupuolen merkkeihin.
Tuleekin mieleen, olenko vaatevalinnoillani ajattelemattani pakottanut tyttöä kapeaan ja elämää rajoittavaan sukupuolirooliin vai voiko pinkki olla vain väri?
Vaikka naisten euro ei vieläkään yllä miesten euron tasalle, ei tyttöjen ilo omasta sukupuolesta estä tilannetta kohenemasta. Ahtaat sukupuoliin liitetyt stereotypiat rajoittavat elämää mutta tytär rakastaa Peppi Pitkätossua ja kuvittelee olevansa maailman vahvin tyttö. Tässä tapauksessa tyttöys ei tee lapsesta heikompaa tai vähempään pystyvää, tai edes luo mielikuvaa siitä etteivät tytöt pystyisi ihan mihin vaan.
Vaikka kaikki eivät vaaleanpunaisesta tykkää, osaa se jopa ärsyttää, edustaa se monelle pienelle tytölle kaikkea ihanaa ja kaunista. "Ja papakin tykkää pinkistä väristä", julistaa lapsi. Ehkä tämä on se sukupolvi joka osaa murtaa negatiiviset sukupuoliroolit menettämättä silti iloa omasta sukupuolestaan?
Suomessa huomaan sukupuolisensitiivisyyden olevan muutakin kuin muotisana lehtien kasvatusaiheisissa artikkeleissa. Se näkyy pukeutumisessa ja kuuluu vanhempien puheissa. Kaverisynttäreillä on edustettuna paljon neutraaleja väriyhdistelmiä. Mustaa, harmaata, keltaista ja muita värejä, joilla ei ole niin vahvaa sukupuolileimaa kuin esimerkiksi pinkillä tai vaaleansinisellä. Pojilla on pitkiä hiuksia ja tytöillä lyhyitä. Kun hän-pronominikin on kielessämme neutraali, jää välillä arvoitukseksi onko leikkikaverina tyttö vai poika. Nimestä voi sentäs päätellä jotakin. Noh, useimmiten.
Ja miksi sukupuolella olisi väliä? Ei olekaan mutta kontrasti Pariisiin on suuri. Havahduin. Pariisissa sukupuoliroolien erot ovat esillä selvemmin ja "tyttömäiset ja poikamaiset erot" huomioidaan näkyvämmin. Minun puolestani tyttö saa leikkiä vaikka mitä auto/ninja/sarvienmittelyleikkejä mutta taipumus hoivaamiseen ja pukuleikkeihin näyttäisi olevan sisäsyntyistä. Silti urheilu ja fudiskin kiinnostavat. Tyttömäisyys tai kauniit vaatteet eivät poissulje muita osa-alueita mutta vanhemman on tärkeää kuunnella lasta. Ei Pariisissa pojista mitään gladiaattoreita kasvateta mutta tytöt ja pojat jaotellaan enemmän omiksi erinäisiksi kokonaisuuksiksi.
Saanko kokeilla kaupan kaikkia vaatteita? |
Tuleekin mieleen, olenko vaatevalinnoillani ajattelemattani pakottanut tyttöä kapeaan ja elämää rajoittavaan sukupuolirooliin vai voiko pinkki olla vain väri?
Tekevätkö prinsessat näin? |
Vaikka kaikki eivät vaaleanpunaisesta tykkää, osaa se jopa ärsyttää, edustaa se monelle pienelle tytölle kaikkea ihanaa ja kaunista. "Ja papakin tykkää pinkistä väristä", julistaa lapsi. Ehkä tämä on se sukupolvi joka osaa murtaa negatiiviset sukupuoliroolit menettämättä silti iloa omasta sukupuolestaan?
SOMESSA