Suomeen muuttaessa surin kuitenkin pitkien kesien menetystä. Vilukissana pohdin, kaivanko enää ollenkaan esiin kesämekkoja ja sandaaleja. Vielä viime viikolla kärvistelin farkuissa, lämpöä riitti, vaan ei uskoa siihen. Olin ihan varma, että täällä Suomessa ei voi olla näin lämmin. Kohta se jääkylmä Siperian tuuli iskee, ajattelin varuillani. Ei iskenyt. Tarpeeksi hikoiltuani päätin lopulta sukeltaa pahvilaatikoihin, joihin olin Pariisista muuttaessa rustannut isoin kirjaimin ”kesävaatteet”. Vastoin luulojani, sain sittenkin kaivaa koltut ja kesähepeneet esiin. Epäuskoisen iloinen olo! Voiko tämä kestää?
”Äiti, mikä on järvenranta?” ihmetteli esikoinen yksi päivä. ”Niin mutta millainen uima-allas se on”, tämä kummasteli kerrottuani, että olemme matkalla Luukkiin, järvenrannalle. Merenranta oli tuttu käsite mutta ilmeisesti olin unohtanut mainita järvistä, näin tuhansien järvien maan asukkina. Uimaan meno on lapselle aina valtava riemun aihe ja Suomen yhtäkkinen uimapaikkojen runsauden pula jaksaa kummastuttaa. Pariisissa ei ollut rantoja, järviä eikä maauimaloita siinä määrin kuin täällä. Uimaan meno oli projekti, ei helppo äkkipäätös. Piti ottaa huomioon pääseekö paikkaan bussilla, kun vaunujen kanssa ei päässyt metroon.
Helsingissä uimapaikan valintaa häiritsee ainoastaan valinnan vaikeus. Kun lämpöä riittää näin ihanasti, ei ole mitään syytä kaipailla rantalomalle. Täällä uimaan pääsee joka päivä. Kävelymatkan päähän! Kukapa olisi uskonut, että Helsinkiin voi tulla rantalomalle?! En minä ainakaan!
Kauppatorin muistin kylmänä ja tuulisena paikkana. Juhannuksena se näytti ihan toisen puolen. Ilma oli kuin linnunmaitoa suunnatessamme illalliselle sataman maisemiin. Tori näytti ja tuntui samalta kuin lapsuuden kesämuistoissa. Esikoinen oli päässyt päivällä Korkeasaareen ja illalla suuntasimme vielä Hietaniemen puolelle piknikille. Helsingin kesä oli vielä kauniimpi kuin postikorteissa. Helsingin juhannus vei jalat alta.
Vihdoin ja viimein, koko vuoden odottamisen jälkeen Helsinki hurmaa. Lapselle täältä löytyy kaikki se, mitä lähdimme Pariisista rantalomalta hakemaan. Uskaltaisipa vielä luottaa, että kesä jatkuu. Huomaan ajattelevani hyvin suomalaiseen tapaan, että tänään saattaa olla viimeinen lämmin päivä, NYT on nautittava. Jos kesä kuitenkin jatkuu, niin ehkä opin hölläämään, olemaan laskeskelematta kesäpäivien määrää. Jo aamulla mittari näytti 27 astetta, alan pikkuhiljaa uskoa tähän.
Vaikka oma sydän on jumissa Pariisissa, iloitsen lapsen kesäisestä onnesta täällä. Se on jo yli puoli voittoa. Ehkä omakin rakkaus kotikaupunkia kohtaan alkaa kyteä tällaisen lapsuuden kesän lämmittäessä.
Uskallatteko te luottaa Suomen kesän lämpöön?
Ei kommentteja
Lähetä kommentti