torstai 14. helmikuuta 2019

pariisilainen lääkärireissu ja eri mittaiset senttimetrit

torstai 14. helmikuuta 2019
Lapsi alkoi yskimään ja köhimään alkuviikosta. Yöt olivat hankalia. Painajaiset ja yskä vuorottelivat. ”Äitiiii”, köhi ja kakoi hän tuntikausia. Kun yskä hellitti tuli painajainen ja pimeässä raivoavaa villipetoa ei meinannut millään saada rauhoittumaan. Neljä yötä näin. Aamuisin ryömin kahvinkeittimelle.


Päivisin lapsesta ei huomannut mitään, näytti kun olisin kuvitellut öiset itku-huuto-painajais-oksennus-yskäkohtaukset. Lapsi leikki ja nauroi iloisesti, iltaisin oli vain pinna vähän tavallista kireämmällä. Niin oli äidilläkin. Useamman yön sirkusta kestettyäni päätin, että lääkäriin on päästävä. Kyseessähän voi olla vaikka korvakipu, jota lapsi ei osaa vain nimetä.  

Pariisissa ei ole Helsingin tapaan suuria yksityisiä lääkärikeskuksia rinta rinnan, vaan tapana on mennä omalle perhelääkärille tai lapsen jo valitulle pediatrille.

Oma lääkäri oli lomalla. Lastenlääkärikin sattui olemaan lomalla. En halunnut lähteä sairaalan päivystykseen, kun ei ollut hengenhätää, vaikka sekin on ihan normaali tapa toimia. Ranskis aloitti soittorumban. Monella lääkärillä oli jo "omia potilaita" niin paljon, etteivät he ota uusia. Outoa. Lopulta saimme erään lääkärin suosituksen avulla ajan ”Tohtori Kosketukselle”.

Oli perjantai-ilta. Olin huojentunut, ettei koko viikonloppua tarvitse katsoa tilanteen kehittymistä influenssaepiemian jyllätessä. Löysimme oikean rapun ja alkoi ovikoodin pohdinta, nimiä tai sisäpuhelinta ei rapun ovessa ollut. Ihan tavallinen asuintalo. Onneksi joku tuli rapusta ulos ja luikahdimme tämän jäljiltä sisälle. Löysimme oikean oven ja ovikelloa soittamalla pääsimme asuntoon, joka oli vastaanotto. Rattaat oli jätettävä rappukäytävään.

Ei kaksosrattaille eikä jalkakipuisille
Lääkärin esittäessä kysymyksiä jouduin monesti pyytämään, että toistetaan. Sitten hän tutki lapsen ja tuiskahti, ettei mitään ole tehtävissä. Lapsi on terve. Hyvä niin, mutta tiuskiminen läpi tapaamisen? Lapsikin sai osansa. ”Tyttö vastaa kaikkeen ”oui” miellyttääkseen aikuisia”, kivahti lääkäri. Kehuin lasta.

Kyllähän hyvän käytöksen voi nähdä mielistelynä mutta eikö kaikille ole mukavampaa aikuisia jäätelön toivossa mielistelevä lapsi kuin uhmaraivon vallassa taisteleva väkivahva villieläin? Sitten lääkäri vielä mittasi naperon. Kiekaisin. ”OHO! Kasvanut kuusi senttiä neljässä kuukaudessa!” ”Madame, eri lääkäreillä voi olla eri mittaiset sentit”, kuittasi tohtori Kosketus.  Ei niin nöpönnuukaa.

Kotimatkalla napero tiedusteli: ”äiti, miksi lääkäri oli vihainen sinulle?”


Eilen aamulla herätessä näytin siltä, kun joku olisi pelannut biljardia silmämunillani ja muurannut silmät laastilla umpeen. Tauti oli vaihtanut kotia lapsesta äitiin. Jälleen lääkäriin. Taas oli pieni asunto kyseessä, tällä kertaa kuitenkin lääkärikyltti rapun edessä. Laitosmaisuus loisti poissaolollaan ja lääkäri oli ihana, kuunteli ja oli läsnä. Kotiin tulin hyvillä mielin. 

Kodinomaisuudella ja perhelääkärillä on paljon etuja, mutta kun oma lääkäri on poissa ja ajan toivoisi löytyvän lähipäivinä, ei mikään voita käytännöllisyyden kannalta nettiajanvarausta lääkärikeskuksissa. Hyviä lääkäreitä sen sijaan löytyy varmasti kaikista maista, kunhan sellaiselle vain osaa varata ajan. Toivottavasti siellä puolen ruutua pysytään terveinä!


torstai 7. helmikuuta 2019

Ei torttuja vaan lettuja!

torstai 7. helmikuuta 2019
Ranskis puhui viikon ”crepeistä” eli letuista. Viime viikolla tämä tuli kotiin kertoen, että oli melkein ostanut tarpeet ja pannun creppejen paistamista varten. Kunnes oli tullut lopputulokseen, että lettukojut osaavat homman paremmin. Vielä eilen tämä kuolasi bussipysäkin Nutella-mainoksen edessä haaveksien: ”Suklaalevite sopii kyllä niin hyvin lettujen kanssa.”


Mistä lettuvimma? Ranskassa juhlittiin 2. helmikuuta kynttilänpäivää, juhlapäivää nimeltä La Chandeleur. Juhlaa vietetään 40 päivää joulun jälkeen ja sitä kutsutaan myös lettujen päiväksi. Alun perin juhlalla on pakanalliset juuret mutta katolisen kirkon omaksuttua päivän osaksi omia juhliaan, on päivällä uskonnollinenkin pohja.

Kynttilänpäivä edustaa toivoa kevään tulosta. Pyöreä, kullankeltainen lettu muistuttaa niin muodoltaan kuin väriltään aurinkoa ja tuo mieleen kevään odotuksen pitkän talven jäljiltä.

Suomalaista huvittaa ajatus pitkän talven taittumisesta helmikuun alussa. Suomessa on hiihtolomat vasta edessä ja laskiaiseenkin melkein kuukauden päivät. Kevät on kuin kangastus, joka taittuu äkkiä ulos astuessa.

Runebergin torttujen puutteessa letut kuitenkin kelpaavat oikein hyvin. (Haha, oivallinen tekosyy, oikeasti letut maittavat aina.)

Vanhan perinteen mukaan lettuihin tulisi käyttää viime vuoden satoa eli jauhoja, jotta tulevasta vuodesta tulisi hyvä. Todellinen jauhopeukalo (en siis minä) voi tehdä taikinaa hartaudella ja heitellä räiskäleitä ilmaan perinteen nimissä. Jos lätyn ilmaan heitto onnistuu pitäen pannua oikeassa kädessä ja puristaen (kulta)kolikkoa vasemmassa, lupaa se koko vuodelle menestystä ja hyvinvointia. Kuten sanonta kuuluu: "Si point ne veux de blé charbonneux, mange des crêpes à la Chandeleur ". Mikäli siis haluaa välttää sadon pilaantumisen, on syötävä lettuja kynttilänpäivänä. 

Nykypäivään leikinomaisesti muokattuna "jos haluat lisää liksaa ja välttää yyteet, syö lettuja". Hmph, runoratsu ontuu tosi pahasti.

Koko perhe kuolaa räiskäleiden valmistumista
Pariisissa on paljon letturavintoloita, joissa voi syödä koko lettumenun. Montparnassen alueella on muutama *katu, jossa on räiskäleravintoloita vieri vieressä. Ravintolat ovat auki ympärivuotisesti eivätkä liity kynttilänpäivään. Letun voi valita joko peruslettutaikinasta tai tattarijauhoista. Suolaiset krepit ovat maukkaita tattarijauhosta tehtyinä ja juusto-kinkkutäytteellä tuhti ja maukas välipala, miksei ihan ruokakin. (*Rue d'Odessa ja Rue de Montparnasse, 14 arrodissement)

Mikäli ei ole aikaa koko menulle, saa lettukojuistakin ihan kelpoherkkuja. Kannattaa silti tarkastaa, että lettu tehdään paikan päällä. Yleensä myyjä kaataa kuuman taikinan pannulle ja valmistaa herkun silmien edessä. Joskus näkee myytävän valmiita lettuja, jotka myyjä vain lämmittää pannulla. En suosittele. Rakenne on kuin purkkaa ja perheenjäsen sai kerran tällaisesta vatsataudin. 

Täytteen voi valita maun mukaan. Makean suursyömärinä rakastan banaani-Nutella täytettä mutta monelle se on liian makea. Lämmin makea herkku karkoittaa nälän ja antaa mukavasti puhtia ihailla Pariisia jalkaisin.

Nyt makean hammasta kolottaa niin, että taidanpa suunnata päivän päätteksi lettukojulle. Onneksi näitä sää kokattua helposti kotonakin lähimmäisen kojun puutteessa. Muistakaa ilmaan heitto!;)