Pariisin pukukoodi hiekkalaatikolle?

Pariisin pukukoodi hiekkalaatikolle?

torstai 18. heinäkuuta 2019

Elegantteja pariisittaria, kalliita käsilaukkuja ja huolettoman hehkeitä äitejä korkeissa koroissaan? Chanel 5:sta, kuvankauniita lapsia ja ajattoman klassisia vaateparsia? Ehei sentäs. Diorin punaiset leningit ja huikeat korot ovat vain pieni osa Pariisin katukuvaa, leikkipuistoissa niitä näkee vielä vähemmän. 

Tai sitten asun väärässä kaupunginosassa. 

Vaikka Pariisi itsessään houkuttelee pukeutumaan hieman toisella lailla kuin Helsinki, ei leikkipuistoihin ole tarvetta laittautua sen pompöösimmin kuin koti-Suomessakaan. Lapset ovat hyvin toisella lailla puettuja kuin Suomessa mutta aikuisten pukeutuminen ei ole niinkään silmiin pistävän erilaista. Lasten käytös on vielä yleismaailmallisempaa, riehutaan ja kiljutaan, niin kuin leikkipuistossa kuuluukin. Lasten pukeutumisesta Pariisissa voi lukea täältä.

Mustikkapasta kirjoitti hauskasti blogissaan siitä, miten kauniit kesämekot tuntuvat Italiassa leikkipuistossakin luontevalta valinnalta mutta Suomeen saapuessa ne vaikuttavat koreilevilta. Ympäristöönsä epäsopivilta, katseiden keräilijöiltä. En ole Suomessa viettänyt kovinkaan paljoa aikaa hiekkalaatikon laidalla mutta luulisin, että ero pukeutumisessa on pienempi Pariisin ja Helsingin välillä, kuin jo säidenkin puolesta Italian ja Suomen välillä.

Poikkeavakin kokemus kyllä löytyy. Ensimmäistä kertaa nähdessäni meidän lastenhoitajan hiekkalaatikolla, sain tuntea oloni homssuiseksi takametsien peikoksi. Nounoulla oli mitä siroimmat korkokengät ja lyhyt mekko, vieläpä hyvällä maulla lyhyt. Minulla ehkä tennarit ja farkut. Peruspuistounivormuni.

Kun opin tuntemaan lastenhoitajaa, totesin tämän nauttivan kauniisiin vaatteisiin pukeutumisesta. Ei vaatetus näyttänyt hidastavan tai huonontavan tämän lastenhoitotaitoja. Asenteet siis romukoppaan (säärikateuden mukana), oli vain myönnettävä, että toiset raaskivat laittaa ne ihanat kengät hiekkalaatikollekin, kaapissa vuosien hauduttamisen sijaan.

Entäpä muut vanhemmat? Koska työpäivät ovat pitkiä, äitiysloma olematon ja talviaikaan puistot sulkevat ennen kuin vanhemmat pääsevät töistä, näkee vanhempia enemmän viikonloppuina ja kesäaikaan. Tosin muistan kyllä jo talvella ihmetelleeni äitejä, jotka istuivat ohuet villakangastakit auki ilman pipoja tai hanskoja iloisesti jutellen. Itse hytisin pipo päässä kaulaliina muumioiden puolet naamasta. Kylmästä kangistuneena, kelloa mittaillen. Kylmissä kodeissa kylmänsietokyky kohenee.

Moni nounou eli lastenhoitaja pukeutuu uskontonsa tai oman kulttuurinsa mukaisesti. Usealla on etninen tausta ja eksoottiset kankaat ja värit edustavat ihan jotakin muuta kuin kotoisa tuulipuku. Kahisevia ulkoiluvaatteita ei juurikaan tule vastaan, eihän niitä ole edes lapsilla, vaikka etenkin heidän leikkejään ne palvelisivat oivallisesti. Ohjenuora lasten pukeutumiseen tuntuukin olevan, että nätti olla pitää, ulkoinen vaikutelma ennen käyttömukavuutta. Turhamaisuuteen Kauneuden kaipuuseen taipuvaisena puen kyllä mielelläni omaakin lasta röyhelöihin, ainakin silloin, kun lapsi ei sen takia joudu palelemaan.

Muuten pukeudun hiekkalaatikolle niin kuin muutenkin ihmisten ilmoille mennessäni. Ei niitä korkkareita, joita säästän ilmeisesti jotain tulevaisuudessa ehkä häämöttävää tapahtumaa varteen (toivottavasti kyseessä ovat intialaiset viiden päivän häät, jotta ehdin käyttää varmasti kaikkia ainakin kerran!). Kesällä mekko ja sandaalit, talvella ne farkut ja tennarit. Kesällä en eroa pukeutumiseni puolesta valtaväestöstä, vaan talvella taidan olla keskivertoa topatumpi (ja silti palelevampi).

Isäunivormu on varmaan kaikissa länsimaissa aika yhtenäinen (saa korjata jos olen väärässä!), t-paita ja tennarit. Tosin puku-ja-kravatti-isätkin esiintyvät välillä mutta etenkin kesällä vähemmistönä.

Jos tulee nopea lähtö ulos, niin hampaiden harjaus, tukka ponnarille ja vilkaisu peiliin, siinä kai se tiivistettynä. Huolettoman eleganssin säästän muihin tilanteisiin, jo pelkästään sen takia, että huolettoman eleganssin kyhääminen on mahdottoman suunnitelmallista ja aikaa vievää hommaa, etenkin jos metrin mittainen ikiliikkuja niistää nenää samaan aikaan paidan helmaan. 

Pukeudutko sinä puistoon eri lailla, kuin muuten ulkoilmoille mennessäsi?

Näin on hyvä Pariisissa. Kävisikö tämä asu myös teidän leikkipuistonne laidalle?

Saako raskaana ollessa etuilla?

Saako raskaana ollessa etuilla?

keskiviikko 10. heinäkuuta 2019

Olen Pariisin lentokentällä ruuhka-aikaan. Turvatarkastuksessa hopeahiuksinen monsieur johdattaa minut ystävällisesti loputtomana kiemurtelevan jonon ohi. "Merci, c'est très gentil", kakistelen kasvot kevyesti punoittaen. "Mais bien sûr madame."

Päätän hakea evästä lennolle. Ensimmäisen leipäkioskin jono yltää kymmenen metrin päähän. Ei toivoakaan, että ehdin. Seuraavassa on jäljellä vain raa’alla lohella täytetyt patongit. Sisällä on asteita ainakin reilut 25 enkä ostaisi kalalla täytettyä voileipää ei-raskaanakaan, mikäli se lämmön vaikutuksesta uisi kassiini. Huokaisten asettaudun ensimmäisen leipomotiskin jonoon, joka ei suinkaan ole poissa ollessani lyhentynyt.

Sitten joku koputtaa selkääni. ”Madame, tiedättehän että teillä on lupa ohittaa jono, kun olette raskaana.” Jälleen nassu heloittaa. ”Kiitos, mutten suinkaan kehtaa.”

Tuntuu että raskaana ollessa ylimääräistä huomiota satelee monelta suunnalta. Olen hämilläni. En osaa suhtautua siihen. En näe itseäni eri asemassa kuin ennenkään, enkä oikein tiedä miten ottaa vastaan kommentit. Tunnen oloni samanlaiseksi kuin aikaisemmin, vaikka keskivartaloani koristaa jalkapallon kokoinen kyttyrä. Vointini on hyvä, eikä jaksamisessakaan valittamista. Olo on vielä niin normaali, etten kehtaa etuilla, vaikka lupaa tarjotaan.

Ranskis sanoo, että raskaana ollessa ei oikeastaan tarvitsisi jonottaa missään. Ei vessajonoissa, virastoissa eikä kaupoissa. Kerran supermarketissa myyjä suivaantuu, kun seisoin kolme minuuttia jonossa. Hän ei kuulemma millään pysty huomioimaan kaikkia yksitellen, vaan minun olisi tullut ohittaa muut. 

Tässähän alkaa tuntea olonsa ihan prinsessaksi.

Supermarketissa on oma jono raskaana oleville

Erään kerran näen erään tummaihoisen kauniin naisen purjehtivan oman arvonsa tuntevasti jonojen ohi. Kaikki antavat suopesti tilaa. Katson ihaillen. Vaan en kehtaisi itse. 

Bussissa iäkkäämpi rouva huomaa vatsakumpuni ja tarjoaa paikkaansa. Yritän kieltäytyä. Rouva jatkaa sinnikkäästi. Hävettää. Ele on erittäin ystävällinen mutta koen olevani riistäjä, joka vie paikan sitä enemmän tarvitsevalta. Vaikka erään kerran vaatekaupan sovituskoppijonossa alkaa heikottaa, en siltikään kehtaa etuilla. En vain saa sitä irti itsestäni.

Miksi teen tilanteista näin vaikeita? Enkö vain voisi pyytää paikkaa tai ohittaa, kun voimat loppuvat? Jostain syystä en, vaan koen tarvetta olla vielä reippaampi ja jaksavampi kuin normaalisti. Poden valtavaa peppipitkätossusyndroomaa ja tarvetta näyttää itselleni pystyväni ihan kaikkeen siihen, mihin ennenkin. Inhoan ajatusta, että raskaana olisin jotenkin heikko, lähestulkoon hauras.

Ohittelu on mielessäni varattu sitä oikeasti tarvitseville. Ei siis minulle.

Siellä, siellä se pötsi on!

Mitä mieltä te olette? Saako raskaana ollessa ohittaa? Vai suhtaudutaanko raskauteen Suomessa niin eri lailla, etten Ranskassakaan kehtaa, vaikka siihen tarjotaan mahdollisuus?  En ole kuitenkaan sen hauraampi Pariisissa kuin Helsingissäkään. Toisaalta ajatus on kaunis. Raskaana olevat otetaan huomioon eikä ehkä muutenkin tukalan olon kanssa tarvitse seisoskella ylimääräistä. Ranskassa välittyy ajatus, että on hienoa olla olla raskaana.

Ollessani jälleen lentokentällä Helsingin päässä, suuntaan turvatarkastukseen. Perheportin yllä on kuvake, jossa on pallomahainen nainen. Olen stressaantunut ja väsynyt, joten päätän kerrankin kerätä sisuni ja käyttää oikotietä. Ollaanhan sentäs Suomessa. Vatsakin näkyy jo selvästi. ”Saako tätä porttia käyttää raskaana ollessa?” kysyn työntekijältä. ”Ei”, kuuluu lyhyt napakka vastaus. ”Ai. vaikka siinä on tuo kuvake?” Asiakaspalvelija ohjaa viereiseen jonoon, jossa muutkin jonottavat. Siirryn mukisematta.

Minkälaisia kokemuksia teillä on? Ohittaisitko itse vai jonottaisitko nöyrästi siinä missä muutkin? Miten katsoisit pallomahaa, joka punaposkisena ohittelee? 

Huh Pariisin hellettä!

Huh Pariisin hellettä!

tiistai 2. heinäkuuta 2019

Pariisissa sai tuntea kuluneena viikonloppuna miltä kanamunasta tuntuu paistinpannulla. Mallorcan vilvoittavat rannat unohtuivat äkkiä, kun lämpöä oli 10 astetta enemmän ja ilmastoinnista ei tietoakaan. Muistuttelin itseäni, että joka kesähän näitä hellejaksoja ollaan koettu. Nyt hyvin kuumaa, yli 35 asteen lämpötilaa, luvattiin vain yhdeksi päiväksi. Äkkiäkös se on kärvistely, ajattelin.

Jo perjantai-ilta oli todella lämmin. Mekään emme jaksaneet lojua kodin seisovassa ilmassa vaan suuntasimme piknik-kimpsuinemme leikkipuistoon. Moni perhe oli päätynyt samaan ja vielä illalla yhdeksän jälkeen suuri joukko lapsia kirmaili hiekkalaatikolla vanhempien nautiskellessa leudosta säästä nurmikolla. Hellekausina monet puistot Pariisissa ovat ympärivuorokautisesti auki. Ilman valaistusta. Pimeissä öissä ilman pippurisumutinta en ehkä lähtisi suurempaan puistoon yöpiknikille. 

Tuulettimet olivat lopussa monesta liikkeestä. Olin heittänyt pois vanhan tuulettimen. Laite, joka kuulostaa siltä, kun joku imuroisi tärykalvoa, ei auta nukkumaan. Masiinahan vain liikuttaa kuumaa ilmaa, joten lehmän henkäys naamalla kamalan mekkalan säestämänä oli stressaavampaa, kuin elo ilman tuuletinta. Monen sadan euron ilmastointilaitteeseen sijoittaminen muutaman hellepäivän takia on taas tuntunut haaskaukselta.

Kaupunki oli sijoittanut ylimääräisiä juomavesipisteitä kaduille.

Lauantai-aamuna puolen päivän jälkeen asunto lämpeni taas sietämättömäksi. Valoisan asunnon varjopuoli on se, että sinne paistaa aina. Silloinkin kuin ei toivoisi. Vaikka pimennysverhot oli vedetty tiukasti ikkunoiden eteen, oli 30 astetta sisälämpötilaa jo aamupäivän puolella.

Päivällä kävelimme Pariisia ristiin rastiin. Välillä piipahdimme alennusmyyntejä kurkkaamaan pieniin liikkeisiin. Hipelöin kaikkia tavaroita tarpeettoman pitkään vain nauttiakseni taivaallisesta ilmastoinnista. Aikaisempina vuosina monissa suurissa kauppakeskuksissa ei ollut hellekausina ilmastointia. Ajatuskin ryysiä hikisissä ihmismassoissa taistelemassa alekamasta kuumasta kiukkuisten kaupunkilaisten keskellä, sai pysyttelemään pienemmillä kaduilla. Välillä pysähdeltiin terassille juomaan kylmää, sitten  taas jatkettiin. Pride-kulkuekin jaksoi hienosti helteestä huolimatta.

Lapsi jaksoi yllättävän hienosti. Paljon juotavaa ja viilentävää sumutetta.

Illan suussa kävimme tyhjentämässä supermarketin laarista viimeisetkin tapas-annokset ja suuntasimme Pont Neuf -sillan alla olevalle saarekkeelle eväsretkelle. Lapsi tyrannisoi vesipistettä ja kasteli innoissaan puiston kukkia kastelukannuillaan meidän nautiskellessa illan lauhkeasta lämmöstä. 

Vaikka kuulun raskauden takia ns. riskiryhmään, en ulkona ollessa kokenut oloani sen tukalammaksi kuin tukalassa helteessä yleensäkään. Oli liian kuuma mutta olisi silti ollut, vaikken olisi raskaana ollutkaan.

Kotiin tullessa tutkailin bussissa muita matkustajia. Vaikka moni valitteli kuumaa ja löyhytteli viuhkalla, ei heidän naamansa näyttänyt tirisevän kuten omani. Ei taida Suomityttö kestää kuumaa ihan siinä missä ranskikset.

Yöllä kuumuus otti lopulta ylivallan. Asunto ei viilennyt millään ja vielä aamuyöllä oli asteita lähemmäs kolmeakymmentä. Lapsi itki ja valitti koko yön. Vauvan itku raikui ulkona. Hiki ei kuivunut millään ja kissatkin kuuluivat tappelevan pihalla. Mies istui pimeässä keittiössä ja vannoi ostavansa ilmastointilaitteen seuraavana päivänä. 

Onneksi ei tarvinnut, sillä sunnuntaina lämpötilat olivat laskeneet reiluun pariinkymmeneen.

Vaikka kuumuus vie voimat ja tarmon, en siltikään tiedä kumpaa inhoan enemmän, viikon räntäloskajaksoa vai viikon pätsihellerintamaa. Ehkä jälkimmäistä. Räntäsadetta pääsee karkuu kodin seinien sisäpuolelle mutta kuumuutta ei. Kumpi teitä vaivaa enemmän?

Lomakuulumisia Mallorcalta

Lomakuulumisia Mallorcalta

keskiviikko 26. kesäkuuta 2019

Ihanimpia hetkiä lomalla ovat aamut, etenkin aamuhetket parvekkeella. Kun koko päivä on vielä edessä. Vielä jos lapsi nukkuu, kahvi on kuumaa ja turkoosi meri kimaltelee, on onni lähes käsin kosketeltavaa. Tällaisia aamuja olen kokenut yhden. Muutkin loma-aamut ovat silti olleet aika ihania. Vaikka alussa lapsi karjui väsymystä ja sadattelin vuolaasti pimennysverhojen puutetta. 

Mallorca on tarjonnut meille sitä, mitä toivoimmekin. Lämpöä, rantaa ja kiireetöntä yhdessäoloa. On ollut ihanaa katsoa lapsen riehuvan rannalla ja vedessä, nauttivan lomasta ihan eri lailla kuin ennen. Parasta on se, kun lasta ei tarvitse kieltää ja komentaa koko ajan. Kerrankin hurjapää saa juosta, pomppia, riehua ja purkaa energiaa veteen, rantaleikkeihin ja kaikkiin ihmeellisyyksiin mitä nyt kolmivuotias maailmasta löytää. Ja sehän löytää. ”Äiti mennään shoppailemaan”, tämä riemuitsee kävelykaduillakin kiskoen kohti turreturistipuoteja.  

Tahdon kalaa! Voitko äiti sitten paistaa sen?

Voidaanko ostaa nämä Masuvauvalle?

Olemme majoittuneet Paguera nimisessä kylässä noin puolen tunnin ajomatkan päässä pääkaupungista Palmasta. Hiekkaranta on kaunis kuin postikortissa ja matalikkoa riittää metrikaupalla niin, että pienikin lapsi on kuin loputtomassa kahluualtaassa.

Kylä on täynnä ravintoloita, pikkumarketteja ja turistikauppoja. Asumme pienessä huoneistohotellissa, josta on sadan metrin matka rannalle. Täydellistä. Miinuspuolena kylä tuntuu olevan olemassa ainoastaan saksalaisia turisteja varten eikä täällä juuri muuta kieltä kuule. Onneksi kuitenkin kaikki on kaunista ja siistiä eikä kyseessä ole biletyksmekka vaan pikemminkin kohde on perheiden ja iäkkäämpien ihmisten suosiossa.

Vuokrasimme auton kolmeksi päiväksi ja pääsimme Palman keskustaan nauttimaan Espanjatunnelmasta ja paikallisesta ruuasta. Toki bussillakin olisi päässyt mutta autolla meno oli vain niin paljon näppärämpää.

Yksi ihastuttava päivä vietettiin Alcudia nimisessä kylässä. Aamupäivän kolusimme markkinoita ja niiden loputtua ihastelimme vanhaa historiallista kylää täynnä ravintoloita ja terasseja. Poissa oli saksalaistunnelma currywursteineen ja wiener schnitzteleineen. Tuntui kuin olisi matkannut toiseen maahan. Kun kaupungin kuumuus alkoi viedä voimia, hurautimme rannalle iltauinnille.

Alcudian sunnuntaimarkkinat

Pimennysverhojen puutekin saatiin korjattua. Ranskis marssi supermarkettiin ja osti rullan jätesäkkejä ja teippiä. Toiminnan miehenä tämä teippasi säkit ikkunaan ja sen koommin ei olla herätty ennen puoli yhdeksää. 

Nyt nautimme vielä viimeisistä päivistä meren rannan äärellä. Aamulenkitkin onnistuvat pehmeässä tuulessa reilun parinkymmenen asteen lämpötilassa. Pariisissa ilmeisesti odottaa noin 15 astetta kuumempi ilman ala ja merituulen puutteessa pelkkä ajatus hikoiluttaa. Kaikki irti siis viimeisistä hetkistä aaltojen huomassa.

Ihanaa loppuviikkoa kesätuulen kera!

Rantalomalle käy perheen tie

Rantalomalle käy perheen tie

torstai 20. kesäkuuta 2019

Tänä vuonna kesäloman suunnittelu jäi viime tinkaan. Liian paljon töitä ja mullistuksia. Emme ehtineet keskittyä lempiaiheeseeni, eli kesälomamatkaan. 

Huhti-toukokuussa alkaa kuitenkin ajatus rantalomasta kutkuttamaan. Muistelen lapsen kanssa viime vuotista Korfun reissua ja krooninen matkakuume alkaa taas keulia. Nyt on enää tartutettava matkakuume Ranskikseen.

Argumenttina lueskelen miehelle ärsyttävään valistavaan ääneen tietoa raskausviikoista. Raskaana olevaa tulisi kuulemma kohdella kuin kukkaa kämmenellä. Buahhaahhaa. Nyt olisi kuulemma hyvä aika nauttia hemmottelusta ja rentoutua. Vaikka nämä toimivat hyvänä perusteluna matkalle lähtemisen puolesta, ihmettelen, että miten saada maailma pysähtymään ympärilläni vain siksi, että vatsassani on kyttyrä, jossa potkii uutta elämää. Ajatus on kaunis mutta tuskin kenenkään työ-, opiskelu- tai perhevelvollisuudet mihinkään kaikkoavat raskauden toteamisen jälkeen?  

Oranssipyrstöinen halpalentoyhtiö on tarjonnut muutamana vuonna lentoja lomakohteisiin hampurilaisaterian hinnalla. Ajattelen olevani auttamattoman myöhässä loppukeväällä ja kaikkein kohtuuhintaisten lippujen jo menneen. Avatessani sivun, huomaan olleeni väärässä. Kausi alkaa jo kesäkuussa, vaan ranskalaisten lomat vasta heinäkuussa. Juhannuksen kieppeillä lippuja on vielä vaikka minne lapsiperhekohteisiin. Kreetalle, Korfulle, Mallorcalle ja vaikka minne! Jeee!!!

Mielen kompassi kallistuu ajatukseen Mini-Espanjasta. Klikkaamme lennot Mallorcalle. Ihan 14 eurolla ei tänä vuonna päästy mutta kalleinkin lippu oli 62 euroa. Siihen tulevat lisähinnaksi matkalaukut molempiin suuntiin, jotka eivät sisälly hintaan.

"Mahtuuhan masuvauva uimapukuun?", tutkailee tuleva iso-sisko huolissaan, kun näkee minun kiskovan bikinitoppia pallovatsan peitoksi. "Ei kai se mene lyttyyn?". Turhan kireä toppi?

Lähtö koittaa tänään. Vielä pitäisi käydä ostamassa lapselle uv-suojavaatteet rantaleikkeihin ja sitten kaikki lomahankinnat alkavat olla valmiina. 

"Tahtoisin sellaisen, mikä laitetaan mahan ja selän ympäri näin", selittää lapsi innoissaan käsillään huitoen. Ai uimarenkaan? Eli sekin ostoslistalle. "Niin, ja masuvauvalle uimavaipat." En tiedä mistä ipana edes muistaa uimavaipat, kun niitä ollaan käytetty viimeksi kaksi vuotta sitten. Asia tuntuu silti olevan tärkeä.

Nyt koko perhe kihisee lähdön riemusta.

Nautitaanko teillä Suomen suvesta vai voittaako rantaloma kesämökkeilyä kuitenkaan? Oikein ihanaa ja onnellista juhannuksen aikaa ja kesälomaa kaikille, missä ikinä se vietetäänkään! :)

Onko sinulla masussa vauva?

Onko sinulla masussa vauva?

torstai 13. kesäkuuta 2019

Pitkän harkinnan ja kypsymisen jälkeen olemme kevättalvella Ranskiksen kanssa tilanteessa, jossa uskallamme varovaisesti toivoa lapselle pikkusisarusta. 

Keväällä huomaan olevani raskaana. Apua, olenko tähän valmis? Vai voiko suuriin mullistuksiin olla ikinä täysin valmis?

Kuva: Divici Shots

"Äitii, sinulla on iso massu", alkaa napero hokea aika pian. Samaan sarjaan kuuluvat kuitenkin myös lausahdukset "sinulla on iso pää,  isot jalat ja iso peppu". (Kyllä, olen huomauttanut että näin saa sanoa vain äidille. Muille voi tulla paha mieli.) Nämä tuntuvat olevan vain havaintoja, emme siis heti kerro vauvasta. Odottavan aika on pitkä ja päätämme pitkittää kertomista siihen, ettei raskautta saa enää piilotettua.

Lapsen lempilelu on ollut yksivuotispäivästä lähtien vauvanukke. Silloin annoimme kaljupäätyypin synttärilahjakasi aavistamatta lainkaan, miten vahvan hoivavietin 

se herättää. Siitä lähtien vauvanuket ja leikit ovat olleet käynnissä päivittäin.  

Kerromme tulevasta pikkusisaruksesta lapselle äitienpäivänä. Symboliikkaa, muistoja ja tarinaa jälkipolville. Äitienpäiväbrunssilla kovan jännityksen saattelemana sanon lapselle: "Muistatko kun toivoit, että meille tulisi vauva? Sinusta on kasvanut niin iso tyttö, että sinä saat pikkusisaruksen." "Ai ihan oikean?", kysyy pirpana. "Kyllä, ihan oikean." Lapsi kuuntelee hiiren hiljaa, keskittyneenä kuin shakkipelissä. 

Seuraavat 24h lapsi on aiheesta mykkä. Ehkä pitää ottaa asia myöhemmin uudestaan esille.

Maanantaiaamuna lapsi herää uteliaasti minua tutkaillen. "ÄITI, onko sinun masussa vauva?!" Viesti on tavoittanut kuulijansa. 

Siitä lähtien lapsi on totaalisen vauvakuumeen vallassa. Vatsaa pussaillaan ja silitellään. Sen kanssa jutellaan. Sille jopa soitetaan, kun olen työmatkalla. Ei äidille mutta "masuvauvalle". Ensimmäisenä aamulla ja viimeisenä illalla kuuluu harras toteamus: "Vauva, olet ihana!".

En ole koskaan ollut mikään vauvakuumeilija. Olen ajatellut että ehtiihän sitä sitten, kun lapsi on syntynyt. Esikoisen käytös on kuitenkin niin liikuttavaa, että alan itsekin herkistyä. En osannut lainkaan aavistaa, miten suurta onnea ajatus vauvasta voi kolmivuotiaalle tuottaa. Sydän sykähtelee tunnelatauksesta, kun kuuntelen pirpanan jutustelua Masuvauvan kanssa.

Illalla kun lapsi menee nukkumaan, tämä työntää mollamaijan paitansa alle. Aamulla hän kiljahtaa, "nyt se on syntynyt!". Ja työntää äkkiä yöllä kalastamani pehmon takaisin pyjamansa alle. "Sen nimi on Josefine", kertoo lapsi omasta vauvastaan. "Se on tyttö". Yritän muistuttaa varovaisesti, että tulevan pikkusisaruksen sukupuoli on vielä hämärän peitossa. Eli se saattaa olla myös poika. "Ei ole. Se kertoi minulle olevansa tyttö."

Nähtäväksi jää. 

Ollaanko teillä otettu vauvauutiset vastaan epäillen vai riemusta kiljuen? 

Kuinka pitkään olette jaksaneet pantata tietoa perheen lapsilta?

Henkireikä mutsille, kiitos!

Henkireikä mutsille, kiitos!

perjantai 7. kesäkuuta 2019

Sunnuntaina iltamyöhään lässähdimme Ranskiksen kanssa sohvalle. ”Huhhuh, nyt se nukkuu!” Viikonloppu kolmivuotiaan kanssa oli yhtä sirkusta. ”Hypitään! Juostaan! Kuperkeikkoja!”. Lapsella tuntuu olevan energiaa Ranskan sähkölaitokselle myytäväksi asti eikä mikään tunnu saavan lasta väsyksiin. 

Potkulautailua ja leikkipuistoa, riehumista ja sisäliikuntaa. Silti lapsi hyppii kotona seinille. Tuon ikäiset ovat energisiä ja motoriset taidot riittävät lähes kaikkeen mitä napero tahtoo tehdä. Yhdellä jalalla hyppiminen vain tuottaa haastetta mutta periksi ei anneta. Roikutaan vaikka äidin lahkeessa äidin hyppiessä jollei muuten onnistu. 

Miten siis säilyttää minuus ja hermot, kun kaikki tahot ja tarpeet repivät eri suuntiin? Mistä kerätä voimavaroja niin, että jaksaa pysyä arjessa tarmokkaana? Lapsiperheissä oma aika on kortilla eikä sitä tarjota automaattisesti, ellei siitä osaa pitää kiinni kuin martyyri kruunustaan. On osattava työntää tiskit syrjään ja sanottava, että NYT äiti lähtee lenkille. 

Lenkkeily on nimittäin salainen aseeni mielen kaaosta vastaan. Ensimmäiset kilometrit menevät stressatessa arjen asioita mutta pikkuhiljaa hiipii rentoutuminen, flow ja voimaantuminen. Tulen kotiin vahvempana ja täynnä uskoa siihen, että lopulta kaikki menee niin kuin pitääkin. Toki vesisade, väsymys ja päänsärky estävät välillä yllämainitun ketjun onnistumisen mutta yleensä palaan kotiin mieli keventyneenä. 

Vauvavuotena löysin uudelleen lapsuuden harrastuksen ja aloitin kuorolaulun. Voi sitä autuutta, kun koko muu maailma unohtui. Ikävä kyllä hupia kesti vain yhden lukukauden ajan, kun hematooma kurkussa vei äänen pitkäksi aikaa. 

Lukeminen on kuin minimatka toiseen maailmaan. Kun lapsi polskii Ranskiksen kanssa iltakylvyssä, odotan puuron poristessa romaanin parissa. Käännyn niin, että tiskit jäävät selän taakse ja annan itseni rentoutua. Iltapuuron keittohetkestä on tullut yksi päivän odotetuimmista hetkistä. Saisikohan jostain kaurahiutaleita, jotka kiehuvat hyyyvin hitaasti?

Ystävien näkeminen auttaa lääkkeen tavoin, ehkäpä vielä paremmin. Ranskis ihmettelee edelleen muutosta, jonka ystävät tai liikunta saavat aikaan. Tästä motivoituneena mies aloitti itsekin tenniksen pelaamisen. Torstaisin Ranskis uhkuu nykyään intoa ja vaikuttaa enemmän samalta tyypiltä kuin se kaksikymppinen tarmonpesä. 

Elokuvissa käyminen. Miksi sinne pääseminen on niin hankalaa? Leffalipun ostaminen ei vaadi kuin muutaman klikkauksen netissä ja teatteriin saapumisen. Kun solahdan hämärän turvin punaiseen penkkiin, mietin joka kerta, miksi en käy täällä useammin. Kaksi tuntia muissa maailmoissa ja palaan kotiin katsoen elämääni paljon raikkaammasta perspektiivistä.

Vaikeinta kaikessa on vaimentaa oma pitäisipitäisi-mantra ja lähteä.

Tässä omat luottokeinoni, mikä sinua auttaa latautumaan arjen keskellä?

Välillä tarmonpesäkin rauhoittuu