Strasbourgin joulumarkkinat

Strasbourgin joulumarkkinat

torstai 29. marraskuuta 2018

Huokailen edelleen viime viikonlopun jäljiltä. Teimme extempore-reissun Strasbourgiin, jonne olin jo vuosia halunnut päästä joulumarkkinoiden aikaan. Kaupunki oli kaiken odotuksen väärti!

Yleensä hotellit kuulemma varataan täyteen jo neljä kuukautta etukäteen. Tuurilla oli selvästi sormensa pelissä, kun löysin viime hetkellä halvat junaliput. Joulukuun viikonlopuille näytti olevan mahdotonta saada majoitusta, 98% hotelleista oli täynnä. Kun sivusto sitten ilmoitti uudesta hotellista, jossa oli vielä yksi huone vapaana marraskuun vikalle viikonlopulle, ajattelin että nyt tai ei koskaan ja varasin sen siltä istumalta. 

Perjantai-aamuna kiipesimme junaan ja köröttelimme perille vajaat viisi tuntia. Lapsi oli yöllä saanut kuumeen mutta mitä pidemmälle pääsimme Pariisista, sen paremmalta näytti lapsenkin vointi. Energiaa riitti kiipeilyyn ja kikattamiseen, ei siis mitään kovin vakavaa, onneksi.

Perille päästyämme hyökkäsimme Kleberin torillle, jossa oli valtava joulukuusi odottamassa valojen sytyttämistä. Odotimme tunnin, kunnes lopulta kärsivällisyyden viimeinen päre paloi, joulukuusen valot eivät. Jätimme muut hytisemään ja lähdimme. Onneksi, sillä tunnin päästä olivat valot yhä sytyttämättä ja torilla tungeksi tuhansia ihmisiä.

Kylmästä kangistuneena lähdimme tutustumaan kaupunkiin, joka näytti valoloistossaan Korvatunturin pääkaupungilta. Strasbourg nimittääkin itseään joulun pääkaupungiksi, ja ihan ansaitusti, ajattelen kahden päivän jäljiltä. 

Joulumarkkinoita oli joka suunnalla. Keskustassa oli kartan mukaan yhdeksät markkinat. Minne ikinä nenä näyttikin, oli vastassa aina uudet markkinat. 

Lauantaiaamuna oli sää lämmennyt ja aurinko pilkisteli pilviverhon takaa. Kaikki oli kaunista! Jo kaupungin oma arkkitehtuuri ihastutti ja päälle pieteetillä tehty koristelu, tuntui että kameraa ei voinut laskea hetkeksikään. Onneksi akku loppui jossain vaiheessa ja maltoimme mennä syömään. 

Lapsen nukkuessa kuumeen rippeitä pois, pääsimme nauttimaan ylellistä lounasta katedraalin nurkalta löytyvään historialliseen ravintolaan. Hovimestarilla oli pyyhe käsivarrella ja tyyli kuin historiallisessa elokuvassa. Tai Batmanissa. Aula oli täynnä julkkisten signeeraamia valokuvia ja mietin, että vain hullu tulee tällaiseen ravintolaan uhmaikäisen kanssa, työntäen nukkuvaa uhmaikäistä ravintolan läpi. Ja tadaaa, lapsi nukkui jälkiruokaan asti! Tuntui kun olisimme olleet Ranskiksen kanssa treffeillä, niin harvinaista on päästä kahdestaan ulos syömään. Suositus ravintola Maison Kammerzelliin. 

Koska tulee ruma laatikkotalo?! Akku loppuu!

Paikalla oli myös Suomalaisten tori. Ylpeänä kotimaastani kuin omasta lapsesta, kuolasin kotoisia herkkuja. Lohikoju näkyi tekevän kauppansa ja jonot olivat kymmenhenkisiä molemmilla kerroilla torilla poiketessamme. Glögi peittosi hehkuviinin mennen tullen ja suomalaista puheensorinaa oli kiva kuunnella. Kiinalainen muoviroina loisti poissaolollaan ja hetken kuvittelin olevani Tuomaan markkinoilla. Kunnes muistin halunneeni Strasbourgiin pitkään ja uuden kaupungin valloitus jatkui.

Joulumarkkinoiden avajaisviikonloppu oli nappivalinta. Ihmisiä oli paljon mutta ei kaikkialla tungokseksi asti, paikallistenkin mukaan nyt oli vielä väljää. Joulun lähestyessä ihmismäärät kasvavat ja joulumarkkinoiden hehku häviää, kun joka paikkaan saa ryysiä. Ainakin Pariisin suurilla markkinoilla ei viikonloppuisin pääse lähellekään myyntikojuja ja ihmismassaa on liikaa. Rattaiden kanssa meno on hankalaa kun koko ajan saa pelätä jonkun kaatuvan päälle, onneksi niin ei ole vielä käynyt. Kop kop puun koputus.

Paluumatka Pariisiin kesti pikajunalla hädin tuskin kahta tuntia. Pe-su reissussa ehti nauttia joulumarkkinoista ja viikonloppu tuntui pidemmältä kuin päiviensä määrä. Olisin silti viihtynyt vähän pidempään, hyvä sää ja tunnelma veivät niin mukanaan.   

Facebook tahtoo henkkarit

Facebook tahtoo henkkarit

tiistai 27. marraskuuta 2018

Facebook tahtoo nähdä henkilöllisyystodistukseni, ilmoitti sähköposti. Mikäli tahdon tilini toimivan, tulisi ladata kuva henkkareista. Siis antaa globaalille yritykselle kuva esim. passista. Yritykselle, joka on viime aikoina tullut tunnetuksi tietosuojaskandaaleistaan. Henkilöturvatunnuksen loppuosan saa sentäs peittää. 

Epäilyttävä ajatus. Kuin kutsuisi varkaat juhannuksena kastelemaan kukkia. 

Identiteettivarkaus oli ensimmäinen sana, joka tuli mieleen. Per###e oli seuraava.

Tiedot kuulemma hävitetään 30 päivän kuluessa. Entä kun henkilöllisyyttä on käytetty väärin ja selitän poliisille, ”juu, kyllä minä latasin sen passin sivun feispuukkiin, sitä ei kuulemma tallennettu mihinkään”. Vähän kuin itkisi pikkujouluissa pilkun aikaan tulleensa humalaan.

Seuraavaksi varmaan pyydetään pankin tunnuslukuja ja vara-avainta kotioveen. Vaikka vain viikoksi lainaan. Suostuisitko sinä? 

Sitä mitä Facebook ei tiedä, ei sen tarvitsekaan tietää.

Pahoittelut siis blogin Facebook-sivuston hiljenemisestä.

Kun koti-ikävä iski

Kun koti-ikävä iski

torstai 22. marraskuuta 2018

Whatsappin ja videopuheluiden maailmassa koti-ikävä vaivaa harvoin. Yhteydenpidon ansiosta on helppo melkein unohtaa asuvansa eri maassa kuin monet ystävät ja sukulaiset.

Alkuviikosta menimme naperon kanssa katselemaan joulukoristeita. Kohta kolmivuotias lapsi on jo niin iso, että jaksaa kiinnostua koristeista ja valoista. Ihailimme toinen toistaan kauniimpia kuusenpalloja ja kaikkea kimaltavaa. Kuin kaksi harakkaa. ”Rakastan eniten maaaaailmassa. Ikinä.” totesi lapsi pidellessään kädessään valkoista kimmeltävää pingviinikoristetta, pussasikin.

Hiljaa hiipien se iski. Ihan kauhea koti-ikävä. Kaikki miljoona muistoa eri jouluista ja niiden valmistelusta. Äidistä, joka on vannoutunut jouluihminen henkeen ja vereen. Ajatus, että Suomessa olisimme yhdessä kolmen sukupolven voimin ihmettelemässä vuoden koristetulvaa ja suunnittelemassa joulupöydän kattausta. Hipelöimässä tilpehööriä ja luomassa uusia muistoja. Kolme harakkaa.

Eri yhteydenpitokanavat mahdollistavat onneksi kaukana asuvienkin elämän seuraamisen mutta on eri asia juoda yhdessä vuoden ensimmäistä glögiä, kuin kuulla toisen kertovan siitä. Silloin iskee ymmärrys, että olen kaukana. Ymmärrys siitä, että tilanteet menevät ohi, ilman minua. En kuulu niihin muistoihin, joita tärkeät ihmiset luovat Suomessa parhaillaan. Samalla mietityttää kasvanko ulos Suomesta. Vai tapahtuiko se jo?

Koti-ikävä hiipii varkain, kun sitä osaa vähiten odottaa. Maut ja tuoksut ovat omiaan aktivoimaan ikävää. Myös musiikki on avain muistojen arkkuun. Kerran olimme Kreikan Santorinilla juhannuksen aikoihin. Illalla uima-altaalla kuohuviiniä nautiskellessamme kuuntelimme Suomi-poppia ja hillitön koti-ikäväparku iski. Mieleen tulvi roppakaupalla muistoja valoisasta kesäyöstä melankolistenkin sävelmien säestämänä. Koin vahvan tunteen, että olen osa sitä tunnelmaa ja se on osa minua. Suomalaisen musiikin myötä tuntuu, kuin löytäisi itsestään unohduksissa olleen palasen. Hetken tuntee olevansa jotenkin täydempi. Tai ehjempi. Tulevansa ymmärretyksi.

Tunnetulva vie joskus jalat alta hyökyessään niskaan. Ikävä kertoo merkityksellisyydestä. Vaikka ikävöin korvapuusteja, todellisuudessa ikävöin tunnetta, joka on värittänyt herkkuhetkiä. Tunnetta erityisistä hetkistä, hyvästä olosta, yhteenkuuluvuudesta.

Onneksi on olemassa muita ulkosuomalaisia, jotka läpikäyvät samoja ajatuksia. Tunteen uuteen kotimaahan kuulumisesta ja samalla Suomi-kaipuun, ikävän kuitenkaan olematta aie paluusta. Vaan lähinnä muistutus siitä, mistä perustukset on tehty. 

Lentoliput lapsuuden maisemiin on ostettu jouluksi. Tilauksessa on paljon uusia muistoja perheen kanssa elämän varrelle yhdessä kerrattavaksi. Sukulaiset ja ystävät, pian nähdään <3 

PS. Vaari, lapsi tahtoisi leipoa kanssasi piparkakkuja, suostutko?

Ranskalaisten mieltymys apteekkeihin

Ranskalaisten mieltymys apteekkeihin

perjantai 16. marraskuuta 2018

Syksyn myötä nenäliinoja kuluu nuhan vieraillessa monissa kodeissa. Aivastelua ja pärskimistä, päänsärkyä ja väsymystä. Minäkin vietin muutaman päivän nenäliinavuoren alla kuumaa ryystäen, sitten helpotti.

Tuttava listasi eilen karusellin pyörimistä katsellessamme dropit, mitä oli nuhan torjuntaan käyttänyt. Oli tippaa, eliksiiriä ja pilleriä. Auttoi kuulemma viidentenä päivänä. En hennonnut rikkoa plaseboefektiä toteamalla, että siinä vaiheessa yleensä on pahin takana. Lääkkeillä tai ilman. 

Pariisissa apteekki löytyy lähes joka korttelista. Niissä on aina jonoa. Aina. Nuhan yllättäessä käydään lääkärissä ja kotiin tullaan apteekin kautta, mukana ainakin muutama lääkepakkaus. 700 metrin matkalla hoitotädin luokse, löytyy suoralta tienpätkältä neljä apteekkia.

Ranskiksen äidillä oli tapana antaa muovipussillinen apteekin tuotteita kotiin viemisiksi. Kassista löytyi tabletteja kaikkiin olemattomiin ja olemassa oleviin vaivoihin. Esimerkiksi suonikohjuihin oli pillereitä. Ranskassa myös laihdutuslääkeosasto on laaja ja niiden käyttö ilmeisen yleistä. 

Vauvan hampaiden puhjetessa suositeltiin apteekissa tippoja. ”Auttaa siis ikeniin?”, kysyin. ”Ei, vaan rauhoittaa koko vauvan, kun hampaat kiusaavat.” Jätin ostamatta. Apteekkiala saa hyvät tulot ranskalaisten lääkinnästä. Kuluttajalle jää tosin vain pieni osa maksettavaksi, jos omaa paikallisen sairasvakuutuskortin.  

Lääkkeitä ja antibiootteja ei tulisi syödä kuin Sisu-pastilleja. Mietityttää, joutuvatko tulevat sukupolvet taistelemaan vastustuskykyisiä superbakteereita vastaan ja kärsimään uudelleen taudeista, jotka on kertaalleen jo selätetty. Tulevaisuuden uhkakuvia on ollut aina mutta superbakteerit tuntuvat ajatuksena pelottavammalta kuin maailmanloppu tai tekoälyn yliote ihmiskunnasta. Pahimmassa tapauksessa lääkkeiden teho menetetään, kun antibiooteille vastustuskykyiset bakteerit lisääntyvät. Helsingin sanomien artikkelin mukaan vauvat ja vanhukset kärsivät antibioottien tehon laskusta eniten. Terveitä elinvuosia menetetään jo nyt Etelä-Euroopassa, mukaan lukien Ranskassa. (lähde: HS 10.11.2018).

Nuhaan ei ole lääkettä. Edes Ranskassa. Suomessa asia on monelle selvä mutta Ranskassa ei niinkään. Nuhaista oloa voi helpottaa monin tavoin ilman antibioottejakin. Nenäsuihke on kuin pihaus happea tukehtumisvaaran jäljiltä. Se ei paranna nuhaa mutta olo tuntuu rutkasti paremmalta.

Apteekkiautomaatti, aika näppärä!

Ranskis on jo lakannut tyrkyttämästä lääkärireissua ensimmäisen aivastuksen kuullessaan. Vuosia siihenkin kesti. En ole lääkkeiden vastustaja ja käytän niitä tarvittaessa. En kuitenkaan varmuuden vuoksi. Myös parin päivän vatsatauti kuuluu kategoriaan en-mene-lääkäriin-kun-ei-sitä-voi-parantaa. Lepoa ja juomista, niillä talttuvat vaarattomimmat muutaman päivän tartuntataudit. Tietoisuus omahoidosta ja antibioottien turhan käytön haittavaikutuksista olisi tervetullutta myös Ranskaan.

Maailmalla apteekeista saa mitä vain osaa pyytää. Kolmiolääkkeet ja reseptilääkkeet saa reseptittä ainaki Intiasta. Ranskassa on toisin ja moneen Suomessa myytävään käsikauppalääkkeeseen tarvitaan täällä resepti. Esimerkiksi D-vitamiinia ei saa ilman reseptiä, "sehän on vaarallista", totesi apteekkari. Vauvat saavat reseptillä kolmen kuukauden kerta-annoksen, jonka lääkäri uusii seuraavassa tapaamisessa. 

Oma nuha onneksi talttui. Enkä käynyt edes apteekissa! Lepo, juominen ja aika auttoivat. Terveydeksi!

Taruolennot avuksi tuttivieroitukseen

Taruolennot avuksi tuttivieroitukseen

perjantai 9. marraskuuta 2018

Välillä puheessani tuntuu vilisevän taruolentoja enemmän kuin sukulaisia. Nukkumatti, känkkäränkkä ja hammaskeiju. Hammaspeikko, joulutontut ja pääsiäispuput. Koko lapsen elämä on täynnä fantasiamaailman vieraita. Samalla taruolennot ovat suuri apu vanhemmille. Hampaat harjataan hammaspeikon pelossa ja joulun alla vedotaan tonttuihin, jotta lapset osaisivat käyttäytyä. Nukkumatti auttaa iltaisin nukutushommissa ja nyt meille on kutsuttu uusi taruolento avuksi, nimittäin Tuttikeiju. 

Perheen pienimmällä on intohimoinen suhde tuttiin. Sitä tarvitaan surun, väsymyksen ja kyllästymisen koittaessa. Tutti suussa on paha maailma kaukana. Nyt tarvitaan viekkautta, jotta kapineesta päästään eroon.

Hammaslääkäri sanoi ajat sitten, että tutista pitäisi luopua. Mutta kun MINÄ en tahdo! Pelkään, että sen jälkeen lapsi ei nuku taas viikkokausiin. Naperon hoitotädin mukaan asialla ei ole kiire. Lapsi täyttää alkuvuodesta kolme vuotta.

Monella on kerrottavana tarina lapsesta, joka söi tuttia lähes murrosiän kynnykselle. Hampaat oikenivat yhdessä yössä, kun tutista luovuttiin. Tosin Pariisissa ei tehdä hammastarkastusta 1-vuotiaana. Ne hampaat, jotka tutti on pilannut, ovat jääneet tarinoiden tavoittamattomiin. On myös hoitotädin intressien mukaista pitää tuttia. Tiedän kokemuksesta sen rauhoittavan lapsen hetkessä. 

Myönnän, olen ollut laiska. Olen ummistanut silmäni asialta, johon tulisi tarttua. Jaksamiseni ei olisi kuitenkaan riittänyt päivääkään aikaisemmin tutista vieroittamiseen, sillä lapsi valvoi kaikki yönsä kaksi ja puolivuotiaaksi asti. Ensin oli rytmi hukassa, sitten tulivat hampaat. Sen jälkeen oli nuhakuumeita, eroahdistusta ja pimeänpelkoa, vaihe vaiheen jälkeen. "Ikävä kyllä, lapsesi on huono nukkuja", sanottiin neuvolassa. Niin, sen olin kyllä huomannut. Mutta tutti auttoi.

Nyt nukkumistilanne on vihdoin helpottanut. Vaikka tahtoisin nauttia yöunista, uskon että on aika käydä taistoon kumitulppaa vastaan. 

Juoni on valmis. Olemme lukeneet kirjaa, jossa lapsi luovuttaa tarpeettomaksi käyneen tutin Tuttikeijulle ja kertonut, että meidänkin aikamme koittaa pian. Ostin joulukalenterin, jonka avulla laskemme päiviä tutista luopumiseen. Kalenteri ei ole jouluinen, jottei lapsi yhdistä tuttierokurjuutta jouluun. (Huomaatteko, kaikki on mietitty! Asia taitaakin olla isompi peikko äidille kuin pirpanalle.) Traaginen ero koittaa 30.11. Tuttikeiju tuo vastalahjaksi naperolle lahjan.

Kalenterista tuli huulipuna. Eikä sen kanssa voi käyttää tuttia!

Henkinen valmentautuminen eroon on vähintään yhtä tärkeä minulle kuin lapselle. Osaan varautua äänivallin rikkovaan huutoon joulukuun ajaksi. Hyvästi kuulo. Hyvästi yöt. Hyvästi rauha. 

Taidan aloittaa joululaulujen kuuntelun nyt, kun kuulokin on vielä tallella.

Lopputulos nähdään joulukuun puolella. Jännittää. Auttakaa henget ja tontut!

Onko teillä onnistuneita kokemuksia tuttivieroituksesta isomman lapsen kohdalla? Tarvittiinko satumaailman sankareita avuksi?

Tämän avulla lasketaan päiviä Tuttikeijun tuloon.

Hyvää halloweenia ja pyhäinpäivää Pariisista!

Hyvää halloweenia ja pyhäinpäivää Pariisista!

perjantai 2. marraskuuta 2018

Halloween saapui Pariisiin. Meidän korttelissa olivat kaikki liikkeiden ikkunat koristeltu kurpitsoin ja hämähäkinseitein. Kampaajan, ruokakaupan ja kuntosalin seiniä somistivat hämähäkit ja lepakot. ”Äiti, miksi jämäjäkkejä on joka paikassa?” ihmetteli lapsi.

Leipomon myyjillä oli valkoiseksi värjätyt hiukset ja lapsilla kasvomaalaukset. Lemmikkitarvikeliikkeen ikkunassa koreilivat kaikki otukset, mitä kuvitella saattaa. 

Pidän siitä, miten juhlapäivien teemat rytmittävät vuotta ja luovat omanlaistaan tunnelmaa. Silti halloween tuntuu vieraalta. Ei ole lapsuusmuistojen halloweenia, johon peilata tätä päivää. Opiskelijana olen ollut naamiais-bileissä mutta en tiedä miten juhla näkyisi kotona. Suomessa pyhäinpäivänä olemme käyneet haudoilla mutta amerikkalainen kurpitsa- ja kummitusjuhla on vain tv:stä tuttu. Kotiakaan en ole koristellut teeman mukaan. Kurpitsalyhdyt ovat kyllä hienoja. Kävisivätkö villakoirat sohvan alla hämähäkinseitistä?

Pitänee kysyä ystävältä Amerikassa, miten kurpitsajuhlaa vietetään. Karkki vai kepponen-kierros on tuttu kirjoista ja elokuvista. Täälläkin osa oli omaksunut tavan ja keskiviikko-iltana näin joukon pikku kummajaisia kadulla. Luuranko, noidat ja muutama muu hellyttävän pelottava olento vanhempineen näyttivät tyytyväisiltä. 

Halloween-vieras eilen illalla. 

Ranskiksen mukaan Halloweenia ei aikaisemmin juhlittu Ranskassakaan Amerikan malliin, vaan tapa on levinnyt viime vuosien myötä. Ehkä tästä tulee meillekin uusi tapa. Perheen pikku haamu voisi olla hyvinkin innoissaan naamiaisjuhlista. Tänä vuonna en ehtinyt kyytiin mutta ehkä ensi vuonna. 

Ranskassa pyhäinpäivä on arkipyhä. Oivallinen tilaisuus nostattaa syksyn pimeää tunnelmaa kynttilöin, herkuin ja sopivalla rekvisiitalla. Kutsua ystäviä kylään ja nauttia yhdessäolosta. Miten olenkin näin jälkijunassa?! Mitä enemmän asiaa ajattelen, sen mukavammalta halloween kuulostaa. Jostainhan ne omankin perheen perinteet on aloitettava.

Oikein hyvää pyhäinpäivää ja karmivan ihanaa halloweenia kaikille!