Paljetteja, Zoom-harrastuksia ja rypemistä

torstai 3. joulukuuta 2020

Pidimme viikonloppuna ystäväperheen kanssa pikkujoulut. Oikea ilon ja valon pirskahdus keskellä mustaa marraskuuta. Olimme värkänneet pikkujoulutunnelmaa pieteetillä. Kimmellystä, kynttilöitä ja jouluherkkuja. Valonauhoja siellä sun täällä, oven ja ikkunan karmeissa. Suunnitellut ystävän kanssa menun ja lahjatoiveet, pukeutunut paljetteihin. Aikuiset yhtä täynnä kuplivaa juhlan iloa kuin lapset.


Lasten riemuksi tonttu käväisi parvekkeella jättämässä pienen lahjasäkin ja nelivuotiaat sekosivat riemusta. Aikuiset innostuivat laulamaan. Joululaulut kuulostivat raikkailta vuoden tauon jälkeen ja toivat mukanaan muistojen hyökyaallon. Juhlista jäi jäljelle ihana odotuksen täytteinen tunnelma ja esikoiselle valtava jouluinnostus. Noh, äidille myös.



Uusi viikko käänsi tuulen suunnan. Nyt väännetään itkua. Yksivuotias rokotteista, me väsymyksestä. 

 

Maanantai alkaa yksivuotiaan neuvolalla. Kaikki on onneksi kunnossa ja rokotuksia tökätään kolmin kappalein, jopa se influenssarokote jonka loppumisesta varoiteltiin etukäteen. Yöllä nousee kuume. Lapsi itkee koko ajan, rauhoittuu vain sylissä ja siinäkin heräilee itkemään tasaisin väliajoin.

 

Seuraavana päivänä en voi laskea lasta mihinkään. Tämä on kipeä ja kuumeinen, tahtoo olla ainoastaan sylissä. Särkylääkkeen vaikutuksen alaisena suostuu sentäs vähän syömään. Nukkuminen onnistuu vain liikkuvissa rattaissa. Tuudittaudun ajatukseen, että tätä kestää ehkä päivän.

 

Seuraava yö sujuu samalla lailla. Aamulla tekee mieli kirkua. Selässä tuntuu sähköiskumaisia kipuaaltoja kun lapsi on sylissä yöt ja päivät. Vuorottelemme syliä Ranskiksen kanssa, jonka pitäisi saada tehtyä töitä. En saa mitään tehtyä, en edes tietokonetta avattua, hyvä jos tiskikoneen.



Esikoisen muskari on siirtynyt etähommiksi. Muskari on ollut henkireikäni. Olen odottanut läppärin kanssa ja hoidellut rästihommia. Kirjoittanut blogia ja selvitellyt asioita. Kun muskari siirtyy omaan olohuoneeseen Zoomilla tehtäväksi, on oma aika menetetty. Vai osaavatko muiden nelivuotiaat hoitaa oma-aloittesesti nämä etähommat?

 

Menee 40 minuuttia ennen kuin Zoom toimii koneellani. Koko ajan kipeä yksivuotias huutaa. Se ei häiritse muskaria merkittävästi sillä en saa ääntä toimimaan. Pitää päivittää sovellus. Päivitys häviää 10 minuutin yrityksen jälkeen. Kokeilen käyttää Zoomia selaimella. Se toimii kaikilla muilla paitsi safarilla. En ehdi tehdä koko ohjelmiston päivitystä sillä etämuskari loppuu ennen kuin se olisi valmis. Lopulta esikoinen ehtii olla mukana 10 viimeistä minuuttia. Netti pätkii koko ajan ja Zoom herjaa epävakaasta yhteydestä.

 

Seuraavan kerran kun joku ehdottaa harrastusta Zoomilla, piilotan tietokoneen hattuhyllylle.


pikkujoulut
Ilo vielä ylimmillään

Tänä iltana olisi nelivuotiaalla telinevoimistelua etänä. Pitääkö taas varautua siihen, ettei mikään toimi vai nostaa lamput, peilit yms särkyvät esineet katon rajaan ja pakottaa tekohymy kasvoille? Toivon etten itse toimita telineen virkaa. Rehellisesti sanottuna etäharrastus tuntuu työllistävän vanhempaa huomattavasti enemmän kun puistoon meno enkä tässä tilanteessa ole mitenkään kamalan innoissani etäharrastuksista.

 

Kuopus jatkaa itkuaan. Ranskis makaa tämän vieressä parisängyllä ja yrittää tehdä töitä. Minä naputtelen tekstiä silmät väsymyksestä sikkaralla. Aamulla 6:45 kuopus nukahti ja sain nukuttua hetken. 


Yritän muistella lauantaita. Miten paljetit välkähtelivät valossa, kynttilät tuikkivat ja elämä tuntui pirskahtelevan ihanalta. Voisiko tämä ryvettymisvaihe jo vaihtua iloksi? Miten välillä viikko voi kestää ikuisuuden ja välillä hurahtaa ohi ihan huomaamatta? Kohottaako itsenäisyyspäivä taas tunnelman kattoon?



Ei kommentteja

Lähetä kommentti