Pariisista hiihtolomalle Helsinkiin

Pariisista hiihtolomalle Helsinkiin

perjantai 22. helmikuuta 2019

Aamulla sinisellä olevaa lämpömittaria katsellessani ajattelin, että minkälainen hullu oikein jättää taakseen kevään ensimmäiset päivät? Taianomaisen tunteen, kun aurinko lämmittää niin, että takinkin voi riisua. Sen hämmästyneen iloisen fiiliksen mittarin kivutessa ensimmäisiä kertoja yli viidentoista asteen.

Ajoitus ei tosiaan ollut paras mutta tulimme työasioideni takia Helsinkiin nyt hiihtoloman aikana. Lapsen mielestä ajoitus oli täydellinen. ”LUUUUUNTA”, tämä kiljui jo koneessa. Uusi pulkka odotti mummin kuistilla ja jouluna rakennettu lumiukon ranka törrötti pihassa.

Matka ei sujunut ihan toivotusti mutta onko se edes mahdollista kun pelissä on Pariisi, Rer-junat ja uhmaikäinen? Selvisimme silti perille. Otsasuoni sykkien. Rer-junat ajoivat miten sattuu, niin kuin niillä usein on tapana ja meinasimme myöhästyä lennolta. Kellon kanssa kilpaa laukaten ehdimme viimeisinä koneeseen. Matkalaukku ei. Lennolla lapsen naama alkoi vihertää niin, että alkoi kuumeinen oksennuspussien etsintä. Rivissä ei ollut ainuttakaan. Sukkahousut joutuivat vaihtoon. Myöhemmin alusvaatteillekin sattui pieni vahinko. Saavuimme Helsinkiin hyvin kesäisessä lookissa paljain säärin t-paita päällä. Kun matkalaukkukin oli jäänyt Pariisiin, oli ensikosketus Suomeen hyytävä. Napero viis veisasi.    

”Katso, Suomessa on lumilaatikko! Ranskassa on hiekkalaatikkoja”, välähti naperolla ensimmäisenä päivänä. Sittemmin pakkasessa paistettu tikkupulla ja mäenlasku ovat tuoneet paljon riemua. Samoin jäällä liukastelu, keinuminen lumen yllä ja hankikanto ovat ilonaiheita, joista riittää ammennettavaa loputtomiin. Leikkipuistossa järjestettiin rekiajelua hevosella ja satujumppaa. En voi kuin ihmetellä loputonta lasten aktiviteettien määrää! Jos Pariisista löytyisi edes kolmasosa, niin hykertelisin ilosta.

Lapsen remutessa lumipenkassa ihmettelen itse, mihin talvenkestävyyteni on kadonnut? Tuntuu, että täällä on niin kylmä, etteivät mitkään vaatteet riitä. Alkuviikosta tuuli niin navakasti, ettei koirakaan pysynyt kolmella jalalla pystyssä. Kaatua kellahti koko karvapörrö koipea nostaessaan. Pakkasta oli tänään noin kahdeksan astetta mutta se tuntui käsittämätömän kylmältä. 

Nyt turha marmatus seis! Aikaisemminkin täällä ollaan eletty ja pärjätty ilman sen kummempaa päivittelyä. Turha valittaa asioista joihin ei vaikuttaa -asenne täytyy vain löytää uudelleen. "Ole hiljaa äläkä valita" on niin ihanan suomalainen ajatus, joka taas on täysi vastakohta humoristiselle pariisilais-ilmaisulle ”valitan, olen olemassa” (jossa mukana aimo annos totuutta). 

Lapsen nauttiessa talvesta, olen keskittynyt työasioihin, välillä kuitenkin salaa vilkuillen Pariisin sääkarttaa. Onneksi niin moni muu asia on Suomessa on mahtavaa. Myös lapsella on täällä niin hyvä olla, ettei auta, kun löytää uudelleen talven ilot. Riemukasta talviviikonloppua kaikille!   

pariisilainen lääkärireissu ja eri mittaiset senttimetrit

pariisilainen lääkärireissu ja eri mittaiset senttimetrit

torstai 14. helmikuuta 2019

Lapsi alkoi yskimään ja köhimään alkuviikosta. Yöt olivat hankalia. Painajaiset ja yskä vuorottelivat. ”Äitiiii”, köhi ja kakoi hän tuntikausia. Kun yskä hellitti tuli painajainen ja pimeässä raivoavaa villipetoa ei meinannut millään saada rauhoittumaan. Neljä yötä näin. Aamuisin ryömin kahvinkeittimelle.

Päivisin lapsesta ei huomannut mitään, näytti kun olisin kuvitellut öiset itku-huuto-painajais-oksennus-yskäkohtaukset. Lapsi leikki ja nauroi iloisesti, iltaisin oli vain pinna vähän tavallista kireämmällä. Niin oli äidilläkin. Useamman yön sirkusta kestettyäni päätin, että lääkäriin on päästävä. Kyseessähän voi olla vaikka korvakipu, jota lapsi ei osaa vain nimetä.  

Pariisissa ei ole Helsingin tapaan suuria yksityisiä lääkärikeskuksia rinta rinnan, vaan tapana on mennä omalle perhelääkärille tai lapsen jo valitulle pediatrille.

Oma lääkäri oli lomalla. Lastenlääkärikin sattui olemaan lomalla. En halunnut lähteä sairaalan päivystykseen, kun ei ollut hengenhätää, vaikka sekin on ihan normaali tapa toimia. Ranskis aloitti soittorumban. Monella lääkärillä oli jo "omia potilaita" niin paljon, etteivät he ota uusia. Outoa. Lopulta saimme erään lääkärin suosituksen avulla ajan ”Tohtori Kosketukselle”.

Oli perjantai-ilta. Olin huojentunut, ettei koko viikonloppua tarvitse katsoa tilanteen kehittymistä influenssaepiemian jyllätessä. Löysimme oikean rapun ja alkoi ovikoodin pohdinta, nimiä tai sisäpuhelinta ei rapun ovessa ollut. Ihan tavallinen asuintalo. Onneksi joku tuli rapusta ulos ja luikahdimme tämän jäljiltä sisälle. Löysimme oikean oven ja ovikelloa soittamalla pääsimme asuntoon, joka oli vastaanotto. Rattaat oli jätettävä rappukäytävään.

Ei kaksosrattaille eikä jalkakipuisille

Lääkärin esittäessä kysymyksiä jouduin monesti pyytämään, että toistetaan. Sitten hän tutki lapsen ja tuiskahti, ettei mitään ole tehtävissä. Lapsi on terve. Hyvä niin, mutta tiuskiminen läpi tapaamisen? Lapsikin sai osansa. ”Tyttö vastaa kaikkeen ”oui” miellyttääkseen aikuisia”, kivahti lääkäri. Kehuin lasta.

Kyllähän hyvän käytöksen voi nähdä mielistelynä mutta eikö kaikille ole mukavampaa aikuisia jäätelön toivossa mielistelevä lapsi kuin uhmaraivon vallassa taisteleva väkivahva villieläin? Sitten lääkäri vielä mittasi naperon. Kiekaisin. ”OHO! Kasvanut kuusi senttiä neljässä kuukaudessa!” ”Madame, eri lääkäreillä voi olla eri mittaiset sentit”, kuittasi tohtori Kosketus.  Ei niin nöpönnuukaa.

Kotimatkalla napero tiedusteli: ”äiti, miksi lääkäri oli vihainen sinulle?”

Eilen aamulla herätessä näytin siltä, kun joku olisi pelannut biljardia silmämunillani ja muurannut silmät laastilla umpeen. Tauti oli vaihtanut kotia lapsesta äitiin. Jälleen lääkäriin. Taas oli pieni asunto kyseessä, tällä kertaa kuitenkin lääkärikyltti rapun edessä. Laitosmaisuus loisti poissaolollaan ja lääkäri oli ihana, kuunteli ja oli läsnä. Kotiin tulin hyvillä mielin. 

Kodinomaisuudella ja perhelääkärillä on paljon etuja, mutta kun oma lääkäri on poissa ja ajan toivoisi löytyvän lähipäivinä, ei mikään voita käytännöllisyyden kannalta nettiajanvarausta lääkärikeskuksissa. Hyviä lääkäreitä sen sijaan löytyy varmasti kaikista maista, kunhan sellaiselle vain osaa varata ajan. Toivottavasti siellä puolen ruutua pysytään terveinä!

Ei torttuja vaan lettuja!

Ei torttuja vaan lettuja!

torstai 7. helmikuuta 2019

Ranskis puhui viikon ”crepeistä” eli letuista. Viime viikolla tämä tuli kotiin kertoen, että oli melkein ostanut tarpeet ja pannun creppejen paistamista varten. Kunnes oli tullut lopputulokseen, että lettukojut osaavat homman paremmin. Vielä eilen tämä kuolasi bussipysäkin Nutella-mainoksen edessä haaveksien: ”Suklaalevite sopii kyllä niin hyvin lettujen kanssa.”

Mistä lettuvimma? Ranskassa juhlittiin 2. helmikuuta kynttilänpäivää, juhlapäivää nimeltä La Chandeleur. Juhlaa vietetään 40 päivää joulun jälkeen ja sitä kutsutaan myös lettujen päiväksi. Alun perin juhlalla on pakanalliset juuret mutta katolisen kirkon omaksuttua päivän osaksi omia juhliaan, on päivällä uskonnollinenkin pohja.

Kynttilänpäivä edustaa toivoa kevään tulosta. Pyöreä, kullankeltainen lettu muistuttaa niin muodoltaan kuin väriltään aurinkoa ja tuo mieleen kevään odotuksen pitkän talven jäljiltä.

Suomalaista huvittaa ajatus pitkän talven taittumisesta helmikuun alussa. Suomessa on hiihtolomat vasta edessä ja laskiaiseenkin melkein kuukauden päivät. Kevät on kuin kangastus, joka taittuu äkkiä ulos astuessa.

Runebergin torttujen puutteessa letut kuitenkin kelpaavat oikein hyvin. (Haha, oivallinen tekosyy, oikeasti letut maittavat aina.)

Vanhan perinteen mukaan lettuihin tulisi käyttää viime vuoden satoa eli jauhoja, jotta tulevasta vuodesta tulisi hyvä. Todellinen jauhopeukalo (en siis minä) voi tehdä taikinaa hartaudella ja heitellä räiskäleitä ilmaan perinteen nimissä. Jos lätyn ilmaan heitto onnistuu pitäen pannua oikeassa kädessä ja puristaen (kulta)kolikkoa vasemmassa, lupaa se koko vuodelle menestystä ja hyvinvointia. Kuten sanonta kuuluu: "Si point ne veux de blé charbonneux, mange des crêpes à la Chandeleur ". Mikäli siis haluaa välttää sadon pilaantumisen, on syötävä lettuja kynttilänpäivänä. 

Nykypäivään leikinomaisesti muokattuna "jos haluat lisää liksaa ja välttää yyteet, syö lettuja". Hmph, runoratsu ontuu tosi pahasti.

Koko perhe kuolaa räiskäleiden valmistumista

Pariisissa on paljon letturavintoloita, joissa voi syödä koko lettumenun. Montparnassen alueella on muutama *katu, jossa on räiskäleravintoloita vieri vieressä. Ravintolat ovat auki ympärivuotisesti eivätkä liity kynttilänpäivään. Letun voi valita joko peruslettutaikinasta tai tattarijauhoista. Suolaiset krepit ovat maukkaita tattarijauhosta tehtyinä ja juusto-kinkkutäytteellä tuhti ja maukas välipala, miksei ihan ruokakin. (*Rue d'Odessa ja Rue de Montparnasse, 14 arrodissement)

Mikäli ei ole aikaa koko menulle, saa lettukojuistakin ihan kelpoherkkuja. Kannattaa silti tarkastaa, että lettu tehdään paikan päällä. Yleensä myyjä kaataa kuuman taikinan pannulle ja valmistaa herkun silmien edessä. Joskus näkee myytävän valmiita lettuja, jotka myyjä vain lämmittää pannulla. En suosittele. Rakenne on kuin purkkaa ja perheenjäsen sai kerran tällaisesta vatsataudin. 

Täytteen voi valita maun mukaan. Makean suursyömärinä rakastan banaani-Nutella täytettä mutta monelle se on liian makea. Lämmin makea herkku karkoittaa nälän ja antaa mukavasti puhtia ihailla Pariisia jalkaisin.

Nyt makean hammasta kolottaa niin, että taidanpa suunnata päivän päätteksi lettukojulle. Onneksi näitä sää kokattua helposti kotonakin lähimmäisen kojun puutteessa. Muistakaa ilmaan heitto!;)