Pariisin putelit ja purkkiherneet

Pesen illalla kasvojani. Puhdistusainepurkki pihahtaa viimeisen hengenvetonsa. Zut! Viimeinen Pariisista tuotu puteli! Millä nyt pesen naamani? Voiko nainen pärjätä ilman Monoprixin tuotepaljoutta?

Tullessamme Pariisista Suomeen roudasin puoli matkalaukullista luottotuotteitani. Gaudalien puhdistusainetta, rasvoja ja seerumia. Puoli-ilmaisia kulmakyniä, jotka olivat aina ja ikuisesti tarjouksessa. Petit marseillais -saippuaa ja piilareita. Piilarinesteitä sai melkein litran samaan hintaan kuin Suomessa 300ml.

Ranskaan muuttaessamme oli tilanne päinvastainen. Kaipasin Suomesta monia, kliseisiäkin asioita. Niitä korvapuusteja ja ruisleipää. Salmiakkia ja kävelyitä metsässä. Vappua ja juhannusta. Ja etenkin kampaajaa! Vuosien myötä suomalaiset asiat korvautuivat paikallisilla tuotteilla. Korvapuustihimon iskiessä hain niin tuhtia ja suussa sulavaa suklaafondanttia lähileipomosta, ettei Ranskis pystynyt syömään sokerimöhkäleestä kuin puolet, senkin pitkin hampain. Imetyksen ja yövalvomisten kuiviin imemänä taas tankkasin suklaamötikästä voimaa kuin Kippari-Kalle pinaatista. Viime vuosina en kaivannut Suomesta enää tavaroita tai tuotteita sillä kaikille oli löytynyt vastine Ranskasta. Paitsi kampaajalle. Nyt tilanne pitäisi saada naksutettua taas takaisin Suomen voitoksi.

Suomessakaan ei tarvitse jättää kasvoja pesemättä, vaikka jos törmäätte meihin hakiessani lasta päiväkodista, voi siltä vaikuttaa. Pikku-parisienne nauttii päiväkodin hiekkaleikeistä kaikkien vuosien edestä ja nokikolari-look on enemmän sääntö kuin poikkeus. Uskon, että täälläkin on myynnissä mainioita tuotteita mutta tiedättehän luottotuotteen arvon, sen aarteen, joka toimii aina. Vaikka välillä kokeilisi muita niin palatessa lempituotteeseen yllättyy uudelleen sen erinomaisuudesta. 

Samoja ranskalaisputeleita voi löytää Helsingistäkin mutta hinta on harvoin sama. Tuntuu hölmöltä maksaa samasta tavarasta puolitoistakertaista hintaa. Monet pienet liikkeet eivät edes toimita Suomeen, joten uusia paikallisia luottotuotteita on pakko löytää.  

Kosmetiikan lisäksi kaipaan valtavasti Alibaban aarreaittaani. Vaatimattoman näköistä second hand-putiikkia omassa korttelissamme, josta saattoi löytää odottamattomia aarteita. Kerran matkalla leikkipuistosta kotiin ostin pilkkahintaisen Chanelin rintaneulan. Toisen kerran  pienen Diorin iltalaukun. Kävelin päivittäin myymälän ohi, näyteikkunat tarkastaen. Kuin lampunhenkeä odottaen. Välillä myymälän edessä oli mummoja jonossa valtavine muovisäkkeineen tuomassa myyntiin käytettyjä vaatteitaan. Viime keväänä myyjä joutui laittamaan oveen ilmoituksen, ettei pysty ottamaan myyntiin enää yhtään enempää tavaraa viikkoihin. Miten rakastinkaan väijyä saalista mitään sanomattoman putiikin edessä.

Alibaban aarteita

Kyselin Ranskikselta mitä tuotteita tämä kaipaa Pariisista. Ei hanhenmaksaa eikä merkkituotteita, vaan jotakin niin huvittavaa kuin purkkiherneitä. Sellaisia jauhoisia hernekeittoherneitä. Ei niitä suomalaisia makeita ja kimmoisia. Jauhoherneitä tulee syödä purkkipikkuporkkanoiden kanssa. Ranskiksen lapsuuden makuja. 

Kyllä, jaan ihmetyksenne.

No kai sinä nyt jotakin muutakin kaipaat, yritin kaivella miettien samalla milloin me muka olisimme edes syöneet purkkiherneitä. Hetken päästä Ranskis keksi: "Ces épiceries de proximité où on peut acheter du champagne pour 20 euros max! Et au frais en plus! On avait toujours la possibilité de faire un pique-nique improvisé!"

Ranskis kaihosi aina auki olevia minimarketteja, kioskityyppisiä kauppoja, joista voi huoletta napata kylmän samppanjapullon parilla kympillä mukaan piknikille. Alkoa joutuu kuulemma hakemalla hakemaan, eivätkä ne ole välttämättä auki. Nyt ennen kuin syntyy väärä mielikuva jokailtaisesta halpissampanjan litkimisestä, sanottakoon, että useammin piknikillä nautittiin jotain paljon arkipäiväisempää. Kuten käsilämmintä pullovettä. Mutta piknikkejä harrastimme hyvin usein. Leuto sää vietteli iltaisin jäämään leikkipuiston nurmikolle ruokailemaan ennen iltapuurolle paluuta.  

Lapsi kaipaa kuulemma oliiveja, juustoja ja makkaroita. Minä leipomoita. Suomessa croissant ei ole samaan aikaan rapsakka ja sisältä pehmeä, suolainen ja makea. Ja muovipussileipiin en haluaisi palata lainkaan.

Onko teillä lempimakuja tai tuotteita ulkomailta, joita on vaikea löytää Suomesta? Entä aarreaittoja, missä teette superlöytöjä? Onko tyydyttävä internetin ihmemaahan saadakseen jotain odottamattoman ihanaa vai enkö vain ole löytänyt kotikorttelin helmiä?