torstai 9. heinäkuuta 2020

Lomakohde vauvan ja leikki-ikäsen kanssa?

torstai 9. heinäkuuta 2020
Heinäkuinen sää näyttää harmaalta ja viileältä. 15 astetta ja sataa. Hallitus päätyi eilen höllentämään matkustusrajoituksia ja se tuo toivoa matkailun ja elämän normalisoitumisesta. Fiksusti käyttäytymällä ja turvavälejä pitämällä voisi lomamatkakin olla mahdollinen ensi viikosta alkaen. Olisi jotain sykähdyttävää, mitä odottaa. Toistaiseksi korona rajoittaa matkustamista Ranskaan, joka muuten olisi ykköskohteemme. Tällä hetkellä matka kuin matka, tai edes pelkkä sen suunnittelu tuntuu silti ihanan kutkuttavalta ajatukselta. 

Pohdimme minkälainen loma olisi enimmäkseen mielekäs kaikille perheenjäsenille. Mietitäänpä vaihtoehtoja. Pesueeseen kuuluvat vanhempien lisäksi 4,5 vuotias tyttö ja kahdeksankuinen poikavauva. 

Näinkin saattaa käydä! Unelmalomaa Australiassa

RISTEILY

Nelihenkisenä perheenä olemme tehneet vasta yhden matkan. Kun vauva oli noin kolmikuinen, teimme kokeeksi Ruotsin-ristelyn. Vaikka koronatilanteen puolesta Tukholma ei tällä hetkellä ole vaihtoehto, voisi esimerkiksi Riikaan risteillä jo heinäkuussa.

Leikkitila ja juhlakengissä kirmailu ympäri laivaa oli nelivuotiaalle yhtä juhlaa. Oman ruuan valinta seisovasta pöydästä, jälkkäreistä nyt puhumattakaan, riemastutti joka kerta. Kun Tukholman Junibackenissa tämä pääsi näkemään suuren idolinsa Peppi Pitkätossun, oikea unelma toteutui. Koko ajan tuntui olevan jotakin kivaa. Vauva vain oli ja nukkui. Kuin vauvanukke. Kun välillä pääsi syliin ja sai maitoa niin pysyi rauhallisena ja tyytyväisenä. Koska lapset pysyivät tyytyväisinä, oli vanhempienkin helppo nauttia irtiotosta arjen pyykkikoreista. Tästä jäi niin vahva onnistumisen tunne, että päätimme varata uuden ristelyn. Tällä kertaa Royal Caribbean Cruise -varustamolta.

Ristelyä tuli RCCL-varustamon ohjeiden mukaan odottaa siihen, kunnes vauva on kuuden kuukauden ikäinen. He eivät ota kyytiin alle puolivuotiaita lapsia. Meinasin vetää kahvit väärään kurkkuun huomatessani, että vauvasta veloitetaan sama hinta kuin aikuisesta. Hröm! Aikuinen kuluttaa risteilyn hintaan ruokaa seisovasta pöydästä niin paljon kuin napa vetää. Samaan hintaan pääsee nauttimaan viihde-esityksistä, uima-altaista, kuntosalista ja ties mistä ihanasta. Vetääkö vauva salitreenin, pötsin täyteen buffassa ja löhöää loppupäivän uima-altaassa?  Niin. Ja siltikin joutuu maksamaan täyden hinnan, ellei ”lapset ilmaisiksi kampanja” ole käynnissä. Kuten ei lomasesonkiaikaan ole. 

Varasimme siis risteilyloman sesongin ulkopuolelle. Lähtö New Yorkista ja kuusi päivää merellä. Muutama pysähdys Kanadan puolella takaisi sen, ettei laivassa vanuminen ala tuntua juuri siltä. Maailman helpoin seikkailu! Sitten iski korona ja risteily peruttiin. Rahat sai onneksi takaisin. Takaiskusta lannistumatta varasimme uuden reissun saman tien syyskuulle, toivoen, ettei pandemia sentäs ikuisesti kestä. No tuntuu kestävän ja tämäkin reissu peruttiin.


Kolmatta ristelyä ei tee mieli varata. Mikäli reissuun pääsisikin ensi talvena, ei kyydissä olisi enää vauvaa, vaan alati liikkuva taapero. Esikoinen olisi entistä isompi ja jaksaisi istua ravintoissa ehkä vielä nykyistä paremmin, mutta yksivuotiaan kanssa jatkuva ravintolaruokailu ei houkuttele. Lisäksi pieneen hyttiin tulisi mahduttaa kaksi leikkivää lasta. Huh. Omat hermot olisivat riekaleina ensimmäisen päivän jälkeen. 

Yhteenvetona sanoisin, että pidempi risteilyloma on erinomainen ajatus yhden leikki-ikäisen kanssa. Taaperon lisääminen pottiin voi johtaa itkuun ja hammasten kiristelyyn. Risteilyä kannattaa ehkä ensin kokeilla lyhyemmällä kaavalla ennen kuin sijoittaa viikon vesillä oloon.

KAUPUNKILOMA

Esikoisen kanssa kävimme usein kaupunkilomilla. Kävimme muun muassa Lontoossa ja New Yorkissa. Vaikka kumpaankaan edellisistä ei tällä hetkellä pääse, on muita kaupunkikohteita tarjolla sallittujen maiden listalla.

Metropoleissa vuorottelimme nähtävyyksiä, puistoja ja piknikkejä. Päiväunet hoituivat vaikka rattaissa ja kaupungissa oli helppo täyttää kaikkien tarpeet. Entäpä kaupunkiloma kahden lapsen kanssa? Luulen, etteivät kaikki palaset loksahtaisi paikoilleen enää yhtä helposti. Esikoinen osaa jo vaatia enemmän. Kun vielä vauvan tarpeet pitää ottaa huomioon, voisi känkkäränkkä olla jatkuva kolmas pyörä. Mahdollista, mutta vaatii suunnittelua, pitkää pinnaa ja tarpeeksi etappeja myös lapsille.



RANTALOMA

Rantaloma olisi todennäköisesti helpoin valinta. Esikoisen kanssa löhölomat olivat aina onnistuneita. Esimerkiksi Kreikan Korfulla vietimme kaksikin lomaa. Rantaa, leikkimistä ja hyvää ruokaa. Ei vääntöä ja jatkuvaa kompromissia. Luulen, että vauvakin mahtuisi helposti tähän komboon. Kreikka on helppo kohde lapsiperheelle ja sinne saa matkustaa jo tänä kesänä. 

Kaikkien perheenjäsenten pitäisi voida nauttia lomasta ainakin aika ajoin. Pienet mökötykset sallitaan ja niiltä tuskin voi välttyä, vaikka olisi oma paratiisisaari Helsingin edustalla lastenhoitajien ja pysyvän 25 asteen ilmaston kera. Jos odottaa lasten kanssa samaa helppoutta kun ilman lapsia, niin todennäköisesti pettyy. Mutta kun suunnittelee kaikille jotakin kivaa, voi loma ylittää odotukset.


Oletteko te saaneet onnistumiskokemuksia koko perheen lomareissuista? Mikä oli teidän valintanne? Vai jätättekö haaveilun koronan jälkeiseen elämään?


torstai 2. heinäkuuta 2020

Vauvavuoden hankalin vaihe

torstai 2. heinäkuuta 2020
Istun olkkarin lattialla kahdeksankuisen vauvan kanssa. Tämä tutkii omia lelujaan. Puhelin soi ja näytöllä näkyy tuntematon soittaja. Uteliaisuus herää. Pakko vastata, vaikka vauva on alkanut kiipeilemään päälläni. Ties vaikka olisin voittanut jossakin jotakin. Tai muita hyvä uutisia. Vastaan kuullakseni markkinointipuhetta mistä lie huuhaa-tuotteesta. Ja sitten PAM! Näen vauvan kaatuvan ja iskevän päänsä lattiaan, tietenkin takaraivo edellä. Juuri siihen kohtaan missä matto loppuu.

Tätä on nyt jatkunut muutaman päivän. Todella lyhyessä ajassa, noin puolessatoista viikossa vauva oppi nousemaan pystyyn tukea vasten ja kiipeää nyt koko ajan, joka paikkaan. Osaa nousta ylös mutta ei laskeutua alas. Pieni mönkijä ei millään tahdo enää pysyä lattian tasolla vaan suunta on ylöspäin. Muutos tapahtui niin äkkiä, etten ihan vielä ole sisäistänyt, ettei vauvaa voi jättää valvomatta kuin korkeintaan kahdeksi sekunniksi. Koska kymmesessä sekunnissa tämä jo kiipeää pystyyn. Ja kaatuu.


Keittiö on kuin pommin jäljiltä. Aina kun avaan tiskikoneen, tahtoo vauva nousta pystyyn sitä vasten. Tuntuu etten tällä viikolla ole saanut mitään valmiiksi. Pienet, normaalisti ihan ohimennen hoidettavat hommat, kuten pyykkien ripustaminen, jäävät kesken. Vaikka siivoaminen ei ole vauvavuoden ykkösprioriteetti, olisi illaksi kiva saada vauvalle puhdas pyjama päälle. Vaippa nimittäin falskasi parina yönä. 

Muistot esikoisen vauva-ajasta palaavat mieleen. Asuimme Pariisissa hyvin pienessä asunnossa, jossa lattiatilaa oli vain muutama neliö. Avokeittiö yhdistettynä olohuoneeseen tarkoitti kaatuvia baarijakkaroita, avointa jääkaapin ovea ja tiskikoneen luukun nappuloiden vääntelyä. Vauva nousi pystyyn ottaen kiinni siitä mihin yletti ja ihmettelen vieläkin, miten ei koskaan saanut päälleen heppoisaa televisiota tai muuta ei-niin-kiipeilyn-kestävää. Pieneen asuntoon oli rakennettu kiinteä baaripöytä ja baarijakkaroiden säätövipu oli pystyyn pyrkivästä vauvasta oivallinen vipuvarsi. Olin hermoraunio. Asunnossa ei oikeastaan ollut paikkaa, jossa lapsi oli turvassa esim. vessassa käynnin ajan.

"Soseita en syö!"
Vauvavuoden toinen puolisko on muutenkin haastavampi. Sanotaan, että äidin vastustuskyky ei enää suojaa vauvaa tässä vaiheessa ja esikoisella alkoikin korvatulehduskierre noin kahdeksankuisena. Samaan aikaan tuli hampaita, vierastaminen ja liikkeelle lähtö. Valvottuja öitä oli enemmän kuin nukuttuja ja muistankin toivoneeni yhtäkkiä, "kasva vauva kasva". 

Nyt on sama vaihe on uudelleen käsillä kuopuksen kanssa. Onneksi täällä tilaa on ruhtinaallisesti verrattuna edelliseen kertaan, vaikka muuten asummekin ei niin valtavassa keskusta-asunnossa. Vauvalla on silti tilaa ryömiä huoneesta toiseen ja olohuonekin on aika vauvaystävällinen. Nuha on kuitenkin iskenyt ja öisin yskittää. Vieraiden sylissä ei oikein viihdytä ja nököhampaita pukkaa.

Vauvavuoden ensimmäinen puolisko hujahti siivillä ja käärö viihtyi olalla tai lattialla. Nyt puhaltavat uudet tuulet ja tyypillä on oma tahto. Se kuuluu sanovan: ”tahdon pystyyn! Tahdon kävellä! Tahdon tehdä.” 

Tuntuu kuitenkin kummalta. Miten noin pieni voi jo olla pystyssä? Pitää varmaan hankkia sellainen konttauskypärä. Helppo vauvavaihe on takana ja nyt saa keksiä uudet kikat arkeen. Vaikka kasvattaa silmät selkään ja hankkia Spidermanin refleksit.

Mikä teistä on ollut vauvavuoden haastavin osuus?

Hups, vauva pystyssä kesken pikasiivouksen! Sängynpohja on heti laskettava alemmas.




torstai 25. kesäkuuta 2020

Helsingin rannat vai Pariisin pölyt?

torstai 25. kesäkuuta 2020
Pariisin kesät olivat pitkiä ja kuumia, joskus jopa liian kuumia. Yli 40 asteen kohoava lämpö ei ollut enää ilo vaan rasite. Joka kesä lähdimme Ranskasta Kreikkaan tai muualle Eurooppaan rantalomalle, koska halusin lapsen pääsevän polskimaan vilvoittavaan veteen pelkän pakokaasussa pyörimisen sijaan.


Suomeen muuttaessa surin kuitenkin pitkien kesien menetystä. Vilukissana pohdin, kaivanko enää ollenkaan esiin kesämekkoja ja sandaaleja. Vielä viime viikolla kärvistelin farkuissa, lämpöä riitti, vaan ei uskoa siihen. Olin ihan varma, että täällä Suomessa ei voi olla näin lämmin. Kohta se jääkylmä Siperian tuuli iskee, ajattelin varuillani. Ei iskenyt. Tarpeeksi hikoiltuani päätin lopulta sukeltaa pahvilaatikoihin, joihin olin Pariisista muuttaessa rustannut isoin kirjaimin ”kesävaatteet”. Vastoin luulojani, sain sittenkin kaivaa koltut ja kesähepeneet esiin. Epäuskoisen iloinen olo! Voiko tämä kestää?
 

”Äiti, mikä on järvenranta?” ihmetteli esikoinen yksi päivä. ”Niin mutta millainen uima-allas se on”, tämä kummasteli kerrottuani, että olemme matkalla Luukkiin, järvenrannalle. Merenranta oli tuttu käsite mutta ilmeisesti olin unohtanut mainita järvistä, näin tuhansien järvien maan asukkina. Uimaan meno on lapselle aina valtava riemun aihe ja Suomen yhtäkkinen uimapaikkojen runsauden pula jaksaa kummastuttaa. Pariisissa ei ollut rantoja, järviä eikä maauimaloita siinä määrin kuin täällä. Uimaan meno oli projekti, ei helppo äkkipäätös. Piti ottaa huomioon pääseekö paikkaan bussilla, kun vaunujen kanssa ei päässyt metroon.

Helsingissä uimapaikan valintaa häiritsee ainoastaan valinnan vaikeus. Kun lämpöä riittää näin ihanasti, ei ole mitään syytä kaipailla rantalomalle. Täällä uimaan pääsee joka päivä. Kävelymatkan päähän! Kukapa olisi uskonut, että Helsinkiin voi tulla rantalomalle?! En minä ainakaan!


Kauppatorin muistin kylmänä ja tuulisena paikkana. Juhannuksena se näytti ihan toisen puolen. Ilma oli kuin linnunmaitoa suunnatessamme illalliselle sataman maisemiin. Tori näytti ja tuntui samalta kuin lapsuuden kesämuistoissa. Esikoinen oli päässyt päivällä Korkeasaareen ja illalla suuntasimme vielä Hietaniemen puolelle piknikille. Helsingin kesä oli vielä kauniimpi kuin postikorteissa. Helsingin juhannus vei jalat alta.

Vihdoin ja viimein, koko vuoden odottamisen jälkeen Helsinki hurmaa. Lapselle täältä löytyy kaikki se, mitä lähdimme Pariisista rantalomalta hakemaan. Uskaltaisipa vielä luottaa, että kesä jatkuu. Huomaan ajattelevani hyvin suomalaiseen tapaan, että tänään saattaa olla viimeinen lämmin päivä, NYT on nautittava. Jos kesä kuitenkin jatkuu, niin ehkä opin hölläämään, olemaan laskeskelematta kesäpäivien määrää. Jo aamulla mittari näytti 27 astetta, alan pikkuhiljaa uskoa tähän.

Vaikka oma sydän on jumissa Pariisissa, iloitsen lapsen kesäisestä onnesta täällä. Se on jo yli puoli voittoa. Ehkä omakin rakkaus kotikaupunkia kohtaan alkaa kyteä tällaisen lapsuuden kesän lämmittäessä. 

Uskallatteko te luottaa Suomen kesän lämpöön?



keskiviikko 17. kesäkuuta 2020

Koronan vaikutus kahden kulttuurin perheisiin

keskiviikko 17. kesäkuuta 2020
Meillä on kohta kahdeksankuinen vauva. Kukaan Ranskan sukulaisista ei ole nähnyt häntä. Koronakevään takia emme ole päässeet käymään Ranskassa eikä kukaan sieltä päässyt tänne. Mekään emme ole nähneet Ranskaan syntynyttä uutta serkkua. Ranskiksen isä on mennyt kihloihin mutta onnittelut ovat jääneet Whatsappiin.

Samanlainen tilanne on varmasti muissakin kahden kulttuurin perheissä, osalla voi jopa ydinperhe olla jaettuna pakotetusti kahteen eri maahan, pahimmillaan maanosaan.

Lapsi ikävöi tivoleita
Me palasimme Suomeen kymmenisen kuukautta sitten. Kolmivuotias jätti kotikaupungin, kaverit, tutut leikkipaikat ja Ranskan sukulaiset taakseen. ”Tulemme sitten vauvan synnyttyä Pariisiin jouluostoksille”, lupailimme joka suuntaan ajatellen, että näemme taas pian. Pieni vauvakin on helppo ottaa mukaan ja pääsee näkemään sukulaisia. Matka oli varattu ja monet treffit sovittu.

Matkan kohdalle osui Ranskan yleislakko. Ajatus Pariisin lentokentälle jumiin jäämisestä alle kaksikuisen vauvan kanssa ei viehättänyt. Taistelu takseista vaunujen ja kolmivuotiaan kanssa kauhistutti. Junat lentokentälle keskustaan eivät kulkeneet kuin hyvin satunnaisesti ja metrolinjoista oli käytössä vain muutama. Lennot lensivät ja työmatkaliikenne oli vakio, joten harvat junat olivat vielä tavallistakin täydempiä. Vaikka metroon pyrkiessä pätee ruuhka-aikoina usein muutenkin viidakon laki, luulen sen olleen varsinainen voimamittelö yleislakon aikaan. Lapset olisivat tallautuneet jalkoihin. Peruimme matkan.

Seuraava matka varattiin maaliskuulle, kun Pariisissa olisi jo kevät täydessä kukassa. Covid-19 ennätti ensin. Majoitusliike perui varaukset ja Suomi suljettiin. Katselimme jo nelivuotiaan kanssa ahkeraan valokuvia Pariisista. Tuossa on papy, Ranskan vaari. Tässä taas lempipuistosi, muistatko, näytin paikoista kuvia. En muista, alkoi vastaus olla yhä useammin. Mitä enemmän lapsi unohti, sitä enemmän minua suretti. Ei se haittaa, vakuuttelin lasta. Ei kaikkea voi muistaa.

Ei suomalainen klovni, vaikka asu antaisi niin olettaa
Muistojen haihtuessa lapsen mielestä, tuntuu kuin viimeiset viisi vuotta omastakin elämästä haalenisi haalistumistaan, kunnes katoaa olemattomiin. Ranskiksen ollessa aina töissä, jaoin valtaosan elämästä esikoisen kanssa. Kun tämä unohtaa elämämme Ranskassa, tuntuu kuin koko omakin elämä Pariisissa olisi ollut vain mielikuvituksen tuotetta. Kun muistoja ei pääse virkistämään, on ihan normaalia että pieni lapsi unohtaa. 

Juttelin esikoisen kummitädin kanssa, joka asuu Amerikassa. ”Lapset unohtavat kohta koko Suomen”, tämä suri Atlantin toisella puolella. ”Lapsuuden kesät Suomessa eivät jää mieleen, jos niitä kokee vain joka toinen vuosi.” Pienelle lapselle kaksi vuotta on pitkä aika eikä edellisestä vierailusta välttämättä tallennu kestomuistoja. Väistämättä tämä heikentää yhteyttä toiseen kulttuuriin ja kielikin saattaa alkaa tuntua vieraammalta. 

Onneksi esikoisen ranskalainen identiteetti on edelleen vahva, huolimatta siitä, että moni asia on unohtunut. Kieltä käytetään arkielämässä Ranskiksen kanssa ja ranskalaiset kannustuslaulut raikaavat esikoisen innostuessa. Moni kahden kulttuurin perhe on tänä vuonna joutunut jättämään toisen kulttuurin elvytysreissut väliin. Meillä oli Nizzan reissu varattuna nyt juhannukseksi, sekin peruuntui. Kääntöpuolena esikoinen pääsee kokemaan ensimmäisen juhannuksensa Suomessa. Yksi nuutunut kukka on jo tyynyn alla odottamassa juhannustaikaa, uusi kokemus sekin. 


Kahden kulttuurin ylläpito ei kaadu yhden tai kahden matkan peruuntumiseen. Toisesta maasta puhuminen, yhteydenpito ja kielen kuuleminen auttavat mutta eivät korvaa konkreettista maassa käyntiä haju- ja makuelämyksineen, ihmiskosketuksineen ja live-elämyksineen. Vaikka kolme Ranskan reissua on jo peruuntunut, elättelen toivetta kesäisestä Ranskan reissusta. Poikkeuslakihan päättyi eilen.

Onko teidän perheissänne tunne toisen kotimaan etääntymisestä vai vain vähän tavallisesta pidemmästä paussista? Etäännyttääkö välimatka vai riittävätkö videopuhelut ja muu yhteydenpito? 
torstai 11. kesäkuuta 2020

Vauvalle suklaata vai puuroa, suomalaisittain vai ranskalaisittain?

torstai 11. kesäkuuta 2020
Lueskelen Suomen neuvolasta saatua vauvanruokainfoa, jossa ensimmäisenä suositellaan välttämään pinaattia. Pariisissa kun katselee vauvan valmisruokia, luulisi kyseessä olevan eri ihmislajike. Ranskassa pinaattisosetta tarjotaan heti nelikuisesta lähtien ja pinaatti on enemmän osa arkiruokaa kuin meillä Suomessa. Pinaatti näkyy kaiken ikäisten ruokavaliossa eikä ainoastaan letuissa eineshyllyssä tai keitossa kerran kvartaalissa. Tarkemmin ajatellen, edellä mainittuja en ole edes Ranskassa nähnyt.

Pinaattisose ei ole ainoa eroavaisuus. Koska Ranskassa pienet lapsetkin syövät lounaaksi koko menun, on jopa vauvaikäisille tarjolla suklaavanukasta. Ketä lienee suklaa palvelee, sillä pieni vauva ei osaisi suklaata kaivata. Vauvoille löytyy myös mehua, sokerikeksejä ja muita jälkkäreitä. 

Jälkkäreitä puolivuotiaille. Kuvat Google.
Lapsentahtisuus ei ole Ranskassa ohjenuora. Vauvaa syötetään tietyin väliajoin, vaikka tämä antaisi merkkejä nälästä. Kolmikuista ohjeistetaan syötettävän viidesti päivässä ja puolivuotiaasta ruokailukertojen määrä laskee neljään. Lapset koulitaan jo vauvoista aikuisten ruokatapoihin, sillä aikuisille välipalat ovat pahasta. Kuten radiossakin valistetaan musiikin lomassa, ”pour votre santé évitez de grignoter entre les repas” - älkää napostelko ruoka-aikojen välissä. Eikö kenelläkään ole tullut mieleen, että välipala voi olla terveellinen ja omalta osaltaan tukea painonhallintaa? 

Puuro ei Ranskassa kuulu edes pienten pilttien päivittäisiin ruokiin. Apteekista sitä hakiessani sain kuulla sen olevan tie ylipainoon. Samaa oli kuullut muutama muukin suomalainen äiti. 

Ranskassa pyritään jo puolivuotiaasta alkaen luomaan lapsille oikea ruokarytmi eikä edes vauvojen tulisi nauttia välipaloja. Ruokailla tulisi ”oikeiden” ruoka-aikojen puitteissa. Yösyötötkin voi vauvalta lopettaa, sillä ”eivät aikuisetkaan syö öisin”. Niin, mutta aikuisten ei tule myöskään kasvaa metriä lisää. Kaikkea ei voi oikoa vedoten siihen, etteivät aikuisetkaan tee niin. Kuten äitiystävä Pariisista totesi, samaa logiikkaa käyttäen vauvat eivät tarvitsisi edes vaippoja, koska ”eiväthän aikusetkaan kakkaa housuun”. 

Uusi Prismaperhe
Ranskassa ylipaino on uhka, jota tulee välttää kaikin keinoin. Jopa pienillä vauvoilla. Suomalainen ajattelee puuron olevan parempi valinta ylipainoa vastaan taistelussa kuin suklaajälkiruuan mutta katsantokannat ovat kaukana toisistaan. Ranskalainen opettaa lapsensa syömään vähän kaikkea ja nauttimaan ruuasta siinä missä suomalainen ehkä kiskoo kaurapuuroa terveellisyyden nimiin ja illalla yksin sohvalla puoli kiloa irtokarkkia perään. Tässä valossa puuro vs suklaa voisikin aiheuttaa loputtoman debaatin. 

Myös pitkää imetystä kummeksutaan ja rinnalla ruokaileva taapero voi hämmästyttää ranskalaisia. Tosin kyllä pitkään imettäviä ranskalaisnaisiakin löytyy mutta silloin monella on kannustimenaan aattellinen valinta. Jopa sairaanhoitajien on kuultu hämmästelevän suomalaisäitiä, joka imetti vuoden ikäistä lastaan. ”En tarvitse tuttipulloa, minulla on rinta” -kommentti oli saanut henkilökunnan kikattamaan hämillään. ”Emme tajunneet, että noin isoa lasta voi imettää.” 

Pieni poika vai iso pulla? Tätä herkkua suotiin vain äidille
Loppujen lopuksi ruokavalion monipuolisuus on tärkein ohjenuora myös vauvoille, niin suomalaisille kuin ranskalaisille. Ei se pinaatti tai pinaatittomuus, puuro tai suklaajälkkäri eikä mikään muu yksittäinen ruoka pilaa tai paranna lapsen elämää. Sokerijälkkäreistä huolimatta Ranskassa osataan syödä tasapainoisemmin kuin Suomessa. Karkkia ei myydä puolen kilon säkeissä eivätkä aikuiset lappaa irtokarkkeja kärryyn kuin leipää. Vauvojen sokerijälkkäreitä on helppo paheksua mutta jos niiden avulla saadaan luotua koko elämän kestävä tasapainoinen ruokailurytmi, on lopputulos elämän mittaisessa perspektiivissä postiivinen.  

Pikkuhiljaa minunkin tekee mieli käyttäytyä kuin vauva ja hakata puulusikalla päätäni. Kohta kahdeksankuinen ei edelleenkään suostuisi syömään lusikasta mitään. Olisiko sokerikeksi tie hampaiden tuhoon vai väylä saada lapsi maistelemaan kiinteitä? Tarjoanko seuraavaksi irtokarkkeja? Ehkä en, mutta jotakin pitäisi keksiä. Ranskalaisia ruokia ja pinaattisosetta?

keskiviikko 3. kesäkuuta 2020

7kk vauva tahtoo ja liikkuu

keskiviikko 3. kesäkuuta 2020
Istun lattialla lelumeren keskellä vauvan kanssa, joka ryömii koko ajan syliin. Lopulta lykkään vauvan istumaan. Oho, siinähän se pysyy. Istuu itse, ilman tukea. Kuinkahan kauan tyyppi on jo osannut istua? Siinä se istua jököttää sen näköisenä, että mitäs ihmeellistä tässä.


Vauva liikkuu. Seitsenkuinen on yhtäkkiä muuttunut pienestä kääröstä liikkuvaksi vauvaksi. Ryömii asunnossa vikkelästi kuin lisko kaikkia nurkkia tutkien ja maistellen. Vielä hetki sitten vauva löytyi samasta paikasta mihin sen jätti, toisin on nyt. Jättäessäni lapsen leikkimatolle vessareissun ajaksi, takaisin tullessa vauva on jossain ihan muualla. Yhtenä iltana olin pesemässä kasvojani ja kuulin lähestyvää mölinää kylpyhuoneen ovelta. Vauva oli lähtenyt etsimään äitiä. Liikuttavaa, vauva tuli hakemaan.

Vauva tahtoo. Kun jokin asia kiinnittää vauvan mielenkiinnon, on se saatava käteen. Muu ei kelpaa vaan äidin kädessä oleva vitamiiniputkilo/ kynsilakka /hammasharja on pakko saada. Jos ei onnistu niin vauva huutaa. Vastalause. Tahdon tuon!

Vauva ujostelee. Nähdessään vieraat kasvot, alkaa alahuuli väpättämään. Jos vauva pääsee piiloon äidin kaulakuoppaan, voidaan tilanne vielä pelastaa. Jos ei, on itku taattu.

Vauva loukkaantuu. Jos lelu tippuu tai isosisko vie sen, on huuto korvia huumaava. Leppoisa vauva tuntuu loukkaantuvan sydänjuuriaan myöten ja itkee suuria kyynelkarpaloita. Kuin joku veisi aavikolla viimeisen vesipullon. Loukkaantuu myös kun vanhempi kääntää selkänsä. Välitön hylkäämisreaktio, vaikka kääntyisin vain ottamaan uuden vaipan.

Ranskiksen mielestä vauva on kovasti äidin perään. ”Äidin poika”, tämä kiusoittelee. Tytärkin on "äidin oma", eivätkö kaikki lapset ole?


Vauva tekee hampaita. Suussa on kolme hampaan alkua. Niillä saa järsittyä kivoja palasia ja niillä voi haukkailla ihmisiä. Ehkäpä kiinteätkin alkavat pian maistumaan, kun on purukalustoa mitä käyttää. Toivottavasti.

Vaikka vauva on oppinut valtavasti asioita, on se vielä kaikkinensa hullunkurinen kokonaisuus. Imettäessä vauva takoo nyrkillä päätään. En voi olla nauramatta. Eikö luulisi tuntuvan epämukavalta vai eikö vauva osaa yhdistää asioita? Kun kädessä on puulelu, on pakko puuttua asiaan. Vauva hakkaisi lelulla omaa kalloaan mutta laitan pehmikkeeksi oman käden väliin. Rytmikäs takominen pääsee jatkumaan.

Tästä pedistä loppui tila
Kehdosta vauvansänkyyn. Vähän kaihoisin mielin vastasyntyneen sänky vaihtui suurempaan pinnasänkyyn. Noin pientä sänkyä en näe enää meillä koskaan. Olisi pitänyt vaihtaa jo kuukausi sitten mutta en raaskinut. Nelivuotiasta siskoa itkettää. "Haluan että veli on aina ihan pieni vauva jonka saa syliin." Samanlainen herkkis kuin äitinsä. Maalailen tulevaisuuden kuvia pikku-veljestä, josta saa leikkikaverin. Se auttaa vähän.

Vauvavuosi on täynnä etappeja, joihin tekee mieli tarrata. Suuria muutoksia tapahtuu viikoissa. Vauva kasvaa mutta oma mieli ei aina pysy muutoksissa mukana. Vastahan tuo oli vastasyntynyt ja kohta se jo konttaa. Nyt vain kamera räpsymään, jotta hetkiin voi palata vielä silloinkin, kun lapsi jo kirmaa kauas omin tahdoin. Kyllä se palaa, siihen on vain luotettava.

Koetteko te ristiriitaisia tunteita vauvan kehittyessä vauhdilla? 


keskiviikko 27. toukokuuta 2020

Imetys poikki pillerillä

keskiviikko 27. toukokuuta 2020
Imetys on asia, jota ei välttämättä tule ajatelleeksi sen kummemmin ennen kuin se tulee ajankohtaiseksi. Ollessani nuori ja lapseton, pelkkä ajatus imetyksestä aiheutti inhon väristyksiä. Muuttua nyt naisesta lypsylehmäksi, mietin hämmentyneenä ja lykkäsin ajatuksen aihion hamaan tulevaisuuteen, ”aikuisuuteen”. Ajattelen tarkemmin, kun saan lapsia, mietin. Kiitos Suomen neuvolasysteemin, imetyksestä aletaan puhua jo raskauden aikana ja kaikki synnyttämään tulevat äidit ovat jokseenkin tietoisia imetyksen hyödyistä. 

Näin ei ole kaikkialla. 

Ranskiksen sisko sai hiljattain vauvan Etelä-Ranskassa. ”Otin pillerin, jolla estetään maidon nousu”, tämä kertoi pari päivää synnytyksen jälkeen.

Mitä ihmettä? Miksi? ”Pilleri tuotiin sängyn viereen ja sanottiin, että ota tuo, jos et halua imettää.” Imetyksen hyödyistä äidille tai vauvalle ei mainittu sanaakaan, jätettiin vain juuri ensimmäisen lapsen saanut nuori äiti yksin pillerin ja päätöksen kanssa. 


Kun itse tulin raskaaksi, ajattelin, että imetän jos imetän. Jos ei onnistu niin en. Asiaan paljoakaan perehtymättä olin tietoinen imetyksen ihmeitä tekevistä voimista, sillä Suomi on kovin imetysmyönteinen maa. Joidenkin mielestä jopa painostavuuteen asti. Paras tapa saada minut vastakannalle on painostaminen ja siksi en tehnyt päätöksiä suuntaan tai toiseen. Ja miksi olisinkaan tehnyt, kaikilla imetys ei onnistu ja joillakin ei maito nouse lainkaan. 

Lapsen synnyttyä makasin raatona synnytyslaitoksen sängyssä, kun pieni ihmisen verso laskettiin rinnalle. Pieni koko hämäsi sillä suu tarttui rintaan kun piraja saaliiseen. Ohhoh, hämmästyin imuvoimaa. Vauva imi niin tarmokkaasti, etten saanut sitä ollenkaan irti. Jouduin kysymään sairaanhoitajalta apua, miten saada vauva irti rinnasta. Ote ei hellittänyt hetkeksikään. ”Vauva tekee tilausta”, kerrottiin. Anteeksi mitä, pizzatilausta vai?

Ihmiskroppa on hämmästyttävä, tajusin synnytyksen jälkeisinä päivinä. Kun vauva imee, antaa se viestiä äidin keholle, että nyt tarvitaan maitoa. Jos vauvaa ei lasketa rinnalle, ei maito välttämättä nouse. Ensimmäisinä päivinä vauvan ravinnoksi riittävät pienet maitotipat. Kun vauvan elimistö on valmis maidolle, on äidillä mistä antaa. 

Ai, vatsaan vihloo, ihmettelin vauvan imiessä. Lisää ihmiskehon mahtavia asetuksia. Kun vauva imee, tämä korjaa samalla äidin kehoa. Kohtu supistuu vauhdilla kohti alkuperäistä kokoaan, kun äiti imettää. Äiti ja vauva hoitavat toinen toisiaan. Ihmeellistä! Äidinmaidon vauvalle hyvää tekevät ominaisuudet tunsin mutta en sitä, että imetys parantaa myös äidin. Ja sulattaa raskauskilot jos niitä on tullut.

Parents-lehdessä pohditaan imetyksen ja korvikkeen hyviä puolia
Ranskassa suhtautuminen imetykseen on toisenlainen. Korviketta suositaan senkin takia, että monesti äiti joutuu palaamaan töihin jo vauvan ollessa kaksikuinen. Kannattaako imettää laisinkaan, moni miettii, sillä töihin mennessä olisi imetyksen hyvä jo päättyä. Imetys ei ole itsestäänselvyys vaan valinta, jonka moni jättää tekemättä.

Kun sisko kertoi ottaneensa maidonestopillerin synnytyksen jälkeen, tunsin surua uuden äidin ja vauvan puolesta. Kenenkään ei ole pakko imettää vastoin tahtoaan mutta se, että uusi äiti jätetään yksin päätöksen kanssa ilman tietoa, on huolestuttavaa. ”Joudun kohta jo takaisin töihin sillä ei Ranskassa voi olla kotona vuosikausia niin kuin teillä Suomessa.” Vaikka Ranskassa imetys ei olekaan itsestään selvää, on sielläkin tiedossa imetyksen hyvät puolet. Jos ei muut, niin öisen pullorumban välttäminen nyt ainakin, vaikkakin vain kahden kuukauden ajaksi. 

Tehtyäni pienen gallupin Pariisissa synnyttäneille suomalaisille äitiystävilleni, kävi ilmi, että moni oli varautunut kysymykseen imettämisestä. Suomalaiset äidit pitivät imetystä tärkeänä  ja luonnollisena osana vauvan hoitoa, toisin kun ehkä ranskalaiset kanssasisaret. Suomalaisista kaikki tahtoivat yrittää imetystä. Moni oli osannut valita synnytyslaitoksen sen mukaan, missä tuetaan haluttaessa imetystä, ihokontaktia ja lääkkeettömiä kivunhallintamenetelmiä. 


"En edes tiennyt miten vauvaa olisi tullut pitää", kertoi Ranskiksen sisko myöhemmin. Kukaan ei neuvonut eikä nuori äiti tohtinut kysyä. Sen sijaan ensimmäisenä opetettiin, miten puhdistetaan silmät ja kasvot. Vähän toisenlainen tärkeysjärjestys kun Suomessa. Korvikettakin annettiin pullollinen jo toisena päivänä. 

Alunperin halusin olla luomatta imetyspaineita siskolle, nyt koen huonoa omatuntoa siitä, etten sanonut edes muutamaa sanaa. Onneksi uuden vauvan pulloruokinta sujuu ilmeisen hyvin ja korvike maistuu. 

Todettakoon vielä, että kyllä Pariisistakin voi löytää imetyksen puolesta puhuvia ammattilaisia. Eräs äiti kertoi seitsemänkymppisestä lastenlääkäristä, joka vannoi äidinmaidon ihmeellisyyden nimiin. ”Sitä saa laittaa vauvan silmään, nenään ja kaikkialle jos on tulehdusta. Se on luonnon antibiootti”, oli lääkäri intoillut tavattuaan imettävän äidin. Tästä viisastuneena äiti laittoi vauvan tulehtuneeseen silmään maitoa ”ja bim, silmä parani”.

Oletteko te saaneet apua imetykseen alusta lähtien? Miten te olisitte reagoineet pilleriin?