Ensimmäiset syntymäpäiväjuhlat

keskiviikko 28. lokakuuta 2020

Tökin kauhealla vauhdilla ykkösen mallisia koristetikkuja pieniin kuppikakkuihin, vilkuillen  samalla kelloa. Aika kiitää ylinopeutta. Huutelen Ranskikselle keittiöön: ”Onko kahvinkeitin ladattu? Onko piirakka leikattu? Onko kerrosvati koottu?”. Puoli tuntia vieraiden tuloon. Miten tässä tulee aina yhtä kova kiire? Kantelen vateja pöytään, laitan esikoisen hiukset ja teen tilaa vieraiden takeille.


Pikku-Sophien Pariisi, yksivuotissynttärit


Pian miehen suusta latautuu painokelvotonta tekstiä. ”###!” "Ruotsalaiset palapelin rakentajat ovat unohtaneet puolet osista!"

 

Ikean kerrosvatia ei ilmeisesti saa koottua. Siitä puuttuvat kaikki ruuvit ja mutterit, jotka ohjeen mukaan kuuluvat settiin. Ranskis osoittaa luovaa ongelmanratkaisukykyä. Laitetaan vati kokoon pikaliimalla. 

 

Ei laiteta. Mihin vadin saa säilöön, jos sitä ei enää saa takaisin osiin? Onneksi ostimme kaksi kerrosvatia, otetaan se toinen sitten. Ensin kuuluu paketin repimistä. Sitten epäuskoinen huudahdus. ”C’est une blague! Tu ne vas pas croire ça!” Toinenkaan vati ei käy. Ylimmäiseen lautaseen on unohdettu porata reikä, eikä tätäkään vatia saa koottua. 


Pikku-Sophien Pariisi, vauvan yksivuotissynttärit

Esikoinen hyppii innosta seinille! Tämä on odottanut pikkuveljen syntymäpäivää, kun kuuta nousevaa, liikuttavuuteen asti. ”Tahdon laulaa veljelle! Ja hyppyyttää. Ja pyörittää kuin karusellissa. Ja tehdä maailman hienoimman kortin.” Jotta esikoinen saa rauhan, olemme jo oikeana päivänä laulaneet, syöneet yhden kuppikakun ja puhaltaneet kynttilän. ”Minun pikkuveljeni täyttää yksi", julistaa nelivuotias kaikille. Selvästi merkittävä virstanpylväs.

 

Kun kello lyö kolme, on lapsilla on vaatteet päällä ja tarjoilut ovat pöydässä. Kerrosvatikin on matkalla. Kaikki kutsutut saapuvat yhdessä läjässä on juhlat pyörähtävät käyntiin.


Laulamme yksivuotiaalle ja yritän painaa hetken mieleeni. Nelivuotias tahtoo puhaltaa kynttilän. Lapset linnoittautuvat pöydän alle syömään ja leikki-ikäiset pitävät kovaa meteliä. Iloiset ilmeet ja hilpeä puheensorina kertovat hyvästä tunnelmasta. Villissä lännessä eli lastenhuoneessa on oltava jonkun seriffinä, ettei meno äidy rodeoksi.


Pikku-Sophien Pariisi yksivuotissynttäreillä oli tunnelma katossa
Leikki-ikäisillä oli tunnelma katossa

Kaikki menee hienosti. Yksivuotiaskaan ei ujostele niin kuin olin ajatellut. Autot ja ääntä pitävät lelut ihastuttavat. Rytmisoittimet, erityisesti xylofoni, tuottavat loputonta riemua. Ranskankielisiä kirjojakin saamme, hienoa sillä esikoinen luki aikanaan omansa puhki. Puisia hienoja leluja, vaatteita ja muskarikausi. Mieletön määrä upeita lahjoja, joista yksivuotiaskin innostuu. Itse olen innoissani lautasesta, joka ei irtoa pöydästä. Sotkun määrä puolittuu. Toivottavasti.

 

Illalla mietimme juhlapäivää. Päivästä jäi iso pino ihania muistoja mutta huh, mikä urakka! Yksivuotiaalla ei ole mitään odotuksia päivää kohtaan, joten miksi tuntuu kuin olisin juuri järjestänyt vähintään koko viikonlopun kestävät polttarit? Johtuuko tämä someaikakaudesta vai mistä, että vauvan juhliin panostetaan samalla lailla kuin aikuisen? Vaativatko tietyt iät enemmän panostamista kuin toiset vai ovatko synttärit aina oman aikakautensa kuvia?

 

Valokuvia on noin miljoona. Onko kyse sittenkin siitä, että riittävällä panostuksella saa aikaan ”ikimuistoisuutta” ja tarinoita? Eikö 80-luvun tyyliin järjestetyt yksinkertaiset kahvikestit voisi olla seuraava normaali? Tällaistakin kuulopuhetta on korviini kantautunut. Millaiset 1-vuotissynttärit te olette pitäneet?


yksivuotias
Yksivuotias 

 


Ei kommentteja

Lähetä kommentti