7kk vauva tahtoo ja liikkuu

Istun lattialla lelumeren keskellä vauvan kanssa, joka ryömii koko ajan syliin. Lopulta lykkään vauvan istumaan. Oho, siinähän se pysyy. Istuu itse, ilman tukea. Kuinkahan kauan tyyppi on jo osannut istua? Siinä se istua jököttää sen näköisenä, että mitäs ihmeellistä tässä.

Vauva liikkuu. Seitsenkuinen on yhtäkkiä muuttunut pienestä kääröstä liikkuvaksi vauvaksi. Ryömii asunnossa vikkelästi kuin lisko kaikkia nurkkia tutkien ja maistellen. Vielä hetki sitten vauva löytyi samasta paikasta mihin sen jätti, toisin on nyt. Jättäessäni lapsen leikkimatolle vessareissun ajaksi, takaisin tullessa vauva on jossain ihan muualla. Yhtenä iltana olin pesemässä kasvojani ja kuulin lähestyvää mölinää kylpyhuoneen ovelta. Vauva oli lähtenyt etsimään äitiä. Liikuttavaa, vauva tuli hakemaan.

Vauva tahtoo. Kun jokin asia kiinnittää vauvan mielenkiinnon, on se saatava käteen. Muu ei kelpaa vaan äidin kädessä oleva vitamiiniputkilo/ kynsilakka /hammasharja on pakko saada. Jos ei onnistu niin vauva huutaa. Vastalause. Tahdon tuon!

Vauva ujostelee. Nähdessään vieraat kasvot, alkaa alahuuli väpättämään. Jos vauva pääsee piiloon äidin kaulakuoppaan, voidaan tilanne vielä pelastaa. Jos ei, on itku taattu.

Vauva loukkaantuu. Jos lelu tippuu tai isosisko vie sen, on huuto korvia huumaava. Leppoisa vauva tuntuu loukkaantuvan sydänjuuriaan myöten ja itkee suuria kyynelkarpaloita. Kuin joku veisi aavikolla viimeisen vesipullon. Loukkaantuu myös kun vanhempi kääntää selkänsä. Välitön hylkäämisreaktio, vaikka kääntyisin vain ottamaan uuden vaipan.

Ranskiksen mielestä vauva on kovasti äidin perään. ”Äidin poika”, tämä kiusoittelee. Tytärkin on "äidin oma", eivätkö kaikki lapset ole?

Vauva tekee hampaita. Suussa on kolme hampaan alkua. Niillä saa järsittyä kivoja palasia ja niillä voi haukkailla ihmisiä. Ehkäpä kiinteätkin alkavat pian maistumaan, kun on purukalustoa mitä käyttää. Toivottavasti.

Vaikka vauva on oppinut valtavasti asioita, on se vielä kaikkinensa hullunkurinen kokonaisuus. Imettäessä vauva takoo nyrkillä päätään. En voi olla nauramatta. Eikö luulisi tuntuvan epämukavalta vai eikö vauva osaa yhdistää asioita? Kun kädessä on puulelu, on pakko puuttua asiaan. Vauva hakkaisi lelulla omaa kalloaan mutta laitan pehmikkeeksi oman käden väliin. Rytmikäs takominen pääsee jatkumaan.

Tästä pedistä loppui tila

Kehdosta vauvansänkyyn. Vähän kaihoisin mielin vastasyntyneen sänky vaihtui suurempaan pinnasänkyyn. Noin pientä sänkyä en näe enää meillä koskaan. Olisi pitänyt vaihtaa jo kuukausi sitten mutta en raaskinut. Nelivuotiasta siskoa itkettää. "Haluan että veli on aina ihan pieni vauva jonka saa syliin." Samanlainen herkkis kuin äitinsä. Maalailen tulevaisuuden kuvia pikku-veljestä, josta saa leikkikaverin. Se auttaa vähän.

Vauvavuosi on täynnä etappeja, joihin tekee mieli tarrata. Suuria muutoksia tapahtuu viikoissa. Vauva kasvaa mutta oma mieli ei aina pysy muutoksissa mukana. Vastahan tuo oli vastasyntynyt ja kohta se jo konttaa. Nyt vain kamera räpsymään, jotta hetkiin voi palata vielä silloinkin, kun lapsi jo kirmaa kauas omin tahdoin. Kyllä se palaa, siihen on vain luotettava.

Koetteko te ristiriitaisia tunteita vauvan kehittyessä vauhdilla?