Kaksikielisyys kolmevuotiaana

maanantai 4. maaliskuuta 2019
”Lasten salissa oli viimeksi aikuisten kirjanlukutuokio”, selittää 3v napero. ”Oli mikä?”, ihmettelen Helsinkiläisessä kirjastossa. ”Aikuisten kirjanlukutuokio!” 

Olemme viettäneet kymmenisen päivää Suomessa. Kahdeksan olen ollut töissä. Lapsi on ollut mumminsa luona hemmoteltavana. Eilen pysähdyin kuuntelemaan pirpanan puhetulvaa. Oho mikä ero! Sanavarasto on kasvanut kohisten lapsen oltua umpisuomenkielisessä ympäristössä. 

"Jää on kuin liukumäki jaloille"
Ulkosuomalaisena olen kokenut suomenkielen merkityksen tärkeänä identiteettiä määrittävänä asiana. Vauvaiästä lähtien olen yrittänyt aktiivisesti tukea lapsen suomenkielen asemaa. Viime aikoina olen alkanut lipsua. Lintsannut esimerkiksi iltasaduissa, lukenut vain lyhyen pätkän. Ajatellut, että kieli on kehittynyt niin pitkälle kuin kolmivuotiaille on mahdollista. Väärässäpä olin.

Kun kielen kehittyminen on pelkästään yhden ihmisen vastuulla, olen välillä kotona oikea nipo. Ranskankieliset kirjat luen suomeksi, välillä kyllä vähän improvisoiden. Piirrettyjä saa katsoa ainoastaan suomeksi. Meillä on suomalaisten äitien kaveripoppoo ja pidämme yhteisiä muskarituokioita. Lauluja on tietysti vain "tyttöjen kielellä" eli suomeksi. 

Muskarituokio, kuva julkaistu kaikkien suostumuksella
Ennen kuin joku huolestuu, kyllä toinenkin kieli on kunnossa. Ranskaa lapsi pulputtaa niin hoidossa kuin isänsäkin kanssa. Hoitajan mukaan kuulemma ihan ikänsä edellyttämällä tavalla. Lapsi on muutenkin kiinnostunut kielistä. Selittää monelle puhuvansa englantia, suomea, ranskaa, espanjaa, ruotsia ja viimeisimpänä kiinaa leikittyään hetken kiinalaisen pikkutytön kanssa. 

Lapsi osaa suomen kirjakieltä, satukirjojen ansiosta, veikkaisin. Yksi ulottuvuus puuttuu, nimittäin sanasto, jota lapset käyttävät keskenään. Mistä lapsi sellaista oppisi? Suomalaisilta leikki-ikäisiltä tietenkin mutta mistä heitä löytää Pariisista? Ranskassa ystävieni lapset ovat vasta puhumaan opettelemassa. Suomesta lapselta löytyy luottokaverit mutta välillä treffejä on mahdottoman hankala saada järjestettyä tiukkojen aikataulujen ja muiden arkimenojen lomaan. Suomen reissun päätteeksi meihin iski vatsatauti, joka tehokkaasti putsasi aikataulujen lisäksi sisuskalut. Onneksi siitäkin toivuttiin.

Ehkä on jo aika hellittää kielen suhteen ja luottaa, että kaikki tulee ajallaan. Jos kymmenessä päivässä sanavarasto kehittyy noin paljon niin eiköhän lasten puhekielikin opita äkkiä, kunhan vai tilaisuus tulee. Viimeistään syksyllä Suomi-koulusta luulisi löytyvän oman ikäistä seuraa. Uskaltaisikohan kielipoliisi vihdoin hellittää? 


Ei kommentteja

Lähetä kommentti