Ranskalainen perhekäsitys ja Prismaperhe

Olen aina ihaillut Ranskiksen vanhempien ulospäin heijastuvaa keskinäistä suhdetta. Ennen heihin tutustumista luulin, että vain saduissa kyyhkyläiset lepertelevät toisilleen vuosikymmenien yhteisen elämän jälkeen. Ja nyt ei puhuta ikääntyneistä muistinsa armeilaasti menettäneistä senioreista, vaan viisikymppisistä.

Miettiessämme Ranskiksen kanssa jokunen vuosi sitten lapsia ja tulevaisuutta, kuuluin niihin Hesarissakin kirjoitettuihin nuoriin aikuisiin, jotka kammoavat ajatusta Prisma-elämästä. Tarkoitan ajatusta siitä, että lapsen saatuani meidänkin tulisi mahtua yhteen ja samaan muottiin, lopettaa vuorotyöt ja matkustelu ja aloittaa täysin toisenlainen elämä, kuin minkä olimme valinneet. Tein iltavuoroa ja rakastin arkivapaita, onko kaikki siis jätettävä? Prisma-perheys on ihan yhtä hyvä kuin mikä tahansa muukin, kunhan se on oma valinta eikä muotti, johon ahtaat normit ovat pakottaneet.

Vaikkei Prismassa niin ruokaostoksilla

Ranskiksen vanhemmista heijastuva läheisyys sai toivomaan samaa. Vielä kolmen lapsen ja pitkän avioliiton jälkeen he kutsuivat toisiaan hellittelynimillä, "mon coeur", sanoi isä taputtaen paikkaa vieressään iltauutisten aikaan äidin sukeltaessa tuttuun kainaloon. Niin, sydänkäpynen.

Kun Ranskiksella tuli jotain asiaa vanhempien huoneeseen, ei tämä tohtinut kolmenkympin kulmillakaan astua pyhättöön ilman lupaa. Vanhempien ovessa oli lukko, eivätkä lapset olleet pieninä saaneet koskaan mennä aikuisten makkariin ilman lupaa. Pöydässä raikui nauru, mutta vanhemmat olivat selvästi keskenään rikkumaton tiimi, lapset toinen.

Ranskiksen isän sanoin maailman tärkein yhteys on miehen ja naisen välillä oleva yhteys. Olin ihmeissäni. Eikö ihminen jolla on lapsia, olekaan sitä mieltä että lapset ovat elämän keskipiste?

Näiden huomioden turvin tuudittauduin ajatukseen, että elämä voi jatkua lapsen kanssa toisenkin muotoisena, kuin miksi media sen Suomessa maalasi. Ruuhkavuosia, riitelyä ja repsahtamista. Ei välttämättä. Joskus kyllä, mutta antaisinko näiden määritellä perhe-elämäämme? Antaisitko sinä?

En tiennyt lapsista mitään ja pelkäsin ajatusta, että lapsi ei viekään sydäntäni ensinäkemällä (mikä kuulemma sekin on ihan normaalia). Lisäksi ajatus vieraan tyypin muuttamisesta meille, olkoonkin kyseessä oma vauva, lisäsi epätietoisuuden tuomaa ahdistusta. Tieto siitä, että Ranskis pysyisi muuttumattomana rinnallani kuten tähänkin asti, auttoi pitämään pelkoni kurissa.

Kun lapsi syntyi ja näin pienen kaksoisolentoni, sydämeni suli. "Ai sinäkö siellä olit?" kyselin vauvalta. Pelko vieraasta oli tipotiessään.

Siitä lähtien lapsi on ollut elämäni keskiö. Kuten niin monella muullakin suomalaisäidillä. Ja varmasti monella ranskalaisäidilläkin. Makkarin ovessa ei ole lukkoa ja lapsi menee kaiken edelle. Mutta Ranskis tukee parhaansa mukaan myös äidin hyvinvointia. Kuulemma naisen pitää saada tuntea itsensä kauniiksi. Ei äitiys ja minuuden säilyttäminen ole toisensa pois-sulkevia ääripäitä. Yritän olla myös Ranskikselle läsnä, muutenkin kuin äitinä (niin, terävä huomio, enhän tosiaan ole tämän äiti).

Ranskassa annetaan arvoa parisuhteelle ja pyritään raivaamaan sille tilaa. Lapset viettävät hoidossa enemmän aikaa kuin Suomessa ja vanhemmat tekevät pidempää päivää. Suomessa lapsi saa yleensä enemmän tilaa perheessä ja enemmän huomiota. Silti myös Ranskassa on tosi-tv-ohjelmia, joissa väsyneet äidit ovat hukanneet itsensä jonnekin pyykkivuorten ja lasten tarpeiden välimaastoon. Samalla Suomessa on paljon perheitä, joissa niin parisuhde, hyvinvointi ja tasapaino elämän eri osa-aluiden välillä kukoistavat. Ei siis voi yleistää, että Ranskassa kaikki äidit voivat paremmin tai Suomessa huonommin. Kyse on median ja yhteiskunnan antamasta kuvasta, siitä millaiseksi perhe-elämä maalataan.

Vaikka ympäristöllä on suuri vaikutus, niin lopulta kyse on jokaisen perheen sisäisestä valinnasta, millä asioilla on painoarvoa. Jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa oman perheen sisäiseen arvojärjestykseen ja tehdä elämästään omansa näköistä. Meidän elämään mahtuu sopivassa suhteessa Carrefouria, happymealia ja kahden keskisiä haaveiluhetkiä. Miten teillä?