Nelivuotias on tohkeissaan päiväkodin isänpäiväaskarteluista. ”Ommeltiin ja kaikkea”, tämä kertoo ylpeänä. ”Ja arvaa mitä, yksi ope ei tiennyt, ettei minun isä puhu suomea!” Käy ilmi, että kyseessä oli sijainen. Kun isäinpäiväkortti tulee viikon lopussa valmiina kotiin, lukee siellä kauniisti kirjoitettuna: ”Bonne fête papa”.
Lapsi on tuikitavallisessa suomenkielisessä päiväkodissa. Tai ehkei sittenkään ihan tuikitavallisessa, nimittäin pidän päiväkotia aivan mielettömän hyvänä! Oikeastaan erinomaisena! Kyse on kuitenkin suomenkielisestä kaupungin päiväkodista, jossa en ajatellut lapsen kakkoskielellä olevan juurikaan sijaa.
Vasu-keskustelussa minulta kysytään, haluanko lapsen toista kieltä huomioitavan ja nostettavan esiin. Olen hämmästynyt. Riittääkö sellaiseenkin resursseja? Tietenkin se olisi hienoa. Opettaja selittää. Esimerkiksi syntymäpäivänä kaksikielisille lapsille voidaan laulaa sillä toisellakin kielellä tai jos kielentaitajia ei löydy, niin onnittelulaulu soitetaan esimerkiksi Youtubesta. Sen jälkeen voidaan keskustella siitä, miltä toinen kieli kuulosti ja että toisella kielellä voi sanoa ihan samat asiat, vaikka se kuulostaakin erilaiselta. Samalla käydään kulttuurikasvatusta ja opitaan tietoa eri maista.
Voi miten hienoa.
Opettaja jatkaa, että lapsen erityistä taitoa korostetaan arjen seassa positiivisessa valossa, jotta lapsessa herää ilo ja ylpeys omasta kielestä ja kulttuuristaan. Välillä lapsi saa kertoa muille miten joku asiaa tehdään tai sanotaan Ranskassa.
Yhtenä päivänä lapsi kertoo, että hänen pitää opettaa muita sanomaan ranskaksi päivää, niin tervehdys saadaan lisättyä oven vieressä olevaan tauluun. Välillä lapsi kertoo iloisena, miten joku opettaja on huomannut vaatteessa olevan ranskankielisen tekstin ja lapsella on ollut ilo kertoa mitä se tarkoittaa.
Näillä teoilla ei ehkä ole vaikutusta lapsen tämänhetkiseen kielitaitoon mutta niillä voi olla suurikin merkitys lapsen identiteetille ja kielitaidon ylläpitämiselle. Lapsi osaa iloita ranskalaisista juuristaan ja tuntee olevansa otettu huomioon kokonaisena, ei vain suomalaisena puolena. Lapsia ei tasapäistetä sanan negatiivisessa merkityksessä, vaan jokaisen persoonalliset vahvuudet tuodaan esiin.
Olen ihan hurahtanut meidän päiväkodin opettajiin ja ilmapiiriin. En tiedä onko meillä käynyt vain ihan mieletön tuuri vai onko kontrasti vain niin suuri ranskalaiseen hoitoympäristöön. Rakastan ajatusta siitä, että lasta kuunnellaan ja kohdellaan yksilönä, kaikkine kielineen ja kultturineen.
Onko teillä hyviä kokemuksia kaksikielisyyden esiintuomisesta päiväkodissa?
Ei kommentteja
Lähetä kommentti