Miksi pukeminen takkuaa?

Olemme lähdössä viisivuotiaan kanssa ulos. Ulkona on kahdeksan astetta pakkasta, ei juuri mitään viime aikaisten paukkupakkasten jälkeen mutta ilman toppavarusteita ei silti voi lähteä. Lapsi pukee ja laittaa uudestaan ja uudestaan villasukkien reunoja välikerrastohousujen lahkeiden päälle. Ei kun sittenkin alle… "Äiti, kuinka monet housut tähän vielä tulee?" 

 

Kymmenen minuuttia myöhemmin hiki tirisee. Olemme palanneet lähtöruutuun. Hanskojen reunat eivät menneet toivotulla tavalla ja pipo + letti + kauluri + kaulukset aiheuttavat loppuräjähdyksen. Vaatekappaleita lentelee pitkin eteistä. Esikoinen itkee ja karjuu; "ne hanskat eivät koskaan pysy, yhyy!!!"

Olen jokaista soluani myöten täynnä tätä pukemistappelua. Eikä helmikuu ole edes päättynyt, kesään on ikuisuus ja se on hetkessä eletty. Sitten jatkuu taas kurahanska/talvihanska/ulkoiluvaatetappelu. Kun lapsi oli kolmivuotias lohduttauduin ajatuksella, pian uhman terä on taitettu. Nelivuotiaana uhma tosiaan tasaantui mutta pukemistappelut pysyivät. Nyt viisivuotiaana monet asiat sujuvat puhumalla ja tappeluitta, mutta talvivaatteiden pukeminen on yhtä loputonta kiirastulta!

 

Päiväkotiin viemisen jälkeen katson Pariisin säätä. Päivän ylin lämpötila on 18c. Huomenna olisi 19 astetta. Tekee mieli pakata kimpsut ja kampsut saman tein. Toisten mielestä säät ovat vain pukeutumiskysymys, entäs kun itse pukeutuminen on se kysymys, mistäs silloin haetaan hopeareunaa?

 

Sukista oli ennen sama taistelu. Sitten esikoinen rakastui sukkahousuihin ja ongelma oli pois pyyhitty. Ei sukkien reunoja, ei taisteluita. Vinkatkaa siis jos tiedätte sadetakin, jossa kurahanskat hihanjatkeina, en jaksaisi enää kolmatta vuotta tapella samasta asiasta.

 

Kaikki muut taistelut ovat olleet ohimeneviä. Hampaiden pesu, hiusten letitys, omassa sängyssä koko yön nukkuminen. Lapsi on laittanut täysillä hanttiin mutta äidin ja lapsen sielua ravisuttavien valtataisteluiden jälkeen lapsi on oppinut, että näissä ei voi voittaa. Hampaat harjataan. Hiukset letitetään. Joka päivä. Hanskatkin lapsi kyllä laittaisi kiltisti mutta kun ne eivät ilman erikeepperiä vaan pysy liikkumatta täydellisen paikoillaan.

Erityisherkillä lapsilla pukeminen ja hankaavat lahkeensuut saattavat tuntua vielä tuskallisemmilta kuin muilla. Muistan omasta lapsuudesta lonksuvat saappaat, pistävät villapaidan kaulukset, löysällä roikkuvat saparot. Voi miten kurjilta ne tuntuivat. Pistelevät sukkahousut olivat pahimpia. Vieläkin vihaan tunnetta pukeutua moneen pistävään ja hiostavaan vaatteeseen ja kiristävä pipon reuna saa mielessä aikaan samaan kiukkukohtauksen kuin viisivuotiaalla. 

 

Yksivuotias saa raivarin joka kerta nähdessään talvihaalarin. Miten helppoa pukeminen Pariisissa olisikaan. Takki ja kengät, ulos pääsisi kymmenessä minuutissa. 

 

Mitähän tähän neuvoisi Super Nanny? Entäpä muut kohtalontoverit? Onko teillä päivittäisiä taisteluja samasta aiheesta? Auttaako aurinkoisimmille maille muutto vai onko joku hokkuspokkustemppu joilla näistä päästään?