Vauvavuoden hankalin vaihe

Istun olkkarin lattialla kahdeksankuisen vauvan kanssa. Tämä tutkii omia lelujaan. Puhelin soi ja näytöllä näkyy tuntematon soittaja. Uteliaisuus herää. Pakko vastata, vaikka vauva on alkanut kiipeilemään päälläni. Ties vaikka olisin voittanut jossakin jotakin. Tai muita hyvä uutisia. Vastaan kuullakseni markkinointipuhetta mistä lie huuhaa-tuotteesta. Ja sitten PAM! Näen vauvan kaatuvan ja iskevän päänsä lattiaan, tietenkin takaraivo edellä. Juuri siihen kohtaan missä matto loppuu.

Tätä on nyt jatkunut muutaman päivän. Todella lyhyessä ajassa, noin puolessatoista viikossa vauva oppi nousemaan pystyyn tukea vasten ja kiipeää nyt koko ajan, joka paikkaan. Osaa nousta ylös mutta ei laskeutua alas. Pieni mönkijä ei millään tahdo enää pysyä lattian tasolla vaan suunta on ylöspäin. Muutos tapahtui niin äkkiä, etten ihan vielä ole sisäistänyt, ettei vauvaa voi jättää valvomatta kuin korkeintaan kahdeksi sekunniksi. Koska kymmesessä sekunnissa tämä jo kiipeää pystyyn. Ja kaatuu.

Keittiö on kuin pommin jäljiltä. Aina kun avaan tiskikoneen, tahtoo vauva nousta pystyyn sitä vasten. Tuntuu etten tällä viikolla ole saanut mitään valmiiksi. Pienet, normaalisti ihan ohimennen hoidettavat hommat, kuten pyykkien ripustaminen, jäävät kesken. Vaikka siivoaminen ei ole vauvavuoden ykkösprioriteetti, olisi illaksi kiva saada vauvalle puhdas pyjama päälle. Vaippa nimittäin falskasi parina yönä. 

Muistot esikoisen vauva-ajasta palaavat mieleen. Asuimme Pariisissa hyvin pienessä asunnossa, jossa lattiatilaa oli vain muutama neliö. Avokeittiö yhdistettynä olohuoneeseen tarkoitti kaatuvia baarijakkaroita, avointa jääkaapin ovea ja tiskikoneen luukun nappuloiden vääntelyä. Vauva nousi pystyyn ottaen kiinni siitä mihin yletti ja ihmettelen vieläkin, miten ei koskaan saanut päälleen heppoisaa televisiota tai muuta ei-niin-kiipeilyn-kestävää. Pieneen asuntoon oli rakennettu kiinteä baaripöytä ja baarijakkaroiden säätövipu oli pystyyn pyrkivästä vauvasta oivallinen vipuvarsi. Olin hermoraunio. Asunnossa ei oikeastaan ollut paikkaa, jossa lapsi oli turvassa esim. vessassa käynnin ajan.

"Soseita en syö!"

Vauvavuoden toinen puolisko on muutenkin haastavampi. Sanotaan, että äidin vastustuskyky ei enää suojaa vauvaa tässä vaiheessa ja esikoisella alkoikin korvatulehduskierre noin kahdeksankuisena. Samaan aikaan tuli hampaita, vierastaminen ja liikkeelle lähtö. Valvottuja öitä oli enemmän kuin nukuttuja ja muistankin toivoneeni yhtäkkiä, "kasva vauva kasva". 

Nyt on sama vaihe on uudelleen käsillä kuopuksen kanssa. Onneksi täällä tilaa on ruhtinaallisesti verrattuna edelliseen kertaan, vaikka muuten asummekin ei niin valtavassa keskusta-asunnossa. Vauvalla on silti tilaa ryömiä huoneesta toiseen ja olohuonekin on aika vauvaystävällinen. Nuha on kuitenkin iskenyt ja öisin yskittää. Vieraiden sylissä ei oikein viihdytä ja nököhampaita pukkaa.

Vauvavuoden ensimmäinen puolisko hujahti siivillä ja käärö viihtyi olalla tai lattialla. Nyt puhaltavat uudet tuulet ja tyypillä on oma tahto. Se kuuluu sanovan: ”tahdon pystyyn! Tahdon kävellä! Tahdon tehdä.” 

Tuntuu kuitenkin kummalta. Miten noin pieni voi jo olla pystyssä? Pitää varmaan hankkia sellainen konttauskypärä. Helppo vauvavaihe on takana ja nyt saa keksiä uudet kikat arkeen. Vaikka kasvattaa silmät selkään ja hankkia Spidermanin refleksit.

Mikä teistä on ollut vauvavuoden haastavin osuus?

Hups, vauva pystyssä kesken pikasiivouksen! Sängynpohja on heti laskettava alemmas.