Kuopuksen ensimmäiset synttärit lähestyvät. Ihana ajatus, saamme juhlia pienen vauvan kasvua omatoimiseksi taaperoksi. Olen lähettänyt kutsut hyvissä ajoin. Lähinnä siksi, etten voi jäädä vekslaamaan päivämäärän, kellonajan, vierasmäärän ja ties minkä suhteen. Kun kutsut on lähetetty, tuntuu että puolet juhlista on järjestetty.
Meillä on pieni suku ja Ranskiksen sukulaiset eivät karanteenimääräysten takia pääse lentämään pelkkiin juhliin. Ilokseni kutsun uupuvien sukulaisten paikalle läheisimmät ystäväperheet, jotka ovat olleet kohta yksivuotiaan elämässä mukana alusta asti.
”Osallistumme! Mukana ollaan! Juhlissa nähdään!” Vastauksia ropisee tiheään tahtiin.
Samaan aikaan koronavirus jatkaa omia juhliaan. Positiivisia testituloksia saa lukea olevan yhä enemmän. Meilläkin soi puhelin eräänä lauantaipäivänä. Olemme altistuneet koronavirusta kantavalle henkilölle täällä Helsingissä ja meidät määrätään karanteeniin. Huokaus. Juuri kun omaehtoinen karanteenimme oli päättynyt, alkaa perään uusi.
Esikoinen oireilee karanteenista, ei onneksi taudista. ”Enkö enää ikinä pääse leikkipuistoon? Enkö enää koskaan näe kavereita? Onko minulla se korona?” Huutoa ja turhautumista.
Maitokin on päässyt loppumaan. Samoin voi. Emme saa mennä kauppaan. Ruokakassin tilaus takkuaa koneellani. Järjestelmä on kirjannut minut ulos ja koko lista on tyhjentynyt. Aargh! Kun ostoslista on vihdoin valmis, ei toimitusta saa samalle päivälle eikä seuraavalle aamulle. ”Eivätkö ne ymmärrä, että meidänkin pitää syödä”, tiivistää nelivuotias meidän kaikkien ajatukset. Oikeaa creme fraichea en löytänyt koskaan. Tämäkö muka ajansäästöä?
 |
Vihdoin karanteeni päättyy. Kirmaan kauppaan. Voi miten nopeaa on ostosten teko omin käsin. Löydän kaiken etsimäni eivätkä tuotteet katoa mihinkään kesken kaiken. Miinusta tulee vain sateisesta matkasta mutta nelivuotias nauttii siitäkin.
 |
Sitten julkaistaan uusi suositus kokoontumisista. Yksityistilaisuuksissakaan ei pitäisi olla yli 20 henkilöä. Virus on alkanut leviämään perhejuhlissakin.
Sormi menee suuhun. Perunko synttärit? Vai sopeudun ja pidän kahdet pienemmät juhlat? Vai ovatko puolet meidänkin vieraista karanteenissa tai nuhaoireissa?
Valonpilkahdukset pimenevässä syksyssä ovat tärkeitä ja haluan juhlia kuopuksen ensimmäistä syntymäpäivää. Päätän siis perumisen sijaan mukauttaa juhlat suositusten mukaisiksi. Tärkeintä on ei ole mahdollisimman suurilukuinen vierasjoukko vaan mahdollisuus pysähtyä elämän tärkeisiin etappeihin ja nauttia niistä.
Mietityttää silti. Mitähän vielä ehtii tapahtua ennen h-hetkeä. Oletteko te pitämässä syksyllä juhlia, vaikka pienimuotoisia vai siirrättekö hamaan tulevaisuuteen?
Ei kommentteja
Lähetä kommentti