Miten sietää yli 30 asteen hellettä?

Miten sietää yli 30 asteen hellettä?

tiistai 31. heinäkuuta 2018

Aamulla mietin, voiko tänään avata ikkunan ja tuntea raikkaan tuulen. Viime viikolla piti ikkunat pitää visusti kiinni, samoin verhot, jottei helle tunkeudu sisään. Hellejatkumo osoitti, että lämpöäkin voi saada liikaa. Illalla nukkumaan mennessä oli lämpötila ulkona vielä 34 astetta, sisälläkin reilut 30.

Viime aikoina koko Eurooppa on saanut tuntea kesän hikirauhasissaan. Tiedän miltä broilerista tuntuu paistinpannulla. Lämpö on ihanaa mutta kuumuus, jota ei pääse karkuun on rasittavaa. Epäilen puhuvani monen suulla.

Kerrankin ei palele, mukavaa, eikös?

Koko mielikuvitus on käytössä yrittäessäni juottaa lasta tarpeeksi. Vettä pillillä, hiilihapolla, jalkalasista ja pullosta. Nokkamukista, tuttipullosta ja äidin sporttipullosta. Lapsi on hikimärkä 24/7,  joten nestetankkaus on jatkuva projekti. Pakastelokero pullistelee. Löytyy jäätelöä, jääpaloja, yksi unohtunut vesipullo sekä kylmästä kangistunut sideharso.

Normaalisti ihanan valoisa asunto antaa auringolle mahdollisuuden lämmittää se kasvihuoneeksi. Kannattaisi varmaan kylvää oma sato jotain tropiikin ihanuuksia. Ananasta, banaaneja ja kookospalmuja voisi kasvattaa ikkunalaudalla. Päivällä mittarin näyttäessä 42 astetta saa trooppinen lämpötila kaipaamaan räntäsadetta. Sitä pääsee ainakin karkuun sisätiloihin.

Ironista kyllä, ainoa paikka, jossa hiki ei valu kuin Niagaran putouksista, on kuntosali. Ihanassa viileydessä on mukava hölkytellä. Ulos tullessa tuntuu, kuin astuisi uuniin. Varjossa oleva apteekin mittari näyttää 37 astetta.

Oikeasti olen onnekas, sillä perusterveelle tilanne on lähinnä ärsyttävä. Ikäihmisillä, sairailla tai heikossa kunnossa olevilla voi kuumuus heikentää terveyttä. Pidän narinat sisälläni ja tutkailen sääennustetta rallatellen, "vielä on kesää jäljellä". Vaan kuinka paljon? Eniten huolettaa lapsen jaksaminen.

Pariisissa media pyörittää hellevaroituksia ja muistuttaa juomisen tärkeydestä. Bussissa näkyy muistutus veden juomisesta. Puhelinsovelluskin on tehty palvelemaan helteen riivaamia asukkaita. Tosin emme saa sitä toimiaan. Osa puistoista on auki ympärivuorokautisesti ja viilennettyjä tiloja voi etsiä oman asuinalueen lähistöltä. Tilat palvelevat iltapäivisin tukalimman paahteen aikaan. 

Lapsi on onneksi voinut hyvin. Viikonloppuna pakenimme hellettä huvipuistoon Pariisin laidalle. Huvipuistossa ei sinänsä ollut sen viileämpää kuin muuallakaan mutta vesileikkialue viilensi ainakin lasta. Jardin d’acclimatation tarjoaa vempaimia ja vuoristoratoja suuremmille, pienemmät voivat peuhata hiekkalaatikolla, keinuissa ja eläimiä ihmetetellen. Sisäänpääsy maksu on 5€ ja laitteisiin ostetaan liput erikseen. Kun ympärillä oli paljon kivaa ja kiinnostavaa, unohtui kuumuuskin hetkeksi.

Lapsi tuntuu jaksavan leikkiä, vaikka nenällä koreilee hikikarpaloita. Herkkujuoma ”pistävä vesi” eli vissy maistuu. Suihkupullosta sumuttelen vettä pitkin päivää. Iltaisin viileähkö kylpy ja niskaan puhaltelu nukkumaan mennessä, on pitänyt lapsen normaali rytmissä. Ehkä kuumuus on jollain tapaa ymmärryksessä lapsenkin päässä, sillä tämä totesi tahtovansa tehdä hiekkakakkuja mieluummin lumesta. Tai voi johtua myös aivopesusta iltasaduista. Tällä hetkellä kierroksessa on talvinen Pupu Tupuna. Kuvailen liioitellusti "iiihanan kylmää lunta ja hyistä tuulta".  ”Peitto, kamajan kyymä”, on lapsi parahtanut sadun päätteeksi. 

Oikein sopivan lämpöistä loppukesää!

Kaksikielisen lapsen puhe 2,5-vuotiaana

Kaksikielisen lapsen puhe 2,5-vuotiaana

tiistai 24. heinäkuuta 2018

"Äiti ei saa pujua, ÄITI EI SAA PUJUA!" karjuu napero rattaistaan iltapäivällä vaihtaessani kuulumisia Ranskiksen kanssa. "TUHMA ÄITI SOO SOO" valistaa lapsi volyymin kohotessa kohti maksimia. ”Äiti saa pujua vain "tyttöjen kieltä", kuuluu selitys. Niin lapsi ilmeisesti mieltää suomen kielen. 

Tilanne on toistunut useamman kerran. Ihmettelen, sillä emme ole koskaan toruneet lasta kummankaan kielen käyttämisestä. Ranskiksella on lupa käyttää muitakin kieliä mutta äidillä ei.

Miehen kanssa käytämme keskenämme ranskaa. Ei siis sovelias tyttöjen kieli.

Lapsen puhe alkoi kulkea tämän täyttäessä kaksi. Siihen asti käytössä oli paljon yksittäisiä sanoja, niistä suurempi osa ranskaksi. 2-vuotissynttäreillä saavutettiin jokin kehityksen virstanpylväs ja siitä lähtien on sanavarasto kasvanut kohisten, viikko viikolta. 

Lapsen vähemmistökieli suomi sujuu nykyään hienosti. Lauserakenteiltaan sujuvammin kuin ranska, sanavarastokin on laajempi. Välillä tulee vääriäkin käännöksiä. "Äidin säkki" sanoo lapsi käsilaukustani, jonka hinta puistattaa vieläkin. Ranskaksi laukku on "sac" joten säkki on ymmärrettävä käännös. Käännän itsekin sanat monesti helpoimman kautta, meubles ovat mööpeleitä ja sauce on soosia. 

Pelko siitä, ettei lapsi opi kunnolla suomea on osoittautunut turhaksi. Tulevaisuudesta ei ole takeita mutta ainakin nyt meillä asuu itsetietoinen suomenkielinen höpöttäjä, joka tiedustelee "miksi" noin tuhat kertaa päivässä. 

Pilke silmäkulmassa lapsi kyselee monesti ”kukan tämä on?”. Oppi on mennyt perille, sillä spontaanisti lapsi kyselee ”kenen” mutta korjaa tahallaan ”kukan”. Ilmeisesti sana maistuu hauskalta suussa.

Kanssani puistossa peuhatessa lapsi juttelee itsekseen suomea. Leikkikaveria hakiessa olen kehottanut puhumaan isän kieltä. Viime viikolla kuulin ensimmäistä kertaa lapsen juttelevan ranskaksi toisten lasten kanssa, vaikka olin itse vieressä. JES! Äidin läsnäolo ei eristä lasta kielellisesti! Taas yksi turha huoli pois pyyhittäväksi.

Uusin palanen kielenkehityksen palapeliin saavutettiin hiljattain. Lapsi oppi laulamaan. Suomeksi. Yhdessä yössä aivot järjestivät tuttujen laulujen sanat niin, että ne saa lauletuksi. Se mikä vielä viime viikolla oli mahdotonta, raikuu nyt kotona, puistossa ja bussissa konsertin muodossa.

Viikonloppuna järjestimme pienet perhejuhlat. ”Tyttöjen kieli” vahvisti asemaansa. Yhtä lukuun ottamatta olivat kaikki äidit suomenkielisiä, isät ranskiksia. Kun tuli aika skoolata, osoitti lapsi suovivansa kansainvälisillä vesillä julistamalla ”JAMAS !”.

Pariisi on parvekkeeni -urbaania asumista

Pariisi on parvekkeeni -urbaania asumista

maanantai 16. heinäkuuta 2018

Kuluneena viikonloppuna Pariisi oli oikea sirkuskenttä! Lauantaina oli Ranskan kansallispäivä, joka huipentui konserttiin ja ilotulitukseen Eiffel-tornin edessä. Sunnuntaina nähtiin Ranskan voittavan maailmanmestaruus jalkapallossa ja sitä seurasi vappuun verrattavissa oleva karnevaalitunnelma ympäri kaupunkia. Pariisi ei nukkunut hetkeäkään.

Nautin kuhinasta ympärilläni ja olen aina tahtonut asua kaupungissa. Jo lapsena korkeat talot, ihmisvilinä, kaduilla napsuvat korot ja valomeri lumosivat. Suurkaupungit tuntuivat olevan täynnä jännää sykettä, mahdollisuuksia ja elämää.

Pariisiin muuttaessamme yritti moni käännyttää päätöstä asua keskustassa. Lähiössä saa enemmän neliöitä samalla rahalla -kommentti toistui monesti. En tahtonut sinne. Missä niitä ihmisiä sitten näkisi? Etenkin vauva-vuotena oli tärkeää, että ovesta ulos astumalla pääsin osaksi ihmisjoukkoa. Vaikken tuntenut ketään, en silti ollut yksin.

Vieläkin parhaana päivänä olen kuin kuningatar mehiläispesässä kaiken pörinän keskellä. Huonompanakin kuin kuunari muurahaiskeossa. Vaikka joskus liika ihmispaljous rasittaa, ruuhkista nyt puhumattakaan, olen silti omimmillani vilinän keskellä. Lomalla nautin rauhasta mutta yliannosteltuna se tekee levottomaksi. Kun ympärillä surisee, olen tasapainossa sisäisen surinan kanssa.

Niinpä paluu Kreikasta Pariisiin tuntuikin ajatuksena ihan mukavalta – kunnes todellisuus iski silmille. Lentokentältä siirryimme rer-junaan puksuttamaan kotimatkan viimeistä osuutta. Lapsi oli nukahtanut ja yhdellä kädellä hyssytin rattaita toisen ollessa käsilaukun suojana. Puolivälissä matkaa joku tipautti rahansa vahingossa jalkoihini. Siirsin kinttujani, jotta kanssamatkaaja pääsisi keräämään rahansa, yhä rattaita unettavasti keikuttaen. 

Rahansa tiputtanut sähläsi jaloissani. Kumartuessani katsomaan mitä nilkoissa tapahtuu, kajahti huuto "KÄSILAUKKU!!!". Nostin pään nilkoista ja sain laukustani juuri kiinni, kun roisto oli nostamassa sen ilmaan. Varas pakeni ja junan ovet napsahtivat kiinni. Laukku jäi minulle.

Suurkaupungissa asumisessa on hyvät puolensa mutta myös ikäviä lieveilmiöitä kuten rikollisuutta, tungosta ja voimattomuutta suuria rattaita vastaan hangoittelussa. Lomalta tullessa ikävät asiat korostuivat. Pakokaasut maistuvat suussa ja nyrkkiä autoilijoille puivat pyöräilevät mummot ovat arkipäivää. Autot ajavat kilvan punaisia päin ja jalkankulkijat vaarasta piittamatta kävelevät liikenteen sekaan paukuttamaan liian lähelle ajavien konepeltiä.

Samalla suurkaupunki tarjoaa loputonta ihmisvilinää, kahviloita, konsertteja ja johonkin kuulumisen tunnetta. Aina löytyy kiva paikka johon lähteä. "Ei ole mitää tekemistä" -marina on loistanut poissaolollaan koko Pariisissa asumisen ajan. Kaupungin etuihin luen myös sen, että sieltä pääsee äkkiä pois. Lomafiilis voi odottaa vajaa tunnin juna- tai automatkan päässä.

Tällä hetkellä nautin vielä kaupunkielämästä mutta voihan olla, että vannoutuneinkin citykani alkaa jossain vaiheessa elämää kaivata vehreämmille laitumille. Siinä vaiheessa kun pakokaasut pilaavat patongin maun ja ihmispaljous muuttuu tilanpuutteeksi, on aika arvioida tilannetta uudelleen.

Jätettäköön se kortti avoimeksi tulevaisuutta varten. 

Omaan kotiin päästyämme alkoi merituuli ja puhdas ilma haihtua muistista ja elämä napsahti takaisin tuttuihin uomiinsa.

Säpiköidessäni innosta viikonloppusuunnitelmia tehdessä totesi Ranskis hymynkare suupielessä, "kaupunkilaistytön voi viedä maalle mutta ei se siellä kauaa viihdy". Käsilaukkuepisodi oli jo unohtunut, tilannehan päättyi parhain päin.

Hyvää kesäviikkoa niin maalle kuin kaupunkeihin!

Kun lapsi suihkulähteeseen upposi

Kun lapsi suihkulähteeseen upposi

keskiviikko 11. heinäkuuta 2018

Arki-iltapäivä Pariisissa lapsen kanssa tutussa leikkipuistossa. Yritän vaihtaa kuulumisia äitikaverin kanssa. " Äitiiiiiii, tujeeee!", karjuu taapero kahden metrin päässä, "pejottaa jämäjäkin vejkko".  Menen kertomaan, että hämähäkit ovat kilttejä tyyppejä (uskoisinpa tämän itsekin!) eivätkä yleensä tasapainoile lasten kiipeilytelineissä väijymässä pieniä tytöntylleröitä. Palaan äitikaverin luo vain kuullakseni huudon, "pejottaa jiukumäessä". Yritän kertoa lapselle, että äiti on vieressä mutta juttelee hetken aikuisten juttuja. Puistossa ei ole mitään pelättävää.

Arvaatko, että täällä on lähde?

Taapero protestoi. Luovutan ja liityn lapsen seuraan. Tämä lähtee painelemaan puiston nurkkaan, jossa aikuiset viettävät usein lounastaukoaan. Huomaan likavettä lilluvan koristealtaan ja kiellän lasta menemästä pidemmälle. Tämä tottelee kiltisti ja keksii alkaa heittelemään pikkukiviä kauempaa altaaseen. Tästä muodostuu kiva leikki. Juostaan hakemaan kiviä ja sitten takaisin heittämään kivet altaaseen. Plumps plomps.

Vauhti yltyy. Taapero kaatuu. Kuivalla maalla. Mutta rinta osuu altaan reunakiveykseen, joka viettää alas päin. Seuraavaksi näen lapsen valuvan altaaseen, pää edellä pinnan alle, vyötäröä myöden. Vain jalat törröttävät veden pinnan päällä.

vaara vaanii pientä lasta

Ripeä kiskaisu koivista ja litimärkä lapsi on sylissä. Kestää muutama sekuntti ennen kuin  korvia vihlova huuto alkaa. Huh, ei edes yskimistä. Selvittiin vähällä.
Kotona lapsi lämpöiseen kylpyyn. Siellä tämä leikkii iloisesti, niin kuin aina ennenkin.

Äidin sydän löi tyhjää hetken.

En puhunut tilanteesta jälkikäteen lapselle. Eikä tämä minulle. En halunnut pelotella tai muistuttaa kamalasta tilanteesta. Tai luoda tarinalla vesipelkoa.

Omaan mieleen tilanne jäi kummittelemaan. Entäs jos lapsi ei olisi ollut takertuvalla tuulella ja olisin jäänyt lärpättämään äitiystävän kanssa? Entäs jos en olisi ollut ihan vieressä? Kun koko yläruumis on veden alla, on jokainen sekuntti tärkeä. Entäs jos olisin nähnyt vain lammesta törröttävät koivet minuutin myöhemmin? Kesä voi tuoda hukkumisia muuallakin kuin rannalla. Kuivalla maalla puistossa, jossa on pelkkä koristesuihkulähde, joka ei ole edes toiminnassa.

Allas vetää pieniä päitä puoleensa. Kuvan tyttö säilyi kuivana.

Välillä lapsi tuntuu niin isolta tytöltä. Käskee monesti, "äiti POIS! Papa, POIS!" Tämä oli karmiva muistutus siitä, miten pieni 2-vuotias on tosiasiassa ja miten nopeasti elämä voi heittää häränpyllyä.

Ihmettelen silti, miten kaupungissa, jossa leikkipuistot on aidattu ja suljetaan pimeällä, voi olla koristevesiallas lasten puistossa?! Keinut ja D-vitamiini luokitellaan vaarallisiksi mutta laidattomat vesialtaat ovat ok? Ranskis kertoi nähneensä hiljattain, miten pikkupoika kaatui pyörällä samaan altaaseen. Allasta ei ole aidattu mitenkään. Toivottavasti kaikki liki piti-tilanteet päättyvät yhtä hyvin kuin meidän kohdalla.

Kreikassa vahdin lasta, kuin haukka hiirtä. Pieni elohopea voi muutaman kymmenen sekunnin aikana päästä hengestään. Kaikki meni onneksi hyvin eikä pieni suolavesi suussa tuntunut aiheuttavan mitään pelkoa -kummallekaan meistä. Hyvä niin. Turvallista kesäviikkoa!

Lapsiperheen kokemus kohteesta Korfu, Agios Georgios

Lapsiperheen kokemus kohteesta Korfu, Agios Georgios

tiistai 3. heinäkuuta 2018

Istun uikkareissa partsilla yrittäen vastustaa edessä hehkuvan turkoosin meren kimmellystä. Aamuaurinko, lempeä tuuli ja aaltojen kohina. Kuuma kahvi ei aiheuta vielä tähän aikaan päivästä hien tirskuntaa jokaisesta ihohuokosesta, vaan nautinto on täydellinen. Taas toivon sitä elämän pause-nappulaa.

 Taapero on vetänyt heti herättyään uimahaalarin niskaansa ja odottaa kärsimättömänä rannalle pääsyä. Puuro kiehuu (varmaan kohta palaa) keittiössä antaen aikaa näpytellä Korfun kokemuksia ennen vesileikkejä.

Majoitumme huoneistossa Agios Georgios nimisessä kylässä Korfun etelä-kärjessä (myös saaren pohjois-osassa on saman niminen kylä). Olimme vuosi sitten samassa asunnossa ja oli mukavaa palata paikkaan, jonka risut ja ruusut tunsi etukäteen. Katastrofeja ennustava luonteenlaatuni osasi varautua epämukavuuksiin ja raahasin pimennysverhon mukanani (tiedetään, sanalla sanoen - outoa!). Ainakin taapero on sammunut päikkäreille kuin kynttilä, toisin kun vuosi sitten, kun ainoa asunnon pimeä nurkka oli eteiskäytävä.

Alkuvaikeuksiakin riitti. Napero sai 39 asteen kuumeen heti tulopäivänä. Seuraavat päivät lapsi oli toipilaana mutta nyt lihapullien ja lomatunnelman siivittämänä taas oma itsensä. Kahden viikon lomailun ansiosta jää aikaa vielä nauttia ja unohtaa ankea alku. Lomaa on vielä rutkasti edessä.

Vuokra-auton ansiosta olemme päässeet kiertelemään saarta. Agios Georgios on nappivalinta lapsiperheille, sillä ranta alkaa heti takapihasta, eikä moottoritien toiselta puolelta, niin kuin osassa lomakylistä. Kylän muutaman kilometrin pituista tietä reunustavat ravintolat ja lomamajoitukset. Rantaa, rauhaa ja ruokaa, sitä on Agios Georgios pähkinänkuoressa. Ei mikään bilettäjän valinta mutta ei täysin pystyyn kuollutkaan. Rantavermeitä ja leluja myydään kauppojen edustalla ja kaikkea mitä tarvitsee löytyy samasta kylästä. Vaihtelua kaipaavalle riittää ravintoloita joka päivälle omansa, vaikka perillä olisi kaksikin viikkoa.

Paratiisimaisemia ja herkullista ruokaa on ollut tarjolla yllin kyllin. Kun pääruuat maksavat 7-14€, ei ravintolalasku ole noussut kertaakaan yli 50€ vaikka pöytä on notkunut toinen toistaan maukkaammista antimista. 

Korfun vanhakaupunki on noin tunnin ajomatkan päässä. Ihastuttava kaupunki pienine kujineen tarjoaa ihmisvilinää ja ostoksia mutta on helteellä pakahduttavan kuuma. Kun meri ei ole ihan vieressä, nousevat asteet sellaisiin sfääreihin, että omat sisuskalut alkavat sulaa. Saaren pohjois-osan kylät ovat vielä koluamatta. Parin tunnin automatka serpentiiniteineen on aina hävinnyt takapihan rannan kutsulle.

 Korfu ei ole kohteena tyypillinen Kreikan saari siinä mielessä, että kohde on vehreä ja siksi ansaitsee hyvin lempinimensä vihreä smaragdi. Osassa Kreikan saarista aurinko on paahtanut karrelle suuren osan pinta-alasta, eikä maisemassa ole siinä määrin oliivilehtoja ja kasvillisuutta kuin Korfulla. Kalkkikivirakennukset sinisine kattoineen loistavat poissaolollaan ja rakennustyyli edustaa enemmän Venetsiaa ja Italiaa kuin postikorteissa näkyviä häikäisevän valkoisia taloja. Sievät pastellitalot, kukkivat puut ja turkoosit rannat tarjoavat kuitenkin silmänruokaa vaativammallekin Instagram-addiktille.

Nyt rannan kutsu käy vastustamattomaksi, täältä tullaan aallot. Auringonpaisteista kesäviikkoa kaikkiin ilmansuuntiin! :)