Sektioon valmistautuminen

lauantai 26. lokakuuta 2019
Suunniteltuun sektioon valmistautuminen on käsillä. Vierelläni on kassi täynnä ohjeita ja tarpeita.

Jännittää.


Suunniteltu sektio vaati lähetteen neuvolasta äitiyspolille, jossa tapaamisia oli kaiken kaikkiaan kaksi. Ensimmäisessä tapaamisessa kävimme kätilön kanssa läpi niitä syitä, miksi toivon leikkausta alatiesynnytyksen sijaan. Kohdallani ensimmäinen huonosti mennyt synnytyskokemus yhdistettynä synnytyspelkoon johdatti asiaa sektion suuntaan. Toisessa tapaamisessa lääkärin kanssa mitattiin vauvan koko, lapsiveden määrä ja tiedusteltiin vielä saisiko mikään päätäni kääntymään alatiesynnytykseen kannalle. Ei saisi, ellei sitten lakimuutos tai lobotomia, jos nekään.

Sain päivämäärän leikkausta varten ja olo oli epätodellinen. Kirjoitin kalenteriin kellonajan ja tekstin: ”vauva syntyy”. Päivä oli viisi päivää ennen laskettua aikaa. Tähän vaikuttaa varmasti moni asia, muun muassa sairaalan jo suunniteltujen leikkausten määrä ja tietenkin asuinpaikka. Pääkaupunkiseudulla matalan riskin leikkaukset tehdään kuulemma Jorvissa ja enemmän hoitoa ja tarkkailua vaativat operoidaan Naisten klinikalla. 

Näitä juodaan neljä illalla ja kaksi leikkauspäivän aamuna
Saatuani päivämäärän leikkausta varten siirryin kätilön luokse juttelemaan yksityiskohdista. Tietoa tuli paljon ja koin olevani todella hyvissä käsissä. Kaikkeen varauduttiin. Mukaan annettiin tukisukat puettavaksi kotona leikkausaamun aikana ja kuusi pulloa ravintoliuosta, jotta olo ei olisi niin uupunut ja toipuminen alkaisi leikkauksen jälkeen nopeammin. Syödäkin sai vielä kuusi tuntia ennen operaatiota.

Laboratoriossa piti käydä antamassa viimeinen verinäyte 4-5 päivää ennen leikkausta. Maidon pumppaamista suositeltiin kokeiltavan edellisenä iltana ennen toimenpidettä. 

Sitten vielä kyseltiin suunniteltua lapsilukua. Kahden sektion jälkeen tulevat raskaudet tehdään keisarin leikkauksella, kun yhden jälkeen alatiesynnytys on vielä mahdollinen. Loppuun kätilö kertoi, että mikäli synnytys käynnistyy luonnollisesti ennen leikkausajankohtaa, niin leikkaukseen pääsee silti. Tosin sillä reunaehdolla, ettei vauva ole jo puoliksi pihalla. Jos on niin työnnän takaisin. 


Parhaassa tapauksessa kotiutuminen tapahtuu jo 24 tunnin kuluttua leikkauksesta. Kuulostaa uskomattomalta. Potilasohjeen mukaan kotiuttamiseen pyritään terveen kuumeettoman äidin kohdalla toisena leikkauksen jälkeisenä päivänä, mikäli operaatio on sujunut ongelmitta. Siis todella pian!

Olen suht rauhallisin mielin. Tuntuu, että aikataulutus, ohjeet, juomat ynnä muut yhdessä, ovat pieniä osia synnytystä, joita hoitaessa synnytys etenee kohti maalia, askel kerrallaan. Tiedostan kyllä, että olen menossa todelliseen leikkaukseen enkä kylpyläkäynnille mutta olen päättänyt suhtautua luottavaisin mielin tulevaan. Kaikki vaikuttaa olevan niin hyvin suunniteltu etten voi kuin tuudittautua kliseen varaan ”hyvin suunniteltu - puoliksi tehty”.


3 kommenttia

  1. Hei,

    Kauppas ihmeessa hakemassa boironin arnica montana homeopaattiset 200 ja leikkauspaivana joka 3h valein, seuraavana 5x paivassa ja niin edelleen. netista loytyy lisaa ohjeita. Lupaan etta paranet 3 paivassa.. samoin leikkaushaava. nimimerkilla 2 keisarileikkausta takana.. Tsemppia!

    VastaaPoista
  2. Valmistautuisin henkisesti siihen, ettet operaation jälkeen kykene kävelemään ainakaan päivään ja tarvit opioideja kipulääkkeeksi. Yrittävät kotiuttaa heti, mutta kotiin saa vain Buranaa ja panadolia, minkä takia olin itse 4 päivää sairaalassa. Pyydä ensimmäiselle kakkareissukke peräruiskeita, kipu voi olla muuten pahempi kuin synnytyksessä. Itsekin olen toiseen sektion menossa, mutta sairaala antaa hieman liian ruususen kuvan paranemisesta. Kyllä se siitä tosin viikossa parissa helpottaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, oikeassa olet, päivän makasin sängyn pohjalla mutta sitten helpotti. Sain vessareissuja helpottamaan Laxoberon-kuulia ja säästyin onneksi ylimääräiseltä kivulta ja vaivalta. Lopulta paraneminen lähti hienosti käyntiin vaikkakin ollaan vielä aika varhaisessa vaiheessa. Toivottavasti sinunkin sektiosi tulee aikanaan sujumaan hyvin ja ilman ylimääräistä kipua ja harmia. Kovasti voimia siihen ja loppuraskauteesi!

      Poista