Huh Pariisin hellettä!

Pariisissa sai tuntea kuluneena viikonloppuna miltä kanamunasta tuntuu paistinpannulla. Mallorcan vilvoittavat rannat unohtuivat äkkiä, kun lämpöä oli 10 astetta enemmän ja ilmastoinnista ei tietoakaan. Muistuttelin itseäni, että joka kesähän näitä hellejaksoja ollaan koettu. Nyt hyvin kuumaa, yli 35 asteen lämpötilaa, luvattiin vain yhdeksi päiväksi. Äkkiäkös se on kärvistely, ajattelin.

Jo perjantai-ilta oli todella lämmin. Mekään emme jaksaneet lojua kodin seisovassa ilmassa vaan suuntasimme piknik-kimpsuinemme leikkipuistoon. Moni perhe oli päätynyt samaan ja vielä illalla yhdeksän jälkeen suuri joukko lapsia kirmaili hiekkalaatikolla vanhempien nautiskellessa leudosta säästä nurmikolla. Hellekausina monet puistot Pariisissa ovat ympärivuorokautisesti auki. Ilman valaistusta. Pimeissä öissä ilman pippurisumutinta en ehkä lähtisi suurempaan puistoon yöpiknikille. 

Tuulettimet olivat lopussa monesta liikkeestä. Olin heittänyt pois vanhan tuulettimen. Laite, joka kuulostaa siltä, kun joku imuroisi tärykalvoa, ei auta nukkumaan. Masiinahan vain liikuttaa kuumaa ilmaa, joten lehmän henkäys naamalla kamalan mekkalan säestämänä oli stressaavampaa, kuin elo ilman tuuletinta. Monen sadan euron ilmastointilaitteeseen sijoittaminen muutaman hellepäivän takia on taas tuntunut haaskaukselta.

Kaupunki oli sijoittanut ylimääräisiä juomavesipisteitä kaduille.

Lauantai-aamuna puolen päivän jälkeen asunto lämpeni taas sietämättömäksi. Valoisan asunnon varjopuoli on se, että sinne paistaa aina. Silloinkin kuin ei toivoisi. Vaikka pimennysverhot oli vedetty tiukasti ikkunoiden eteen, oli 30 astetta sisälämpötilaa jo aamupäivän puolella.

Päivällä kävelimme Pariisia ristiin rastiin. Välillä piipahdimme alennusmyyntejä kurkkaamaan pieniin liikkeisiin. Hipelöin kaikkia tavaroita tarpeettoman pitkään vain nauttiakseni taivaallisesta ilmastoinnista. Aikaisempina vuosina monissa suurissa kauppakeskuksissa ei ollut hellekausina ilmastointia. Ajatuskin ryysiä hikisissä ihmismassoissa taistelemassa alekamasta kuumasta kiukkuisten kaupunkilaisten keskellä, sai pysyttelemään pienemmillä kaduilla. Välillä pysähdeltiin terassille juomaan kylmää, sitten  taas jatkettiin. Pride-kulkuekin jaksoi hienosti helteestä huolimatta.

Lapsi jaksoi yllättävän hienosti. Paljon juotavaa ja viilentävää sumutetta.

Illan suussa kävimme tyhjentämässä supermarketin laarista viimeisetkin tapas-annokset ja suuntasimme Pont Neuf -sillan alla olevalle saarekkeelle eväsretkelle. Lapsi tyrannisoi vesipistettä ja kasteli innoissaan puiston kukkia kastelukannuillaan meidän nautiskellessa illan lauhkeasta lämmöstä. 

Vaikka kuulun raskauden takia ns. riskiryhmään, en ulkona ollessa kokenut oloani sen tukalammaksi kuin tukalassa helteessä yleensäkään. Oli liian kuuma mutta olisi silti ollut, vaikken olisi raskaana ollutkaan.

Kotiin tullessa tutkailin bussissa muita matkustajia. Vaikka moni valitteli kuumaa ja löyhytteli viuhkalla, ei heidän naamansa näyttänyt tirisevän kuten omani. Ei taida Suomityttö kestää kuumaa ihan siinä missä ranskikset.

Yöllä kuumuus otti lopulta ylivallan. Asunto ei viilennyt millään ja vielä aamuyöllä oli asteita lähemmäs kolmeakymmentä. Lapsi itki ja valitti koko yön. Vauvan itku raikui ulkona. Hiki ei kuivunut millään ja kissatkin kuuluivat tappelevan pihalla. Mies istui pimeässä keittiössä ja vannoi ostavansa ilmastointilaitteen seuraavana päivänä. 

Onneksi ei tarvinnut, sillä sunnuntaina lämpötilat olivat laskeneet reiluun pariinkymmeneen.

Vaikka kuumuus vie voimat ja tarmon, en siltikään tiedä kumpaa inhoan enemmän, viikon räntäloskajaksoa vai viikon pätsihellerintamaa. Ehkä jälkimmäistä. Räntäsadetta pääsee karkuu kodin seinien sisäpuolelle mutta kuumuutta ei. Kumpi teitä vaivaa enemmän?