Kaksikielisyys nelivuotiaana

lauantai 15. helmikuuta 2020
”Äiti, fuinit tulevat! Leikitään, että rakennetaan fuineille este!”. 

Lapsi lukee iltasin satua Ranskiksen kanssa, ranskaksi tietenkin. Kirjoissa seikkailevat kanahahmot, joiden arkkivihollisia ovat ”fouine-eläimet”. Kielitaitoni ei riittänyt välittömästi kääntämään sanaa ja se jäi elämään ranskaksi puhekieleemme. Tarkastaessani sanakirjasta, oli käännös ”lumikko” tai kivinäätä”. Ei mikään selkeä, lapselle tuttu eläin. Käyttöön jäi ”fuini”. Aikaisemmin olin nipotarkka siitä, ettei kieliä sekoiteta. Nyt ote on herpaantunut. Ollaanko kohta ihan hunningolla?

Nämä kanakirjat hahmoineen seikkailevat arjessamme
”Je rakastan a keinua au parc ”. Ei käy kieltäminen, lapsen kaksikielisyys on kärsinyt kolauksen Ranskasta lähdön jälkeen. Suomi on ottanut ylivallan. Lapsi juttelee edelleen isälleen ranskaksi mutta monesti seassa on suomenkielisiä sanoja. Aikaisemmin lapsi ei sekoittanut kieliä, ehkä korkeintaan silloin, jos ei tiennyt vastinetta toisella kielellä. Koen tärkeäksi ranskan kielen ylläpidon ja kehittymisen ikäryhmänsä mukaisesti mutta onnistuuko se Ranskan ulkopuolella? 

Ranskan vuosina luimme valtavan paljon suomeksi. Sujuva äidinkieli oli yksi tärkeimpiä asioita, joihin panostin. Kirjoitin lapsen kaksikielisyydestä kaksivuotiaana ja kolmevuotiaana. Suomi oli jo kaksivuotiaana ranskaa vahvempi, joskin myös ranskan kieli oli sen verran sujuvaa, ettei ulkopuolinen olisi tiennyt lapsen olevan kaksikielinen. Olin tarkka siitä, että suomen kieltä oli tarjolla tarpeeksi. Iltasadut olivat ainoastaan suomeksi, samoin piirretyt. Nyt tilanne pitäisi saada naksautettua päinvastoin. Satujen osalta se onnistui mutta niitä tuttuja piirrettyjä ei ole ranskaksi tarjolla. 

Nämä ovat "fuineja", lumikoita?
”On va manger le puuro et apres du näkkäri.” On sanoja, joita olemme aina käyttäneet vain yhdellä kielellä. Niin kuin puuro, jota meillä syödään päivittäin. En tiedä eikö ranskalainen vastine aivan vastaa totuutta vai miksi puhumme puurosta puurona myös ranskaksi. Ranskassa näin kerran vuosia sitten näkkäripaketin, jossa koreili teksti ”pain suedois”, ruotsalainen leipä. Ei tulisi mieleenkään puhua ruotsalaisesta leivästä näkkärinä, rapea voileipäkin kuulostaa kerrassaan epämääräiseltä ja hullunkuriselta.

Syksyllä lapsi kävi Ranska-kerhossa lauantaiaamuisin. Siellä askarreltiin ja luettiin satuja, ehkä kuunneltiin jokunen laulukin. Lapsi ei jaksanut keskittyä. Muut olivat vanhempia ja kotona oli kuulemma kivempia kirjoja. Ystävyyssuhteita muihin ranskankielisiin lapsiin ei ehtinyt syntyä. Lähellä asuva ranskalainen ystävä voisi pitää kieltä aktiivisesti elossa.


Vaikka itse olen puhtaasti yksikielisestä perheestä, olen kiinnostunut kielistä ja koen niiden oppimisen aika helpoksi. Sanotaan, että useamman kielen osaaminen tekee muidenkin kielien opiskelun helpommaksi. Etenkin synnynnäisesti kaksikielisillä aivojen muokkautumiskyky on eri luokkaa kuin myöhemmin kieltä oppineilla. Minulla taas on ikuinen hinku oppia espanjaa. Lapsella on sama uteliaisuus kieliä kohtaan. Mairittelevasti tämä luulee minun osaavan kaikki maailman kielet. ”Äiti, miten sanotaan ruotsiksi koira?” Hyvä, tämän vielä osaan. ”Entäs nyyjookiksi kissa?” ”New Yorkissa puhutaan englantia ja siellä sanotaan cat.” Lapsi toistelee sanoja perässäni ja lisää vaikeusasteita. ”Entäs kiinaksi pupu?” Pakko myöntää vajaavaisuuteni, kiina ei taivu.

Monesti ihmiset kyselevät aiommeko yrittää saada lapselle paikan ranskalaisesta koulusta. En tiedä. Luulen, että Helsingissä on muitakin hyviä kouluja. Rehellisyyden nimessä en ajatellut joutuvani miettimään kouluasiaa vielä. Emmehän ole Ranskassa, jossa kotiosoite määrää koulun ja ehkä kohtalonkin. Nyt olen alkanut epäröimään. Voiko ranskan kieltä ylläpitää ilman ranskalaista koulua?

Millä keinoin te olette ylläpitäneet vähemmistökieltä? Oletteko löytäneet ystäviä joiden kanssa käyttää kieltä vai löytäneet kyseisen kielisen koulun?

"Fuineille" käy huonosti

5 kommenttia

  1. Me huomasimme, että ranskan kielen haltuunottamisen kanssa lapsen on hyvä käydä ranskankielisessä päiväkodissa pari kolme päivää viikossa. Toivottavasti hän pääsee sinne myös esikouluun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikku-Sophien Pariisi/ Susanne19. helmikuuta 2020 klo 1.34

      Kiitos kommentistasi! :) Ranskankielinen päiväkoti on varmasti hyvä ratkaisu ranskan kielen kannalta. Me saimme suomenkielisen päiväkotipaikan ihan kodin vierestä ja sekä lapsi että minä olemme niin tyytyväisiä paikkaan, ettei millään tekisi mieli vaihtaa. Joskohan sitten esikoulu pitäisi miettiä enemmän vähemmistökielen kannalta. Toivottavasti te saatte paikan sieltä ranskalaisesta eskarista!

      Poista
  2. Perheessäni suomalainen äitini puhui minulle vain suomea ja saksalainen isäni vain saksaa, keskenään he puhuivat saksaa. Olen ikäni asunut Suomessa ja käynyt täällä kouluni. Käytin saksaani muun kuin isäni kanssa kunnolla vasta yliopistossa kun kieltä lähdin opiskelemaan. Ensimmäisrn saksankielisen kirjankin luin vasta pääsykokeeseen. Saksani ei ole aivan suomen tasolla, eteenkin teitittely ontuu ja sanavarasto ei ole natiivin tasolla, myös oikeinkirjoitus takkuilee joskus. Mutta pärjään mainiosti kielen kanssa.
    Nyt puhun lapselleni saksaa, isänsä suomea. Saksa on minulle sydämeni ja tunteideni kieli, joten suomen puhuminen ei tullut oikeastaan kuuloonkaan. Lapsillani on enemmän saksaa puhuvia perheessä kuin minulla oli, eli minä sekä isoisänsä. Mahdollisesti saksalaisia lastenohjelmia katsotaan ja satuja toki luetaan, muttei sen kummempaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikku-Sophien Pariisi/ Susanne19. helmikuuta 2020 klo 2.08

      Kiitos kun kommentoit!:) Helpottavaa kuulla, että normaali perhe-elämä luo edellytykset noin sujuvalle kielitaidolle. Ei ole itsestäänselvyys, että vähemmistökieli on se tunteiden kieli. Meillä luulen suomen kielen olevan tunteiden kieli koska puhun sitä lapselle. Toivoisin lapsen pystyvän silti sanoittamaan tunteitaan myös ranskaksi. Vaikka mielestäsi saksan kieli takkuilee joskus, eikö ole yleistä, että kaksikieliset kokevat toisen kielen hieman heikommaksi, vaikka kieli olisi aivan erinomaista muiden korviin?

      Poista
    2. Tunteiden kieleksi muodostui koska isäni kanssa aina isoista ja tärkeistä asioista olen puhunut. Mutta osaan minä suomeksikin sanoa miehelleni rakastavani häntä, ehkä suomalaisia useammin :)
      Uskon ettei kovin luonnollisessa ympäristössä ole mahdollista saada molempia kieliä täysin äidinkielen tasolle, siksikin aina on jonkin kielen oltava heikompi. En tiedä miten kävisi, jos muuttaisimme Saksaan ja suomi jäisi vähemmälle. Mutta äitini, joka on saksan siis opiskellut vasta nuoruudessaan, on sitä mieltä että hänen suomensa on heikentynyt sen jälkeen kun jäi eläkkeelle ja kaksin isäni kanssa. Hän on myös esimerkki siitä, että vieraan kielen voi opiskella niin, ettei natiivikaan huomaa eroa, ja kielioppikin on keskivertosaksalaista paremmin hallussa.

      Poista