maanantai 16. heinäkuuta 2018

Pariisi on parvekkeeni -urbaania asumista

maanantai 16. heinäkuuta 2018
Kuluneena viikonloppuna Pariisi oli oikea sirkuskenttä! Lauantaina oli Ranskan kansallispäivä, joka huipentui konserttiin ja ilotulitukseen Eiffel-tornin edessä. Sunnuntaina nähtiin Ranskan voittavan maailmanmestaruus jalkapallossa ja sitä seurasi vappuun verrattavissa oleva karnevaalitunnelma ympäri kaupunkia. Pariisi ei nukkunut hetkeäkään.

Nautin kuhinasta ympärilläni ja olen aina tahtonut asua kaupungissa. Jo lapsena korkeat talot, ihmisvilinä, kaduilla napsuvat korot ja valomeri lumosivat. Suurkaupungit tuntuivat olevan täynnä jännää sykettä, mahdollisuuksia ja elämää.


Pariisiin muuttaessamme yritti moni käännyttää päätöstä asua keskustassa. Lähiössä saa enemmän neliöitä samalla rahalla -kommentti toistui monesti. En tahtonut sinne. Missä niitä ihmisiä sitten näkisi? Etenkin vauva-vuotena oli tärkeää, että ovesta ulos astumalla pääsin osaksi ihmisjoukkoa. Vaikken tuntenut ketään, en silti ollut yksin.

Vieläkin parhaana päivänä olen kuin kuningatar mehiläispesässä kaiken pörinän keskellä. Huonompanakin kuin kuunari muurahaiskeossa. Vaikka joskus liika ihmispaljous rasittaa, ruuhkista nyt puhumattakaan, olen silti omimmillani vilinän keskellä. Lomalla nautin rauhasta mutta yliannosteltuna se tekee levottomaksi. Kun ympärillä surisee, olen tasapainossa sisäisen surinan kanssa.


Niinpä paluu Kreikasta Pariisiin tuntuikin ajatuksena ihan mukavalta – kunnes todellisuus iski silmille. Lentokentältä siirryimme rer-junaan puksuttamaan kotimatkan viimeistä osuutta. Lapsi oli nukahtanut ja yhdellä kädellä hyssytin rattaita toisen ollessa käsilaukun suojana. Puolivälissä matkaa joku tipautti rahansa vahingossa jalkoihini. Siirsin kinttujani, jotta kanssamatkaaja pääsisi keräämään rahansa, yhä rattaita unettavasti keikuttaen. 

Rahansa tiputtanut sähläsi jaloissani. Kumartuessani katsomaan mitä nilkoissa tapahtuu, kajahti huuto "KÄSILAUKKU!!!". Nostin pään nilkoista ja sain laukustani juuri kiinni, kun roisto oli nostamassa sen ilmaan. Varas pakeni ja junan ovet napsahtivat kiinni. Laukku jäi minulle.

Suurkaupungissa asumisessa on hyvät puolensa mutta myös ikäviä lieveilmiöitä kuten rikollisuutta, tungosta ja voimattomuutta suuria rattaita vastaan hangoittelussa. Lomalta tullessa ikävät asiat korostuivat. Pakokaasut maistuvat suussa ja nyrkkiä autoilijoille puivat pyöräilevät mummot ovat arkipäivää. Autot ajavat kilvan punaisia päin ja jalkankulkijat vaarasta piittamatta kävelevät liikenteen sekaan paukuttamaan liian lähelle ajavien konepeltiä.


Samalla suurkaupunki tarjoaa loputonta ihmisvilinää, kahviloita, konsertteja ja johonkin kuulumisen tunnetta. Aina löytyy kiva paikka johon lähteä. "Ei ole mitää tekemistä" -marina on loistanut poissaolollaan koko Pariisissa asumisen ajan. Kaupungin etuihin luen myös sen, että sieltä pääsee äkkiä pois. Lomafiilis voi odottaa vajaa tunnin juna- tai automatkan päässä.

Tällä hetkellä nautin vielä kaupunkielämästä mutta voihan olla, että vannoutuneinkin citykani alkaa jossain vaiheessa elämää kaivata vehreämmille laitumille. Siinä vaiheessa kun pakokaasut pilaavat patongin maun ja ihmispaljous muuttuu tilanpuutteeksi, on aika arvioida tilannetta uudelleen.

Jätettäköön se kortti avoimeksi tulevaisuutta varten. 

Omaan kotiin päästyämme alkoi merituuli ja puhdas ilma haihtua muistista ja elämä napsahti takaisin tuttuihin uomiinsa.


Säpiköidessäni innosta viikonloppusuunnitelmia tehdessä totesi Ranskis hymynkare suupielessä, "kaupunkilaistytön voi viedä maalle mutta ei se siellä kauaa viihdy". Käsilaukkuepisodi oli jo unohtunut, tilannehan päättyi parhain päin.

Hyvää kesäviikkoa niin maalle kuin kaupunkeihin!
keskiviikko 11. heinäkuuta 2018

Kun lapsi suihkulähteeseen upposi

keskiviikko 11. heinäkuuta 2018
Arki-iltapäivä Pariisissa lapsen kanssa tutussa leikkipuistossa. Yritän vaihtaa kuulumisia äitikaverin kanssa. " Äitiiiiiii, tujeeee!", karjuu taapero kahden metrin päässä, "pejottaa jämäjäkin vejkko".  Menen kertomaan, että hämähäkit ovat kilttejä tyyppejä (uskoisinpa tämän itsekin!) eivätkä yleensä tasapainoile lasten kiipeilytelineissä väijymässä pieniä tytöntylleröitä. Palaan äitikaverin luo vain kuullakseni huudon, "pejottaa jiukumäessä". Yritän kertoa lapselle, että äiti on vieressä mutta juttelee hetken aikuisten juttuja. Puistossa ei ole mitään pelättävää.

Arvaatko, että täällä on lähde?
Taapero protestoi. Luovutan ja liityn lapsen seuraan. Tämä lähtee painelemaan puiston nurkkaan, jossa aikuiset viettävät usein lounastaukoaan. Huomaan likavettä lilluvan koristealtaan ja kiellän lasta menemästä pidemmälle. Tämä tottelee kiltisti ja keksii alkaa heittelemään pikkukiviä kauempaa altaaseen. Tästä muodostuu kiva leikki. Juostaan hakemaan kiviä ja sitten takaisin heittämään kivet altaaseen. Plumps plomps.

Vauhti yltyy. Taapero kaatuu. Kuivalla maalla. Mutta rinta osuu altaan reunakiveykseen, joka viettää alas päin. Seuraavaksi näen lapsen valuvan altaaseen, pää edellä pinnan alle, vyötäröä myöden. Vain jalat törröttävät veden pinnan päällä.

vaara vaanii pientä lasta
Ripeä kiskaisu koivista ja litimärkä lapsi on sylissä. Kestää muutama sekuntti ennen kuin  korvia vihlova huuto alkaa. Huh, ei edes yskimistä. Selvittiin vähällä.
Kotona lapsi lämpöiseen kylpyyn. Siellä tämä leikkii iloisesti, niin kuin aina ennenkin.

Äidin sydän löi tyhjää hetken.

En puhunut tilanteesta jälkikäteen lapselle. Eikä tämä minulle. En halunnut pelotella tai muistuttaa kamalasta tilanteesta. Tai luoda tarinalla vesipelkoa.

Omaan mieleen tilanne jäi kummittelemaan. Entäs jos lapsi ei olisi ollut takertuvalla tuulella ja olisin jäänyt lärpättämään äitiystävän kanssa? Entäs jos en olisi ollut ihan vieressä? Kun koko yläruumis on veden alla, on jokainen sekuntti tärkeä. Entäs jos olisin nähnyt vain lammesta törröttävät koivet minuutin myöhemmin? Kesä voi tuoda hukkumisia muuallakin kuin rannalla. Kuivalla maalla puistossa, jossa on pelkkä koristesuihkulähde, joka ei ole edes toiminnassa.

Allas vetää pieniä päitä puoleensa. Kuvan tyttö säilyi kuivana.
Välillä lapsi tuntuu niin isolta tytöltä. Käskee monesti, "äiti POIS! Papa, POIS!" Tämä oli karmiva muistutus siitä, miten pieni 2-vuotias on tosiasiassa ja miten nopeasti elämä voi heittää häränpyllyä.

Ihmettelen silti, miten kaupungissa, jossa leikkipuistot on aidattu ja suljetaan pimeällä, voi olla koristevesiallas lasten puistossa?! Keinut ja D-vitamiini luokitellaan vaarallisiksi mutta laidattomat vesialtaat ovat ok? Ranskis kertoi nähneensä hiljattain, miten pikkupoika kaatui pyörällä samaan altaaseen. Allasta ei ole aidattu mitenkään. Toivottavasti kaikki liki piti-tilanteet päättyvät yhtä hyvin kuin meidän kohdalla.

Kreikassa vahdin lasta, kuin haukka hiirtä. Pieni elohopea voi muutaman kymmenen sekunnin aikana päästä hengestään. Kaikki meni onneksi hyvin eikä pieni suolavesi suussa tuntunut aiheuttavan mitään pelkoa -kummallekaan meistä. Hyvä niin. Turvallista kesäviikkoa!
tiistai 3. heinäkuuta 2018

Lapsiperheen kokemus kohteesta Korfu, Agios Georgios

tiistai 3. heinäkuuta 2018
Istun uikkareissa partsilla yrittäen vastustaa edessä hehkuvan turkoosin meren kimmellystä. Aamuaurinko, lempeä tuuli ja aaltojen kohina. Kuuma kahvi ei aiheuta vielä tähän aikaan päivästä hien tirskuntaa jokaisesta ihohuokosesta, vaan nautinto on täydellinen. Taas toivon sitä elämän pause-nappulaa.


 Taapero on vetänyt heti herättyään uimahaalarin niskaansa ja odottaa kärsimättömänä rannalle pääsyä. Puuro kiehuu (varmaan kohta palaa) keittiössä antaen aikaa näpytellä Korfun kokemuksia ennen vesileikkejä.


Majoitumme huoneistossa Agios Georgios nimisessä kylässä Korfun etelä-kärjessä (myös saaren pohjois-osassa on saman niminen kylä). Olimme vuosi sitten samassa asunnossa ja oli mukavaa palata paikkaan, jonka risut ja ruusut tunsi etukäteen. Katastrofeja ennustava luonteenlaatuni osasi varautua epämukavuuksiin ja raahasin pimennysverhon mukanani (tiedetään, sanalla sanoen - outoa!). Ainakin taapero on sammunut päikkäreille kuin kynttilä, toisin kun vuosi sitten, kun ainoa asunnon pimeä nurkka oli eteiskäytävä.

Alkuvaikeuksiakin riitti. Napero sai 39 asteen kuumeen heti tulopäivänä. Seuraavat päivät lapsi oli toipilaana mutta nyt lihapullien ja lomatunnelman siivittämänä taas oma itsensä. Kahden viikon lomailun ansiosta jää aikaa vielä nauttia ja unohtaa ankea alku. Lomaa on vielä rutkasti edessä.



Vuokra-auton ansiosta olemme päässeet kiertelemään saarta. Agios Georgios on nappivalinta lapsiperheille, sillä ranta alkaa heti takapihasta, eikä moottoritien toiselta puolelta, niin kuin osassa lomakylistä. Kylän muutaman kilometrin pituista tietä reunustavat ravintolat ja lomamajoitukset. Rantaa, rauhaa ja ruokaa, sitä on Agios Georgios pähkinänkuoressa. Ei mikään bilettäjän valinta mutta ei täysin pystyyn kuollutkaan. Rantavermeitä ja leluja myydään kauppojen edustalla ja kaikkea mitä tarvitsee löytyy samasta kylästä. Vaihtelua kaipaavalle riittää ravintoloita joka päivälle omansa, vaikka perillä olisi kaksikin viikkoa.

Paratiisimaisemia ja herkullista ruokaa on ollut tarjolla yllin kyllin. Kun pääruuat maksavat 7-14€, ei ravintolalasku ole noussut kertaakaan yli 50€ vaikka pöytä on notkunut toinen toistaan maukkaammista antimista. 


Korfun vanhakaupunki on noin tunnin ajomatkan päässä. Ihastuttava kaupunki pienine kujineen tarjoaa ihmisvilinää ja ostoksia mutta on helteellä pakahduttavan kuuma. Kun meri ei ole ihan vieressä, nousevat asteet sellaisiin sfääreihin, että omat sisuskalut alkavat sulaa. Saaren pohjois-osan kylät ovat vielä koluamatta. Parin tunnin automatka serpentiiniteineen on aina hävinnyt takapihan rannan kutsulle.


 Korfu ei ole kohteena tyypillinen Kreikan saari siinä mielessä, että kohde on vehreä ja siksi ansaitsee hyvin lempinimensä vihreä smaragdi. Osassa Kreikan saarista aurinko on paahtanut karrelle suuren osan pinta-alasta, eikä maisemassa ole siinä määrin oliivilehtoja ja kasvillisuutta kuin Korfulla. Kalkkikivirakennukset sinisine kattoineen loistavat poissaolollaan ja rakennustyyli edustaa enemmän Venetsiaa ja Italiaa kuin postikorteissa näkyviä häikäisevän valkoisia taloja. Sievät pastellitalot, kukkivat puut ja turkoosit rannat tarjoavat kuitenkin silmänruokaa vaativammallekin Instagram-addiktille.


Nyt rannan kutsu käy vastustamattomaksi, täältä tullaan aallot. Auringonpaisteista kesäviikkoa kaikkiin ilmansuuntiin! :)
maanantai 25. kesäkuuta 2018

Mitä 2-vuotias tarvitsee rantalomalle?

maanantai 25. kesäkuuta 2018
Tammikuun pimeydessä Ranskis hihkaisi, Ça y est, Easyjetin kesäliput ovat tulleet myyntiin! Halpalentoyhtiö möi 17 eurolla yhdensuuntaisia lippuja muun muassa Korfulle, Mallorcalle, Kreetalle ja muutamaan muuhun rantakohteeseen. Huh, miten tuollaisia hintoja voi muka vastustaa?! Näihin hintoihin tuli tietysti lisätä matkalaukut (40€/ suunta!), ruuat, mielenrauha jne. Mutta silti, loppuhinnaksi kolmelta aika edullinen paketti.

Tiistaina suuntaamme Korfulle kahdeksi viikoksi lillumaan veteen ja syömään kreikkalaista salaattia koko vuoden tarpeiksi. (Ei, se ei maistu samalta täällä. Ehkä jos saisi auringon kypsyttämiä jättiläistomaatteja ja lotraisi oliiviöljyllä oikein kunnolla.) Ihanaa päästä pois Pariisin pölyistä merituulen puhalleltavaksi.

Eilen marssimme Decathloniin, paikalliseen urheiluvälineliikkeeseen ostamaan rantavermeet. Aurinkosuojahattu, uintihaalari, arskat ja kengät. Näissä varusteissa napero viettänee tulevat kaksi viikkoa. Aurinkorasvaa pullotolkulla, hiekkaleluja saa kohteesta. 


Odotuksissa silmää hivelevää maisemaa, aamukahveja parvekkeella ja helteisiä rantapäiviä. Kaskasten siritystä, lapsen riemua ja kiireettömyyttä. Ja hyvää ruokaa niin, että vatsanahkaa kiristää. Pakkaan muutaman Suomesta roudatun hömppäkirjan matkaan ja räikeän väristä kynsilakkaa. Naperon nukke ja satukirjat on muistettava.

Yksi projektikin on lomalla mielessä, nimittäin taaperon vaippavieroitus. Kotona homma sujuu hienosti mutta hoitopäivien jälkeen napero ei luopuisi vaipastaan ja itkee "tahtoo jaipan!". Katsotaan miten onnistuu.

Lento lähtee kukonlaulun aikaan, kuten lomalennot yleensä. Taksi hakee kotoa 3:40 yöllä. Puen lapselle sellaisen pyjaman, jossa voin kantaa nukkuvan nyytin suoraan taksiin niine hyvineen. Valvottu yö ei ole omiaan nostamaan tunnelmaa mutta lomafiilis pyrähtää nousuun turkoosin meren ajattelusta. Tai viimeistään sen löytämisestä.


Toivon mukaan muistan hellehatun. Vaikka niitä saa kohteesta lisää, alkaa hattuja olla tarpeeksi kymmenpäiselle rantahirviölle. Kahvinkeitin latinkiin edellisenä iltana, laukut valmiiksi oven viereen ja viimeinen varmistus, että kaikkien passit on pakattu.

Valmista tuli. Oikein aurinkoista ja kesän riemun täytteistä viikkoa kaikille 😁.

keskiviikko 20. kesäkuuta 2018

Vesirokko kaikille, sittenhän se on takana!

keskiviikko 20. kesäkuuta 2018
Puistossa touhutessa huomaan pilkullisen pikkupojan saapuvan hiekkalaatikolle. Menen kysymään pojan äidiltä, onko tartuntavaihe takana päin. Ei ole, sairastui juuri vesirokkoon. Päiväkodissakin kehotettiin menemään puistoon, jotta muutkin lapset pääsevät altistumaan. Sittenhän se on hoidettu.

Meidän lomalle lähtöön on viikko aikaa.


Suomessa vesirokkorokotus kuuluu nykyään rokotusohjelmaan. Kyselen puistossa ja hoitajalta, josko Ranskassa olisi samanlaisia enteitä. Ihmiset pitävät outona. Äkkiähän sen sairastaa ja sitten se on taakse jäänyttä elämää. Kerään kummeksuvia katseita.

En usko, että kansalliseen rokotusohjelmaan otetaan kovin kevyin perustein uusia rokotteita. Kustannukset, haitat ja hyödyt kansantaloudelle on varmasti punnittu moneen kertaan, ennen päätöksen tekemistä. Sairaspoissaolot, jälkitaudit ja kärsimys, jos ne kerran voi välttää, niin kyllä, tahdon meille rokotuksen!

Takaisin puistoon. Toisen taaperon äiti nyökyttelee vieressä. Kyllä, erittäin hyvä kun toitte lapsen tänne, nyt koko puistollinen lapsia saa altistuksen. Lomailla voi sitten taas vuoden päästä. Raskaana olevat laittakoot sormet ristiin, samoin muut, joilla on kotona sairaita omaisia, tai henkilöitä, joille vesirokko voi olla kohtalokas. Leikkausjonossakin voi aina hypätä taaksepäin.

Läheltä vyöruusua seuranneena, soisin sen jäävän sairastamatta lapselta. THL:n mukaan rokote vähentää 70-80% vyöruusutapauksista. Arvet, infektiot ja sairaalakeikat eivät myöskään ole toivomuslistalla joten ne, jotka omilla toimillaan pystyy välttämään, tahdon myös välttää.

Nappaan lapsen kainaloon ja lähdemme. Ei, vesirokko ei ole meille tervetullut. Rokko leviää kuin metsäpalo kuivassa ruohossa. Parempi vaihtaa maisemaa.

Ärsyttää. On vaikea uskoa, että vastuutonta neuvoa jaellaan yleisenä ohjesääntönä. Uppoaa provosoitumispisteeseen kuin veitsi voisulaan. On perheen oma asia jos haluaa tieten tahtoen altistaa vesirokolle mutta on tökeröä tuoda sairas lapsi kysymättä tartuttamaan kaikki muut.


Kun vesirokko on jo kerran saatu, on tietysti vaivattomampaa jatkaa elämää kuin ennenkin, käydä hoidossa ja puistossa. Piittamattomuutta muita kohtaan, jolle löytyy perustelu. Kenellekään ei tule mieleen, että on myös mahdollisuus olla sairastamatta tauti.

Jokainen perhe tekee itse rokotuspäätöksensä mutta tartuntavaiheessa olevat sairaat lapset olisi vastuullista pitää kotona, kunnes pahin on takana. Jälleen yksi mielipide, joka ei täällä saa kaikua. Mutta sotaa tuulimyllyjä ja vesirokkoa vastaan ei ole vielä hävitty.
perjantai 15. kesäkuuta 2018

Halaus pitää ansaita - ja muita ranskalaisen lastenhoitajan ajatuksia

perjantai 15. kesäkuuta 2018
Olen seurannut sivusilmällä kotihoidon ja varhaiskasvatuksen eduista ja haitoista käytävää keskustelua Suomessa. Ranskassa en, joten huomioni perustuvat puhtaasti meidän perheen kokemuksiin ja oman lastenhoitajan kommentteihin. Yksi henkilö ei edusta koko Ranskaa, joten voi olla, että kyseessä on oma myrskyni vesilasissa. Vaan mitä mieltä olette siitä, että lapsen on ansaittava hellyydenosoitukset?

Napero on käynyt perhepäivähoitajalla loppusyksystä lähtien kolmesti viikossa. Olin onnellinen ja huojentunut löytäessämme hoitajan (nounou, kuten paikalliset sanovat), joka ei puoltanut fyysistä kuritusta ja tarjoili välipalaksi itsetekemäänsä hedelmäsosetta. Eikä keksipakettia tai leivosta.


Alku oli tahmea, mutta niin on varmaan hoidon aloitus lähes kaikilla lapsilla. Pehmeä lasku venyi viikosta kuukauteen. Kolme viikkoa hoitopaikan lattialla istuttuani ihmettelin, miten lapsi voi koskaan tottua hoitoon, jos olen aina mukana. Hoitajan mukaan tilanne oli hankala, koska olin pitänyt lasta kotona liian pitkään, ja  ”aiheuttanut liian vahvan tunnesiteen". Kuulemma vaiva ei parane hetkessä ja voi haitata koulun aloitusta. Lapsi oli vajaa kaksivuotias.

Valtaosa työssäkäyvistä pariisilaisäideistä joutuu palaamaan töihin lapsen ollessa pari-kolmekuinen. Lapsi sopeutuu pienempänä helposti hoitopaikkaan, eikä hoitajan kyseenalaistamaa tunnesidettä pääse syntymään siinä määrin kuin kotona. Yrittäessäni puhua suomalaisesta tavasta viedä lapsi hoitoon vasta lähempänä ensimmäisen vuoden rajapyykkiä, oli hoitajan vastaanotto karmiva. Yksi syy tunnesiteen haitallisuudelle oli se, jos lapseni jäisi äidittömäksi, olisi tämän hyvin vaikeaa pärjätä ilman äitiä.

Jaa. Kuinkahan moni äiti tuonpuoleisen porteilla katuu lapsen kanssa viettämäänsä aikaa? Käymättä kyseissä paikassa jää arvailuksi, mutta kansalaisuudesta riippumatta luulisin äitien Tuonelan porteilla murehtivan enemmän aikaa, jota ei olla vietetty lapsen kanssa. Korjatkaa te, joilla on kokemusta.


Luin Hesarin vieraskynästä (8.6.2018) Tammisen ajatuksia hoitopaikan valinnasta. Vaikka varhaiskasvatus tarjosi lapselle paljon hyötyjä, niin kotihoidossa tunnesäätelyn taito ja kiintymyssuhteiden laatu painottuivat. Näillä nähdään olevan koko elämän läpi kantavat vaikutukset psyykkiselle hyvinvoinnille ja elämänlaadulle. Olisi mielenkiintoista kuulla ranskalaisen ammattilaisen vastine asiaan, yhden lastenhoitajan niskoille kun tätä ei voi sälyttää.

Tällä hetkellä naperolla on kova ahdistus hoitopaikkaan jätettäessä. Sydäntä särkee, kun pieni puristaa kovaa kaulasta kiinni ja itkee. Joka kerta. Taannoin hoitajan todistaessa hetkeä, hän kommentoi: "ei lapselle pitäisi antaa halauksia aina kun niitä toivotaan, lapsen pitää ansaita ne". Lause särähtelee korvassa edelleen.

Olen yrittänyt kertoa vähän lapsikeskeisemmästä kasvatustavasta, joka Suomessa vallitsee. Hoitajasta tämä tuntuu olevan tie kasvattaa hemmoteltu kakara, joka pilaa kaikkien elämän. Hän aina muistaa lisätä kasvatusaiheisten neuvojen loppuun, "muistathan, että myös parisuhdetta pitää vaalia ja vanhempien tulee saada kahdenkeskeistä aikaa ilman lasta". Muistan kyllä, mutta käytännön tasolla
mahdotonta hyvin hankalaa ilman lähipiiriä Pariisissa.

Muuten lapset tuntuvat pääsääntöisesti viihtyvän hoitopaikassa, hoitaja on nauravainen ja leikkii lattialla pilttien kanssa. Vaikka hoitoon tullessa lapsi ei halua jäädä, ei hän kotiin hakiessa malttaisi lähteä.


Kaikesta huolimatta pidän hoitajasta. Vaikka kasvatusasiat ja asenteet ovat hoitajan kanssa keskenään törmäyslinjalla, pidän tämän luonteesta, naururypyistä ja tavasta olla lasten kanssa. Hän leikkii ja laulaa, piltit kikattavat ja näyttävät voivan hyvin. Toivon, että taito kasvattaa tasapainoisia lapsia ei ole yhden tavan, periaatteen tai kansan varassa, vaan kokonaiskuva on tärkein.

Nykyisen Ranskan presidentin asettama koulupakko kolmivuotiaille pakottaa omankin lapsen esikouluun viimeistään ensi vuonna. Siihen asti harjoittelemme tunnetaitoja kotona ja muita taitoja hoitopaikassa.
tiistai 12. kesäkuuta 2018

Henkinen tilinpäätös - mitä ikä tuo mukanaan?

tiistai 12. kesäkuuta 2018
Ajan saatossa minulle on tullut tavaksi tehdä jonkin sortin tilinpäätös vuosia täyttäessä. Ei, en avaa Exceliä ja ala naputtelemaan kuittejani miinussarakkeeseen, vaan idea on aloittaa seuraava vuosi ottaen mukaani elämän hyvät asiat ja jättää jälkeen huonot ja toissijaiset.

Lenkillä ollessa vauhti siivittää ajatukset lentoon (ainoa paikka, jossa ajatukseni pysyvät suunnilleen yhdessä asiassa kerrallaan). Aloitan miettimällä vuoden aikana tapahtuneita onnistumisia ja hyviä asioita keskittyen niihin. Esimerkiksi näin. Vietin juuri ikimuistoisen viikonlopun rakkaiden ystävien ja uusien tuttavuuksien kanssa. Yön säihkeessä Pariisia ihaillessa muistui taas mieleen, miten mahtavassa kaupungissa asun. Tyttäreni osaa puhua ja elämä on auennut ihan toisella lailla kaksivuotiaan kanssa. Pieni komedienne tuo paljon naurun aiheita arkeen ja olen onnellinen ihanasta perheestäni. Asuntokin on vaihtunut kuluneen vuoden sisällä ja tuntuu että elämässä on tilaa hengittää. Ja niin edespäin, ei välttämättä ulospäin suuria muutoksia mutta itselle tärkeitä asioita.


Ideana on päästää irti turhasta negatiivisesta energiasta ja ikävistä sattumuksista, täyttää mieli kaikella hyvällä mitä elämässä on. Yleensä rynnin kotiin onnen tyrskähdysten saattelemana, ihan ymmyrkäisenä kaikesta hyvästä, mitä elämään mahtuukaan. Vaikka aina on paljon asioita, jotka voisivat olla paremmin, on välillä hyvä keskittyä siihen hyvään mitä elämässä on, sen sijaan että keskittyy siihen, mitä ei ole.

Ja nyt alkaa kuulostaa siltä, että Pollyanna innostuu liikaa. Teen tätä harvakseltaan, pelkään että siitä katoaa muuten taika. Sitäpaitsi ilman epäkohtien tunnistamista, ei elämässä pääse eteenpäin. Tärkeä lista sekin, mutta soi kyllä pyytämättäkin päässä.


Olen saanut  syntymälahjakseni armottoman pilkunviilaamisen taidon, joten suuriin linjoihin keskittyminen toimii helpommin kaukaa katsoessa. Kuten klisee kuuluu: "kaukaa on helpompi nähdä lähelle". Ehkä jonain päivänä voin lisätä onnilistalleni pilkunviilauksesta eroon pääsemisen.

Kuluneen viikonlopun olen viettänyt ihanien ystävien seurassa. Pariisi tarjoaa puitteet suureelliseenkin juhlintaan ja halusimme nauttia kaikesta hyvästä kaksin käsin, arkisten epäkohtien potemisen sijaan haukata elämää suun täydeltä, hypätä hiekkalaatikolta hetkeksi toiseen ulottuvuuteen. Kattoterassilla ystävien ympäröimänä piti nipistää välillä itseäni, voiko näin ihanaa ollakaan?

Ystävät palaavat kotiin, haikeus iskee mutta ihania muistoja ei voi kukaan viedä. Niitä kannetaan mukana ja lisätään taas seuraavalla kerralla tehtävään tilinpäätökseen. Mieli kuplii kaikesta kivasta. Ulkona sataa mutta viikonlopun jälkeen se tarjoaa ihanan rauhoittumishetken naperon ja satukirjan kanssa sohvan nurkassa. Arjen onnea parhaimmillaan.

Näillä eväin on hyvä jatkaa.