Kesämökki vai lomamatka, kumman toivoisit?

Puhelin kertoo minulla olevan uuden muiston. Silmille läjähtää paljon kuvia, joissa nauramme auringon paisteessa. 

Olenko lopettanut nauramisen? Vai valokuvaamisen? Vai auringonpaisteessa olemisen? Tuntuu, että kuvissa on ihan eri ihminen kuin tämä maaliskuun murjoma murjottaja.

Monissa esille läjähtävissä kuvissa on esikoinen saman ikäinen kuin kuopus nyt. Voi miten erilaiset elämän ensimmäiset vuodet sisaruksilla onkaan. Esikoisen kanssa olimme aina ulkona ja matkustelimme paljon. Pikkuveli taas ei muuta näe kuin omaa kotia. 

Normaaliarkea piristävät onnen hetket ovat tällä hetkellä kadoksissa varmaan yhdeltä jos toiselta. En ole kuullut muidenkaan nauravan vatsansa pohjasta aikoihin, onneksi sentäs lasten.

 

Juttelemme lapsen kanssa toivomuksista ja lampun hengestä. Siitä tulee mieleen liian pelottava Jafar. Siirrymme Pinokkion Siniseen haltijattareen. Entä jos tämä kysyisi, minkä asian koronaa edeltävästä arjesta toivoisin ensimmäisenä takaisin? 

 

Matkat! Asia, jonka eteen olen valmis näkemään vaivaa, selvittämään asioita, istumaan tuntikausia koneen edessä ja lataamaan kaikki säästöni, on matkustaminen. Tai oikeastaan perillä olo, sillä lasten kanssa matkustaminen on yhtä mukavaa kuin ihokarvojen nyppiminen yksi kerrallaan. Perille pääsy on kuitenkin kaiken sen arvoista. Voisin syödä vuoden samaa einesmössöä jos se olisi tae matkasta. 

Ilman matkoja olen kuin lamppu ilman sähköä. 

Olemme kaikki erilaisia. Yhden onni on seikkailun tunne, kun lentokoneen pyörät irtoavat maasta. Toisen onni voi olla omalle sohvalle käpertyminen sukkapuikkojen kanssa. Kolmas taas rakastaa ravintoloissa syömästä ja harrastaa joukkuelajeja. Kotona viihtyvän arki ei koe niin suuria muutoksia kuin sosiaalisen joukkuelajiharrastajan tai matkafanaatikon. Korona verottaa eri ihmisiä eri lailla.  Ei, nyt en puhu sairastumisista ja läheisten menettämisestä vaan pandemian vastatoimien vaikutuksista arkielämään.

 

Kyselen ystäväpiirissä minkä toiveen alla olevista he pyytäisivät Siniseltä haltijattarelta:

1) Täyden pankkitilin mutta korona-aikaan, eli rahaa voi käyttää vain rajoitusten puitteissa, ei siis esim. matkoja tai suuria juhlia ystävien kesken.

2) Neljä matkaa vuodessa ilman matkustusrajoitteita

3) Uuden kodin ja kesämökin

4) Arjen, jossa harrastukset pyörivät, etätyö on mahdollisuus eikä uhka ja kaikki ravintolat ovat auki ilman tanssi- ja laulukieltoa.

Olen valmis tinkimään lähes kaikesta muusta arjen ilosta mutta matkojen puute on pahin. Se tunne, kun edessä on tuntematon kohde, uuden maan tuoksut ja äänet. Uusi kieliympäristö ja vieras julkinen liikenne, elämän eliksiiriä parhaimmillaan. Sähköistyn pelkästä ajatuksesta!

Matkoilla sytyn ja hehkun, siitäkin huolimatta että samat univelat painavat ja monesti lapsikin on ollut kipeänä. Vieras ympäristö stimuloi elossa olemisen tunnetta ikuisen päiväni murmelina -elämän sijaan. Ikävät asiat eivät saa painoarvoa kun elämä kutkuttaa vatsanpohjassa niin ettei paikoillaan malttaisi olla. Matkoilla olen muutakin kuin elämän suorittaja.

 

Kaksi ystävistäni valitsi saman matkatoiveen. Yksi toivoi täyttä pankkitiliä, jonka turvin voisi näin korona-aikana tilata ravintoloista ruokia kotiin vaikka joka aterialle, tehdä kodista täydellisen onnen linnakkeen ja tilata sinne hyvinvointipalveluja päästä varpaisiin. Hmm, minäkin tahtoisin tuon mutta en matkojen menetyksen kustannuksella. Muutama ystävä tilaisi uuden kodin ja kesämökin. Yksikään ei toivonut kohta nelosta, eli entisen tyyppistä arkea.

Minkä kohdan sinä olisit pyytänyt? Onko matkojen puute samalla asteella karaokekiellon kanssa vai onko karaoke sittenkin sinut sähköistävä voima?