”Ottaisinko mukaan tämän nallen ui tämän sammakon”, miettii neljä ja puolivuotias kotona leikkiessään. ”Vai”, korjaan ties kuinka monennetta kertaa ja jatkan, ”kuka ui, nalle vai sammakko?”. Lasta naurattaa. ”Vai. Ei ui”, tämä tuumii ääneen.
Muistutan, että sanaa ”ui” käytetään suomen kielessä vain uimisen yhteydessä. Lapsen itsekehittämä sana onkin suomen ja ranskan kielen sanamutaatio, josta on vaikea päästä irti. "Ou" ja "vai" ovat muuttuneet sanaksi "ui". Muuten sanat eivät juurikaan sekoitu.
Tosin ranskan kielen seassa alkaa olla yhä enemmän suomalaisia sanoja.
 |
| Team France |
Yhtenä päivänä huomaan esikoisen kuuntelevan minun ja mieheni ranskankielistä puhetta mietteliään näköisenä. ”Äiti, sinä olet oppinut ranskaa”, toteaa tämä lopulta. ”Nyt minä olen opettanut papalle vähän suomea ja sinulle vähän ranskaa”, summaa lapsi ehkä enemmän itselleen kuin minulle.
Meillä on ollut aina kotikielenä Ranska. Esikoiselle olen silti puhunut vain suomea. Lapselle sanoin aina Pariisissakin asuessamme, etten ymmärrä ranskaa. Äidin kanssa voi puhua vain suomea. Onkin liikuttavaa, miten pieni lapsi uskoo kaiken pureksimatta ja vasta nyt huomasi, että puhun miehen kanssa ranskaa.
 |
| Team Finland |
Suomessa asuessa esikoinen käyttää ranskan kieltä enää isänsä kanssa puhuessaan. Testaan välillä lasta kuullakseni onko kieli tekemässä katoamistempun. Kaikkein kimuranteimmat ajatuskukkaset eivät aina käänny. ”Eilisen huominen on tänään, niinkö äiti?” "Kyllä, mutta varmista vielä papalta", pyydän esikoiselta nähdäkseni kääntyykö ajatus ranskaksi. Pienen kakistelun jälkeen sama onnistuu toisellakin kielellä.
Kaikki ajatukset eivät käänny molempiin suuntiin, taitotasosta huolimatta. Lapsi syö isänsä kanssa kinkkua. Yhtäkkiä tulee välähdys. "Papa! Est-ce qu´une jambe bon est comme jambon?" Ranskaksi kinkku on ”jambon”. Reisi on "jambe" ja hyvä on "bon". Äh, tätä ei käännä Erkkikään sulavasti! Kysymyksen ydinajatus kuitenkin oli, että onko reisi sama kuin kinkku. Ehkä syntyperäinen kaksikielinen saisi käännettyä tästäkin suomenkielisen nokkeluuden.
 |
| Team Sekasorto |
Ilmoitimme lapsen syksyksi ranskankieliseen harrastukseen. Jospa sieltä löytyisi ystävä, jonka kanssa voisi luonnollisesti ylläpitää kielitaitoa. Lapsi iloitsee kaksikielisyydestään ja toivon, että niin on tulevaisuudessakin. Sujuvalla kielitaidolla kun on ilo puhua.
"Mitähän kieltä pikkuveli oppii?" pohtii lapsi katsellessamme valokuvia Pariisista. Muistutan nelivuotiaalle, että tämä voi opettaa pikkuveljelleenkin ranskaa, kun osaa sitä niin hyvin. Nelivuotias nyökkää itseensä tyytyväisen näköisenä. Pieni kaksikielisyyden kukkanen <3.
Lisää lapsen kaksikielisyydestä: Kaksikielisyys nelivuotiaana
Kaksikielisen lapsen puhe 2,5-vuotiaana
Pitäkää vain mielessä, ettei tuonikäisellä ole minkäänlaista oikeaa kielitaitoa ja ihan kaikki voi vielä unohtua. Vanhemman kanssa puhuminen ei ikävä kyllä tee kenestäkään natiivia (niin kuin varmasti tiedätkin). Koittaisitte tunkea enemmän sitä ranskaa kuin miehen ja harrastuksen verran, jos tarkoitus on pitää kieli mukana. Tiedän lukuisia ihmisiä, jotka lapsena puhuivat aina yhtä kieltä yhden vanhemman kanssa, jotkut kävivät esim. ruotsinkielistä koulua ym. Ja nyt päälle parikymppisenä ja vanhempanakin osaavat ehkä tilata kahvia sillä kielellä.
VastaaPoista