Harrastuksia hurjapäälle

Kolmivuotias tytär on hurjapää. ”Quel casse-cou!” päivittelivät pariisilaiset leikkipuistoissa tättähäärän hyppiessä, juostessa ja purkaessa loputonta energiaansa. Juostaan, tämä kiljahtaa yhä kaduilla ja taittaa mieluummin matkaa kirmaten kuin kävellen. Hän lähtisi mielellään lenkille kanssani ja esittelee omia ”peppitaitojaan”, kuten isojen kivien nostelua noin hevosen puutteessa.

Pariisissa harrastukset painottuvat pitkien työpäivien takia joko viikonlopulle tai keskiviikkopäiviin, jolloin koulua on vain aamupäivän, jos ollenkaan. Nyt kevätlukukaudeksi olisikin aika etsiä uusi harrastus, josta lapsi nauttii. Muuton ja vauvan tulon yhteyteen en halunnut yhtään ylimääräistä ja stressaavaa tilannetta lapselle lisää, mutta nyt pölyn laskeuduttua on lapsi alkanut itse kyselemään, milloin pääsee muskariin/ balettitunnille/ sirkuskouluun.

”Katso, olen balleriina”, lapsi henkäisee kainolla äänensävyllä ja esittelee omia tanssiliikkeitään. Voikohan noin pienen jo laittaa balettiin? Pariisilainen ystäväni harmitteli tyttärensä tanssikoulua, joka oli lopetettava kolmivuotiaana. Sen jälkeen tanssi ei enää ollut lasten iloista yhdessä peuhaamista vaan kurinalaista klassista tanssia, jossa aikaa ei suotu hassuttelulle ja leikille. ”Liikaa aikuisuutta ja kuria noin pienille” totesi Pariisilainen äiti.

Aikaisemmin lapsi kävi voimistelukerhossa. Tenavat kiipeilivät köysissä, hyppivät pukilla, roikkuivat renkaissa ja puuhasivat jumppasalissa. Se oli yksi viikon kohokohdista, jota odotettiin hartaudella. Nyt olen varannut kokeilukerran uuteen temppujumppaan. Suostuukohan lapsi jäämään ilman äitiä?

puistojumppaajat

Muskarin anti taisi suurempi minulle kuin lapselle. Roudasin kolmikuisen vauvan Suomimuskariin hyvänä tekosyynä itselleni päästä kodista ulos, nähdä aikuisia ja tutustua muihin äiteihin. Rallattelun ja vauvajumpan ohella onneksi vauvakin päästeli riemunkiljahduksia laukatessani vauva sylissä ympäri suomi-instituutin auditoriota. Vuosien kuluessa muskarin tilat menivät remonttiin, vetäjät vaihtuivat mutta oma muskari jatkui. Kuluneena keväänä pääpaino oli enemmän eri leipomoiden herkkujen nauttimisessa kuin musisoinnissa mutta kielenkannat lauloivat ahkeraan.

Tällä kertaa toiveissa olisi harrastus, jossa lapsi voisi riehua ja purkaa loputonta energiaansa. Ehkä myös toinen, joka on vähän rauhallisempi ja tasapainottaisi tarmopesän vauhtia. Naperovirkkaus? Pitsin nypläystä metrin mittaisille? 

Onko teidän alle kouluikäisillä lapsillanne ohjattuja harrastuksia? Koetteko niiden tarjoavan lapselle uusia ystäviä ja uuden oppimisen riemua vai nähdäänkö ne vanhempien omien tavoitteiden ja vanhemmuuden mittarina? Toivon lapsen saavan harrastuksista iloa, ei stressiä. Valinnan varaa tuntuu olevan valtavasti. Miten näistä osaa valita kun lapsikin tahtoo osallistua kaikkeen? Kuka saa valita, äiti vai lapsi?

Lenkkikaverit