”Äiti, mikä on vappu”, tiedustelee lapsi tällä viikolla. Annan nelivuotiaalle sopivan selityksen kevään riemusta ja juhlaan liittyvistä tavoista. Tämä on ensimmäinen vappumme Suomessa.
Ranskassakin ensimmäinen toukokuuta on pyhäpäivä. Karnevaalitunnelmaa ei kuulu maan tapoihin mutta olemme joka vuosi pikniköineet suomalaisvoimin kevään juhlan hengessä. Löysinpä yhden ihanan ystävänkin Pariisissa juuri tämän ansiosta. Kaksi auringosta nauttivaa, ei räntäsadetta ikävöivää hengenheimolaista löysivät toisensa suomalaisten piknikillä. Sattuipa vielä niin, että asuimme naapurikortteleissa. Piknik ei jäänyt viimeiseksemme vaan kulutimme ahkeraan lähipuiston nurmikkoa lukuisista herkkuhetkistä nautiskellen, pitkälle syksyyn saakka.
Suomessahan vappu on jokaisen lapsen toiveuni. Herkkuja, hassuttelua, yhdessäoloa ja ah, se ilmapallo! Viime vuonna Pariisissa lupasin lapselle foliopallon. Kyseisenä päivänä pallokauppiaat olivat joko barrikaadeilla tai nauttimassa ylimääräisestä pyhästä, sillä yhtäkään ilmapallokauppiasta ei päivystänyt puiston edessä. Tänä vuonna on suunnitelma a, b ja c, jotta sama ei toistu.
Sen sijaan Pariisissa myytiin kieloja. Se oli ainoa päivään kuuluva perinne, joka näkyi kaduille asti. Joka vappu Ranskis toi kauniin kielon, josta oli maksanut mansikoita kukkakauppiaalle. Kielo toukokuun ensimmäisenä tuo onnea ja myyjiä olivat kadunkulmat täynnä. Vaatimattomimmat viritykset näyttävät samalta, kuin äitienpäiväkimppuni lapsena lähimetsästä poimittuna. Alkuvuosina olinkin ihmeissäni, että luonnonkukasta maksetaan. Pitääkin muistuttaa Ranskista, että täällä kielon voisi korvata jollain muulla kukalla.
Vaikka lämmin sää peittosi karnevaalihengen monin verroin, kaipasin vapun lapselle tuomaa iloa. Pirskahtelevan riemukasta värikirjoa ja kihisevää odotusta. Ulkosuomalaiset löysivät vapun tunnelman muistojen, tapojen ja makujen ansiosta. Osa leipoi itse munkkeja ja jotkut toivat simaa, valkolakkikin löytyi monelta. Pariisissa ei ollut tiettyjä ruokia tai makuja, jotka kuuluisivat juuri toukokuun alkuun. Ensimmäiseen päivään kuului paljon mielenosoituksia työväenjuhlan tiimoilta mutta lapsen silmin päivä ei juuri eronnut muista sunnuntaipäivistä.
"Onko ihan pakko syödä munkkeja", tiedustelee nelivuotias vielä vähän huolissaan. Paluusta huolimatta makumaailma on vielä jokseenkin ranskalainen. Suurin herkku, joka kirvoittaa mitä onnellisimpia riemun huudahduksia on "le saucisse" eli meetvurstityyppinen kestomakkara. Sen lisäksi jos vielä saisi oliiveja ja omenaa, olisi maailma täydellinen. Paremmasta lapsi ei osaa haaveilla. Mitä nyt joskus salmiakista. Onneksi nakitkin tekevät hyvin kauppansa.
Tänä vuonna siis esitellään lapselle suomalainen vappu. Koronaversio kylläkin, muttei välttämättä sen huonompi. Serpentiinit ovat kaapissa, herkkuja kaapit pullollaan ja parvekkeella pöytä, tuolit ja kukat valmiina. Ilottelua saa riittää kunnes naama väsyy hymyilyyn. Nyt vappuillaan neljän vuoden edestä eikä koronauhkakaan estä herkuttelua ja videopuheluita ystävien parvekkeille. Peppi-puku on laitettu päälle ja luulen tietäväni missä oma valkolakki odottaa.
Suurista puheista huolimatta tippaleivät jäivät kauppaan. En ole koskaan ymmärtänyt niiden päälle mutta munkit maittavat kyllä. Kumpaa te syötte mieluummin? Vai molempi parempi?
Oikein pirskahtelevaa vappuriemua kaikille maailman joka kolkkaan!
Ei kommentteja
Lähetä kommentti