Taruolennot avuksi tuttivieroitukseen

Välillä puheessani tuntuu vilisevän taruolentoja enemmän kuin sukulaisia. Nukkumatti, känkkäränkkä ja hammaskeiju. Hammaspeikko, joulutontut ja pääsiäispuput. Koko lapsen elämä on täynnä fantasiamaailman vieraita. Samalla taruolennot ovat suuri apu vanhemmille. Hampaat harjataan hammaspeikon pelossa ja joulun alla vedotaan tonttuihin, jotta lapset osaisivat käyttäytyä. Nukkumatti auttaa iltaisin nukutushommissa ja nyt meille on kutsuttu uusi taruolento avuksi, nimittäin Tuttikeiju. 

Perheen pienimmällä on intohimoinen suhde tuttiin. Sitä tarvitaan surun, väsymyksen ja kyllästymisen koittaessa. Tutti suussa on paha maailma kaukana. Nyt tarvitaan viekkautta, jotta kapineesta päästään eroon.

Hammaslääkäri sanoi ajat sitten, että tutista pitäisi luopua. Mutta kun MINÄ en tahdo! Pelkään, että sen jälkeen lapsi ei nuku taas viikkokausiin. Naperon hoitotädin mukaan asialla ei ole kiire. Lapsi täyttää alkuvuodesta kolme vuotta.

Monella on kerrottavana tarina lapsesta, joka söi tuttia lähes murrosiän kynnykselle. Hampaat oikenivat yhdessä yössä, kun tutista luovuttiin. Tosin Pariisissa ei tehdä hammastarkastusta 1-vuotiaana. Ne hampaat, jotka tutti on pilannut, ovat jääneet tarinoiden tavoittamattomiin. On myös hoitotädin intressien mukaista pitää tuttia. Tiedän kokemuksesta sen rauhoittavan lapsen hetkessä. 

Myönnän, olen ollut laiska. Olen ummistanut silmäni asialta, johon tulisi tarttua. Jaksamiseni ei olisi kuitenkaan riittänyt päivääkään aikaisemmin tutista vieroittamiseen, sillä lapsi valvoi kaikki yönsä kaksi ja puolivuotiaaksi asti. Ensin oli rytmi hukassa, sitten tulivat hampaat. Sen jälkeen oli nuhakuumeita, eroahdistusta ja pimeänpelkoa, vaihe vaiheen jälkeen. "Ikävä kyllä, lapsesi on huono nukkuja", sanottiin neuvolassa. Niin, sen olin kyllä huomannut. Mutta tutti auttoi.

Nyt nukkumistilanne on vihdoin helpottanut. Vaikka tahtoisin nauttia yöunista, uskon että on aika käydä taistoon kumitulppaa vastaan. 

Juoni on valmis. Olemme lukeneet kirjaa, jossa lapsi luovuttaa tarpeettomaksi käyneen tutin Tuttikeijulle ja kertonut, että meidänkin aikamme koittaa pian. Ostin joulukalenterin, jonka avulla laskemme päiviä tutista luopumiseen. Kalenteri ei ole jouluinen, jottei lapsi yhdistä tuttierokurjuutta jouluun. (Huomaatteko, kaikki on mietitty! Asia taitaakin olla isompi peikko äidille kuin pirpanalle.) Traaginen ero koittaa 30.11. Tuttikeiju tuo vastalahjaksi naperolle lahjan.

Kalenterista tuli huulipuna. Eikä sen kanssa voi käyttää tuttia!

Henkinen valmentautuminen eroon on vähintään yhtä tärkeä minulle kuin lapselle. Osaan varautua äänivallin rikkovaan huutoon joulukuun ajaksi. Hyvästi kuulo. Hyvästi yöt. Hyvästi rauha. 

Taidan aloittaa joululaulujen kuuntelun nyt, kun kuulokin on vielä tallella.

Lopputulos nähdään joulukuun puolella. Jännittää. Auttakaa henget ja tontut!

Onko teillä onnistuneita kokemuksia tuttivieroituksesta isomman lapsen kohdalla? Tarvittiinko satumaailman sankareita avuksi?

Tämän avulla lasketaan päiviä Tuttikeijun tuloon.