torstai 14. helmikuuta 2019

pariisilainen lääkärireissu ja eri mittaiset senttimetrit

torstai 14. helmikuuta 2019
Lapsi alkoi yskimään ja köhimään alkuviikosta. Yöt olivat hankalia. Painajaiset ja yskä vuorottelivat. ”Äitiiii”, köhi ja kakoi hän tuntikausia. Kun yskä hellitti tuli painajainen ja pimeässä raivoavaa villipetoa ei meinannut millään saada rauhoittumaan. Neljä yötä näin. Aamuisin ryömin kahvinkeittimelle.


Päivisin lapsesta ei huomannut mitään, näytti kun olisin kuvitellut öiset itku-huuto-painajais-oksennus-yskäkohtaukset. Lapsi leikki ja nauroi iloisesti, iltaisin oli vain pinna vähän tavallista kireämmällä. Niin oli äidilläkin. Useamman yön sirkusta kestettyäni päätin, että lääkäriin on päästävä. Kyseessähän voi olla vaikka korvakipu, jota lapsi ei osaa vain nimetä.  

Pariisissa ei ole Helsingin tapaan suuria yksityisiä lääkärikeskuksia rinta rinnan, vaan tapana on mennä omalle perhelääkärille tai lapsen jo valitulle pediatrille.

Oma lääkäri oli lomalla. Lastenlääkärikin sattui olemaan lomalla. En halunnut lähteä sairaalan päivystykseen, kun ei ollut hengenhätää, vaikka sekin on ihan normaali tapa toimia. Ranskis aloitti soittorumban. Monella lääkärillä oli jo "omia potilaita" niin paljon, etteivät he ota uusia. Outoa. Lopulta saimme erään lääkärin suosituksen avulla ajan ”Tohtori Kosketukselle”.

Oli perjantai-ilta. Olin huojentunut, ettei koko viikonloppua tarvitse katsoa tilanteen kehittymistä influenssaepiemian jyllätessä. Löysimme oikean rapun ja alkoi ovikoodin pohdinta, nimiä tai sisäpuhelinta ei rapun ovessa ollut. Ihan tavallinen asuintalo. Onneksi joku tuli rapusta ulos ja luikahdimme tämän jäljiltä sisälle. Löysimme oikean oven ja ovikelloa soittamalla pääsimme asuntoon, joka oli vastaanotto. Rattaat oli jätettävä rappukäytävään.

Ei kaksosrattaille eikä jalkakipuisille
Lääkärin esittäessä kysymyksiä jouduin monesti pyytämään, että toistetaan. Sitten hän tutki lapsen ja tuiskahti, ettei mitään ole tehtävissä. Lapsi on terve. Hyvä niin, mutta tiuskiminen läpi tapaamisen? Lapsikin sai osansa. ”Tyttö vastaa kaikkeen ”oui” miellyttääkseen aikuisia”, kivahti lääkäri. Kehuin lasta.

Kyllähän hyvän käytöksen voi nähdä mielistelynä mutta eikö kaikille ole mukavampaa aikuisia jäätelön toivossa mielistelevä lapsi kuin uhmaraivon vallassa taisteleva väkivahva villieläin? Sitten lääkäri vielä mittasi naperon. Kiekaisin. ”OHO! Kasvanut kuusi senttiä neljässä kuukaudessa!” ”Madame, eri lääkäreillä voi olla eri mittaiset sentit”, kuittasi tohtori Kosketus.  Ei niin nöpönnuukaa.

Kotimatkalla napero tiedusteli: ”äiti, miksi lääkäri oli vihainen sinulle?”


Eilen aamulla herätessä näytin siltä, kun joku olisi pelannut biljardia silmämunillani ja muurannut silmät laastilla umpeen. Tauti oli vaihtanut kotia lapsesta äitiin. Jälleen lääkäriin. Taas oli pieni asunto kyseessä, tällä kertaa kuitenkin lääkärikyltti rapun edessä. Laitosmaisuus loisti poissaolollaan ja lääkäri oli ihana, kuunteli ja oli läsnä. Kotiin tulin hyvillä mielin. 

Kodinomaisuudella ja perhelääkärillä on paljon etuja, mutta kun oma lääkäri on poissa ja ajan toivoisi löytyvän lähipäivinä, ei mikään voita käytännöllisyyden kannalta nettiajanvarausta lääkärikeskuksissa. Hyviä lääkäreitä sen sijaan löytyy varmasti kaikista maista, kunhan sellaiselle vain osaa varata ajan. Toivottavasti siellä puolen ruutua pysytään terveinä!


torstai 7. helmikuuta 2019

Ei torttuja vaan lettuja!

torstai 7. helmikuuta 2019
Ranskis puhui viikon ”crepeistä” eli letuista. Viime viikolla tämä tuli kotiin kertoen, että oli melkein ostanut tarpeet ja pannun creppejen paistamista varten. Kunnes oli tullut lopputulokseen, että lettukojut osaavat homman paremmin. Vielä eilen tämä kuolasi bussipysäkin Nutella-mainoksen edessä haaveksien: ”Suklaalevite sopii kyllä niin hyvin lettujen kanssa.”


Mistä lettuvimma? Ranskassa juhlittiin 2. helmikuuta kynttilänpäivää, juhlapäivää nimeltä La Chandeleur. Juhlaa vietetään 40 päivää joulun jälkeen ja sitä kutsutaan myös lettujen päiväksi. Alun perin juhlalla on pakanalliset juuret mutta katolisen kirkon omaksuttua päivän osaksi omia juhliaan, on päivällä uskonnollinenkin pohja.

Kynttilänpäivä edustaa toivoa kevään tulosta. Pyöreä, kullankeltainen lettu muistuttaa niin muodoltaan kuin väriltään aurinkoa ja tuo mieleen kevään odotuksen pitkän talven jäljiltä.

Suomalaista huvittaa ajatus pitkän talven taittumisesta helmikuun alussa. Suomessa on hiihtolomat vasta edessä ja laskiaiseenkin melkein kuukauden päivät. Kevät on kuin kangastus, joka taittuu äkkiä ulos astuessa.

Runebergin torttujen puutteessa letut kuitenkin kelpaavat oikein hyvin. (Haha, oivallinen tekosyy, oikeasti letut maittavat aina.)

Vanhan perinteen mukaan lettuihin tulisi käyttää viime vuoden satoa eli jauhoja, jotta tulevasta vuodesta tulisi hyvä. Todellinen jauhopeukalo (en siis minä) voi tehdä taikinaa hartaudella ja heitellä räiskäleitä ilmaan perinteen nimissä. Jos lätyn ilmaan heitto onnistuu pitäen pannua oikeassa kädessä ja puristaen (kulta)kolikkoa vasemmassa, lupaa se koko vuodelle menestystä ja hyvinvointia. Kuten sanonta kuuluu: "Si point ne veux de blé charbonneux, mange des crêpes à la Chandeleur ". Mikäli siis haluaa välttää sadon pilaantumisen, on syötävä lettuja kynttilänpäivänä. 

Nykypäivään leikinomaisesti muokattuna "jos haluat lisää liksaa ja välttää yyteet, syö lettuja". Hmph, runoratsu ontuu tosi pahasti.

Koko perhe kuolaa räiskäleiden valmistumista
Pariisissa on paljon letturavintoloita, joissa voi syödä koko lettumenun. Montparnassen alueella on muutama *katu, jossa on räiskäleravintoloita vieri vieressä. Ravintolat ovat auki ympärivuotisesti eivätkä liity kynttilänpäivään. Letun voi valita joko peruslettutaikinasta tai tattarijauhoista. Suolaiset krepit ovat maukkaita tattarijauhosta tehtyinä ja juusto-kinkkutäytteellä tuhti ja maukas välipala, miksei ihan ruokakin. (*Rue d'Odessa ja Rue de Montparnasse, 14 arrodissement)

Mikäli ei ole aikaa koko menulle, saa lettukojuistakin ihan kelpoherkkuja. Kannattaa silti tarkastaa, että lettu tehdään paikan päällä. Yleensä myyjä kaataa kuuman taikinan pannulle ja valmistaa herkun silmien edessä. Joskus näkee myytävän valmiita lettuja, jotka myyjä vain lämmittää pannulla. En suosittele. Rakenne on kuin purkkaa ja perheenjäsen sai kerran tällaisesta vatsataudin. 

Täytteen voi valita maun mukaan. Makean suursyömärinä rakastan banaani-Nutella täytettä mutta monelle se on liian makea. Lämmin makea herkku karkoittaa nälän ja antaa mukavasti puhtia ihailla Pariisia jalkaisin.

Nyt makean hammasta kolottaa niin, että taidanpa suunnata päivän päätteksi lettukojulle. Onneksi näitä sää kokattua helposti kotonakin lähimmäisen kojun puutteessa. Muistakaa ilmaan heitto!;)


torstai 31. tammikuuta 2019

Pariisilaispilttien talvipukeutuminen - osa 2

torstai 31. tammikuuta 2019
Talvi jatkuu Pariisissa. Aamulla mittari oli asteen verran miinuksen puolella. Aurinko oli jämähtänyt puolimatkaan ja roikkui vastapäisen talon katolla. Napero tahtoi aurinkolasit syödessään aamupuuroa. "Kevät tulee!"


Auringosta huolimatta on pukemisurakka edessä. Se alkaa jo makuuhuoneessa. ”En halua kahta paitaa päällekkäin” lapsi karjuu. ”Ei sitä paitaa!” ja ”kissasukat!” jatkaa lapsi itkuaan ennen kuin olemme päässeet edes eteiseen. Antaisin kyllä kissasukat, jos meillä olisi sellaiset. Myöhemmin käy ilmi, että pinkit sukat ovat kissasukat ”koska minä tykkään pinkistä ja kissoista”.

Mietin kaikkia Suomessa asuvia vanhempia, joille lasten toppaaminen on päivittäinen operaatio marraskuusta maaliskuulle (hyvänä vuotena). Onnistun änkemään legginssit farkkujen alle ja löytämään molemmat villasukat. Tosin aavistelen, ettei hoitopaikassa ulkoilla tänään, koska on kylmä. Aurinko paistaa ja kuulas kuiva talvipäivä näyttää omiin silmiin oikein hyvältä ulkoilusäältä. Olen kuullut jo useamamman kerran, ettei lapsilla ole tarpeeksi vaatteita puistoleikkeihin.

Ulkona vastaan tulee pikkulapsia rattaissaan hyvin vaihtelevasti puettuina. Osalla on takki auki eikä tietoakaan pipoista tai hanskoista. Koululaisilla voi olla hame ja sukkikset. Paleltaa heitä katsellessa. Vaikka jokainen kerrankin ulkomailla käynyt suomalainen on saanut varmasti kuulla toteamuksen ”sinähän olet suomalainen, ethän sinä voi palella”. Alan pikkuhiljaa ymmärtää, miksi Ranskiksen oli hankala oppia pukemaan lasta Suomen malliin. Tai en oikeastaan, mutta näen syyn miksi.


Hoitopaikkaan päästyämme tutkailen toisten lasten varusteita. Haalaria ei ole kenelläkään, niitä käytetään vain lumimyrskyssä ja husky-safareilla. Yhdellä tytöllä on nahka-avokkaat ja toisella Ugg-saappaiden näköiset. Viime viikolla näin yhdellä takkina olevan vuorettoman sadetakin, muilla on onneksi toppatakit. Hoitaja kertoo ”sadetakkitytön” olevan tänään kuumeessa. Pipo ja hanskat löytyvät kaikilta. Tosin meilläkin on vain ohuet sormikkaat. En jaksanut tapella toppatumpuista, kun luntakaan ei ole.

Alkuviikosta Pariisin lupailtiin jopa 15 senttiä lunta. Kaaosta epäiltiin jo etukäteen ja Ranskiksen toimistossa kehotettiin kaikkia jäämään etätöihin. Osa oli jo panikoinut miettiessään töihinpääsyn vaikeutta. Loppujen lopuksi lunta satoi yhden iltapäivän ajan. Ei tarpeeksi edes toisen lumiukon tekoa varten. Pariisilaiset olivat helpottuneita. Lapsi muisti viime viikkoisen ja ihmetteli toistamiseen miksi puistosedät luulevat lumen olevan vaarallista.

Puiston leikkialue teipattu kiinni loskasään takia
Hoitopaikasta lähtiessä katselen sinistä pilvetöntä taivasta ja ajattelen että ensi viikolla saattaa olla jo lämpimämpää. Tai sitten sataa lunta. Lumisia päivä ei välttämättä mahdu kalenteriin kuin muutama. Yhdyn monen pariisilaisen toiveeseen, että ne olisi tämän talven osalta eletty.

torstai 24. tammikuuta 2019

Miksi Pariisissa ei saa leikkiä lumessa?

torstai 24. tammikuuta 2019
Pakkasherra on muistanut taas Pariisin olemassaolon. Ulkona on harmaata ja hyytävän näköistä. Aamupäivällä alkaa sataa lunta. Lapsi on valmiiksi pipo päässä ja liimaantunut kiinni ikkunaan. ”Äitii, mennään rakentamaan lumiukko! Otetaan pulkka! Missä talvihaalari on?”


Lumipyry sen kun sakenee, lapsen iloksi lähdemme ulos. Haalari on viime vuoden peruja. Lahkeet vain hipovat nilkkoja. Parempi sekin, kuin farkut. Niillä ollaan pärjätty Pariisin talvessa tähän saakka.

Puistoon päästessä punavalkoinen teippi kertoo leikkipaikan olevan suljettu. Puistot suljetaan usein, jos sää on epäideaali (toisin sanottuna tuulinen, sataa lunta tms epämukavaa). Alitamme kuitenkin teipin ja menemme typötyhjään lumen peittämään puistoon. Aloitamme lumiukon teon. Napero ahmii lunta kielloista piisaamatta. 

Toinen rohkea parivaljakko uskaltautuu puistoon. Lapsen (liian pieni) haalari kerää ihailevia katseita. ”Onpas näppärä”, ihailee toisen pikkuisen isä. Paikalle saapuu kouluikäinen tyttö hameessaan ja sukkahousuissaan. Niillä on paljon helpompi roikkua pää alaspäin kiipeilytelineessä kuin paksun haalarin kanssa. Naperokin tahtoo riisua omansa. Selitän, että lumienkeleitä voi tehdä vain haalari päällä. 


Kun lumiukko on valmis, saapuu kolmen puistovartijan kopla antamaan meille kurinpalautusta. ”Madame, puistoon ei saa tulla. Siellä on vaarallista.” Onnistun olemaan kommentoimatta ja suomea solkottaen lähdemme leikkipaikasta. 

Kotiin mennessä lapsi kysyy: ”Äiti, miksi ne sanoivat, että lumi on vaarallista?”

Olen hetken kuuma peruna suussa. Tekisi mieli kommentoida yhtä sun toista ranskalaisten tavoista mutta samalla yritän pitää mielessä, että lapseni on myös ranskalainen. Olla morkkaamatta.

Lopulta saan selitettyä että, lumi on Pariisissa vierasta ja monesti asiat, joihin ei ole totuttu koetaan pelottavina. Mutta lumella puistossa leikkiminen ei ole vaarallista, sanottiin mitä hyvänsä. ”Hyvä! Minä tykkään lumesta!” 

Ilo lumesta oli lyhyt ja iltaan mennessä  kaikki on sulanut. "Onneksi tein lumiukon", huokaisee lapsi, "onneksi!". 




torstai 17. tammikuuta 2019

Tammikuuta ranskalaisittain

torstai 17. tammikuuta 2019
Ranskaan paluun jälkeen olen kuullut Bonne année -toivotuksia lähes päivittäin. Hyvää uutta vuotta ollaan toivotettu leipomosta, naapureilta, alakerran asukeilta ja lähikorttelin puolitutuilta koiran ulkoiluttajilta. Kaikilta, joita en ollut tavannut vuoden vaihteen jälkeen. Alkuvuosina Ranskassa olin hölmistynyt, miksi ihmeessä joku toivottaisi tammikuun puolivälissä hyvää uutta vuotta? Toisin kuin Suomessa, Ranskassa on normaalia toivottaa uutta vuotta pitkään vuodenvaihteen jälkeen.

galette des rois eli kuninkaiden piirakka
Leipomon edustalla myydään loppiaisherkkua
Loppiainen antoi tilaisuuden herkutella Galette des rois -piirakalla, vapaasti käännettynä kyseessä on kuninkaiden piiras. Herkun sisään on jemmattu pieni yllätys, vähän kuin manteli joulupuuroon. Se, joka löytää yllärin, saa kantaa leivonnaisen mukana tulevaa pahvikruunua. Yllätys ei ole syötävä, joten piirakkaa kannattaa haukkailla tietyllä varovaisuudella, keramiikka-Jeesus kun voi viedä mennessään palan etuhampaasta. Vaikka herkku kuuluu loppiaiseen, myydään sitä pitkälle tammikuuhun.

Klassikkoversio on ainakin Pariisin alueella vaatimattoman näköinen lehtitaikinapiirakka, jossa täytteenä on marsipaania. Variaatioita löytyy mm. omenalla, pistaasilla ja suklaalla maustettuna. Loppiainen muistuttaa päivästä, jolloin itämaan tietäjät tulivat tähteä seuraamalla Jeesuksen luo tuoden tälle lahjaksi kultaa, mirhaa ja suitsukkeita. Siitä nimi kuninkaiden piirakka, Ranskassa kun puhutaan itämaan tietäjien sijaan kuninkaista.

galette des rois leipomon ikkunassa

Kutsuimme ystäväperheen kylään piirakkaa syömään. Perinteen mukaan perheen nuorimmaisen kuuluisi viattomimpana osoittaa pöydän alla, mikä pala kuuluu kenellekin. Koska perheen nuorimmat viis veisasivat perinteistä, jaoimme palat tasavertaisesti aikuisten kesken. Kun puolet piiraasta oli hävinnyt parempiin suihin, oli yllätys yhä löytymättä. Sokerihumalaa uhmaten jatkoimme tortun syömistä. Lapsi ilmoitti, "en tykkää, tahdon vain kruunun". "Vain yllätyksen löytäjä saa kruunun", ilmoitin vallanhimoisesti.

Kun herkkua oli jäljellä vain yksi pala, oli kuningas yhä kruunaamatta. Veitsellä piirakkaa tökkien ajattelin leipurin jekuttaneen meitä. Ei ollut, veitsi kolahti johonkin kovaan ja vapaaehtoinen syömäri tarjoutui haukkaamaan piirakkaa. Palan painikkeeksi maistelimme perinteen mukaan siideriä. Ranskalainen siideri onneksi eroaa limusiideristä kuin yö päivästä.

Yllätys löytyi ja kuningas kruunattiin
Uusia tapoja, etenkin tällaisia jotka sisältävät ystäviä ja iloa tammikuun harmauteen, on aina ilo oppia. Eikä mikään estä Suomessakaan leipomasta piirakkaan pientä mantelia, jonka löytäjä saa kruunun. 

Iloista tammikuuta!

Vallanvaihto

torstai 10. tammikuuta 2019

Rasti ruutuun, kolmevuotissynttärit juhlittu

torstai 10. tammikuuta 2019
Äitiystäväni kertoi kolmivuotissynttäreistä, jossa oli taikuri. Kuulosti hienolta. Ja nosti suorituspaineita. Pitääkö meidänkin? Jos jo naperoiässä on noin kovat kierrokset niin mitä sitten myöhemmin? Toisaalta koko päiväkotiryhmän pitäminen koossa vaatiikin jonkinlaisia taikavoimia. 

Päätimme vuodenvaihteessa, että naperon kolmivuotissynttärit järkätään vielä Suomessa ollessamme. Aika oli loppua kesken mutta halusin lapsen saavan juhlia sukulaisten kanssa. Pariisissa kun riesana on sukulaispula. Sukulaiset korvaavat taikurin.

Sata lasiin ja täyttä vauhtia saimme muutamassa päivässä kutsuttavat kiinni ja kekkerit kokoon. ”Joo, ihan jotain pientä vaan, ei tehdä tästä stressiä”, ajattelimme. Vakain aikein. Vain vähän jotain ihanaa vaaleanpunaista ja söpöä.


Päivää ennen juhlia koti oli kuin muurahaispesä ja tehtävää riitti. Matot! Ruokakauppa! Kakku! Takaisin ruokakauppaan, puolet unohtui! Koira hiljaa!

Juhlapäivän aamu meni minuuttiaikataululla. ”Ei tästä tule mitään”, huokailin kelloa mittaillen. Otsasuoni tykytti. ”Emme millään ehdi saada kaikkea valmiiksi”, sanoin, ja keksin samassa, että voisin tehdä myös kakkutikkareita. Kun kakkupohjaakin kerran jäi. 


Laitoimme toiseen päähän seisovaa pöytää lasten päädyn, jotta pienet piimäsuutkin saavat varmasti jotain mieleistään naposteltavaa. Neljä minuuttia ennen kuin ovikello soi, oli kaikki valmista. Lapsella mekko päällä, tukka harjattu ja tarjottavat pöydässä.

Kun onnittelulaulu kajahti, en tiedä kumpi oli enemmän innoissaan, minä vai lapsi. Lapsi kiljahteli koko illan ”Minulla on synttärit!”. Oli ihanaa nähdä pirpanan nauttivan juhlistaan.


Kaikki meni hyvin ja kekkereistä jäi iloinen mieli. Lapsen mielestä kivointa oli hyppiä sängyllä ja syödä muumikeksejä. Ensi vuoden teema on siis selvillä.

Vaikeinta juhlien järjestämisessä on pitää mopo käsissään. Mielessä pieni ajatuksen alku versoo aina lisää ja lisää ideoita, kunnes lopulta koossa on elementtejä pieniä häitä varten. Siinä mielessä viime hetken kutsut on hyvä tapa pitää juhlat oikeissa mittasuhteissa. Muuhun ei enää ehdi.

Vuoden päästä ei sitten stressata, tuumimme illalla. Kaikki menee yleensä kivasti muutenkin. Lupaus pitänee seuraavat 11kuukautta.

Mutta kuka muka voi vastustaa kaikkea sitä söpöyttä, mitä voi luoda vain ihan pienen tytön juhliin?!

"Pyysin pyörää mutta sainkin auton!" "Mersun", korjasi kummisetä.


maanantai 31. joulukuuta 2018

Aika lentää ja vuodet kiitävät

maanantai 31. joulukuuta 2018

Vuosi käy loppua kohti. Kännykkä piippaa merkiksi uudesta muistosta. Kuusi vuotta sitten Ranskis otti ja kosi Nizzan auringonlaskussa. Olimme kiivenneet näköalakukkulalle ja Ranskis hermoili. "Onko nälkä? Haluaisitko käydä vessassa?" Lopulta aurinko oli oikeassa asemassa ja mies polvistui. ”Oui, hänestä tulee vaimoni!” iloitsi Ranskis minun hyssytellessäni, vaikka valtava riemu kupli sisälläni. 

Tuntuu, että tuosta hetkestä on ikuisuus. Muutto Ranskaan ja lapsen saaminen on mullistanut elämää niin paljon. 


Pirpana täyttää tammikuun alussa kolme vuotta. Kolmivuotias on niin iso ja itsenäinen verrattuna aiempaan. Tuntuu, että elämässä on alkamassa taas uusi vaihe. Voi liikkua ilman rattaita ja kaikki sujuu helpommin.

Suureksi surukseni 93-vuotias mummini on sairaalassa. Joulun alla keuhkokuume vei osastolle eikä kukaan tiedä pääseekö sieltä enää muualle kuin taivaiseen valtakuntaan. Napero antoi mummille ison suukon ennen kotiin lähtöään. 90 vuoden ikäero unohtui lämpöisessä kohtaamisessa. 

Aika juoksee. Kohta alkaa uusi vuosi. 2019 kuulostaa kaukaiselta tulevaisuudelta, jolloin kaikki on toisin. Paitsi että ei ole. Lähimmäiset ja ihmisten väliset suhteet ja kohtaamiset ovat yhä ne asiat, jotka jäävät mieleen. Ei robotit, teknologia tai uusimmat keksinnöt.

Tämä vuosi alkaa olla paketissa. Edessä on ilta rakkaiden ystävien kanssa kuplivaa nautiskellen. Napero juhlii äitini kanssa ja pääsemme Ranskiksen kanssa viettämään aikuisten iltaa.

Oikein hyvää uutta vuotta kaikille täynnä lämpöisiä hetkiä rakkaiden kanssa ja ikimuistoisia kohtaamisia.