Tutti lähti – hoitotäti kilahti

Olimme valmistautuneet tutista luopumiseen laskemalla päiviä prinsessakalenterista, jotta lapsi ja vanhemmat voivat henkisesti valmentautua tulevaan. Lapsi täyttää pian kolme vuotta. Viime perjantaina oli viimeinen päivä tutin kanssa: 

–     Yöllä tulee tuttikeiju, muistathan? 

–     Joo, muistan, lapsi nyökyttelee tyynenä.

Lauantaiaamuna olen piilottanut tutit ja lapsi on saanut nukkevauvalle rintarepun, niin kuin toivoi. ” Tuttikeiju toi tämän!”, iloitsee lapsi.

Odotamme koko päivän hysteeristä itkua tutin perään – sitä ei tule! Seuraava päivä sujuu yhtä hyvin. Maanantaina lapsi menee iloisena hoitoon. ”Minä olen iso tyttö, en tarvitse enää tuttia”, ilmoittaa lapsi. 

Ison tytön aarteet

Olemme Ranskiksen kanssa hämmentyneitä. Kaikki ne hysteeriset kohtaukset, joita lapsi sai, kun tutti evättiin aikaisemmin, missä ne ovat? Tulkitsemme kerrasta poikki -menetelmän olevan lapselle selkeämpi. Ehkä myös yli kolmen viikon päivittäinen aivopesu keskustelu asiasta auttoi. Lapsi on tarpeeksi iso ymmärtääkseen asioita ja muistaa, että Tuttikeiju vei tutit.

Yöt ovat hankalampia. Lapsi on aina ollut kova heräilemään mutta tutti on rauhoittanut. Nyt öiset itkukohtaukset on hankala saada loppumaan. Puoliunessa oleva napero huutaa ja taistelee, rauhoittuminen kestää pitkään ja uusi painajainen vaanii nurkan takana. Lapsi ei kuitenkaan pyydä tuttia. Siitä olen äimänä.

"Isot tytöt saa meikata"

Vajaa viikon päästä tulee uusi käänne. Hoitotäti kaataa kylmää vettä niskaan. 

–     Tutista luopuminen oli typerä veto, tuiskahtaa hoitaja.

–     Lapsi on kohta kolmevuotias!

–    Tuttia voi pitää 6-7 -vuotiaaksi asti! Kaikki tekevät niin! 

Kuulinko oikein? Jos tuttia kuuluisi pitää 6-7 vuotta, sen ikäisille varmaan tehtäisiin tutteja. 

–    Tutti on vauvoille. Hammaslääkäri kehotti luopumaan siitä jo kaksi vuotta sitten. En tahdo, että tutti pilaa koko purennan, perustelen.

–     Madame, pour moi vous avez fait une bêtise! Ei tutista kuulu vieroittaa noin pienenä, rauhoittuminen ja unet ovat tärkeämmät, kuuluu tuomio.

Tekee mieli korottaa ääntä. Lapsi itkee sylissä hoitajan antaessa äidille kurinpalautusta.

Minkälainen hoitaja toruu vanhempia lapsen edessä? Ja vielä edistysaskeleesta? Muutama päivitetty pedagogiikan kurssi voisi olla tarpeen.

Tuntuu kuin hoitajan kaunahanat olisivat vain odottaneet avaamistaan. Saan lisää palautetta huonosta kasvatuksesta. Lapsi syö vääriin aikoihin. Toisin sanottuna syömme kotona eri aikaan kuin hoidossa.

Lapsi itkee yhä sylissäni. Oma vikani kuulemma sekin. Liikaa syliä.

Hoitajan epäjohdonmukaisuus hämmentää. Pitää olla iso tyttö, joka ei saa takertua äitiinsä mutta kuitenkin pitää syödä tuttia 6-7-vuotiaaksi asti? Siinä iässähän on jo rautahampaitakin.

En tiedä oliko hoitajalla hampaankolossa asia jos toinenkin, jotka vain odottivat purkautumistaan. Oliko tutista luopuminen vain viimeinen pisara täyteen lasiin? Lapset, jotka ovat olleet hoidossa vauvaiästä asti päivittäin, käyttäytyvät juuri niin kuin hoitaja on heidät kasvattanut. Oma lapsi on kuulemma kiltti kuin Herranterttu. Ongelma taitaakin olla äiti. Äiti, joka kyseenalaistaa hoitajan touhut ja tekee omalla tavallaan. 

Aamusta jäi paha mieli lapsen vuoksi. Tämä oli niin ylpeä tutista luopumisestaan. Onneksi napero ei lannistunut, vaan riemuitsee yhä uudesta ison tytön statuksestaan.

"Isot tytöt hoitavat pieniä tyttöjä"