Kiukkua ja korvatulehdusta

Yksivuotias istuu syöttötuolissa. Lautasella on on näon vuoksi muutama pennepasta ja jauhelihakikkare. ”Il va pas manger", huokaisen Ranskikselle jo valmiiksi luovuttaneena, varmana siitä, ettei lapsi huoli taaskaan ruokaa. Hetken päästä Ranskis ojentaa lautasen pyytäen kiireesti lisää apetta. 

Mitäh, kummalle teistä?

Yksivuotias on ollut viikon kipeänä ja tuntuu, että yksi lastentauti on imenyt voimat koko perheestä. 

Maanantaina lapsi oli itkuinen ja halusi vain syliin tai rattaisiin. Yöllä nousi kuume. Siinä vaiheessa kun lapsen iho tuntui polttavan kättä kuin silitysrauta, menin kaivamaan esiin kuumemittarin. Taistelin aikani sen kanssa. Ensin en löytänyt korvaa pimeässä ja sitten olin väärässä rytmissä mittarin kanssa. Piip! Error. Piip PIIP! Low. PIPIPIIP 40,7c!

 

Lapsi suostui nukkumaan vain pää rinnallani. Siinäkin parahteli ja säpsähtäli hereille vartin välein, läpi yön. Suppokaan ei auttanut syventämään unta vaikkakin laski vähän korkeaa kuumetta. 

 

Aamulla soitin terveyskeskukseen, korvatulehdusta epäillen. Meidät ohjattiin tietenkin koronasairaalaan. Ihme ja kumma, jonossa oli vain kaksi henkeä ennen meitä ja lyhyen odotuksen jälkeen lääkäri otti meidät sisään. Korvasta löytyi tulehdus ja saimme antibioottikuurin ja Buranaa. Kiitin lääkäriä hyvästä palvelusta ja hymyistä. ”Suomessa on vielä helppo hymyillä”, totesi lääkäri.  

Lohdullista.

Viikko vieri eteenpäin eikä 1v nukkunut eikä syönyt. Esikoisen harrastukset oli tehtävä Zoomilla yksivuotiaan karjuessa vieressä täysin keuhkoin. Ranskis yriti tehdä töitä, vaikka kotona ei ollut yhtäkään soppea, jonne karjuminen ei kuuluisi. Yöt sylittelimme vuorotellen itkevää lasta, nukuimme parin tunnin pätkiä ja sitten vaihdoimme. Välissä oli lohduteltava esikoista painajaisten takia ja vessareissuille tämä toivoi aikuista mukaan.

Koko viikko meni yksivuotiasta sylissä kantaen. Välillä yritin ottaa läppäriä sänkyyn mutta sain hädin tuskin kantta auki kun parkuminen taas alkoi. Lopulta turhauduin ajatuksesta edes yrittää tehdä mitään. Muistin taas, ettei sairasviikolla voi muuta tehdä kun hoivata pientä potilasta. Esikoinenkin oli ihan poikki. "Miksi se itkee ihan koko ajan, eikö se lopeta enää ikinä?" tämä kyseli ja keksi mennä kaivamaan kuulosuojaimet. Olisipa minullakin ollut.

 

Perjantai-iltana olimme Ranskiksen kanssa väsyneitä kiukkukimppuja. Onneksi lääkkeet alkoivat vihdoin ottaa voittoa korvatulehduksesta ja 1v lopetti yhtämittaisen karjumisen. Ruoka ei silti vieläkään uponnut. Raivarit johtuivat  varmaan osin nälästä ja väsymyksestä vaikka korvat ehkä voivatkin paremmin.

 

Koronarajoitusten ansiosta lapset ovat olleet muuten terveinä koko kuluneen koronavuoden. Miten yksi korvatulehdus voi näin imeä voimat koko porukasta? Parempi kai silti korvatulehdus kuin korona.

 

Takaisin nykyhetkeen. Täytän äkkiä yksivuotiaan lautasen, nyt se syö! Lappaan ruokaa niin kauan kun lapsi huolii, rekkamiehen annoksen! Ruuan jälkeen olohuoneessa leikkii ääneen naurava ilopilleri. Ai tuollainenko se olikin? 

 

Oletteko te pysyneet terveinä tammikuussa vai ovatko lastentaudit kurittaneet jälkikasvua? Nukutaanko teillä kipeinä vai valvotaan vielä tavallista enemmän?