sopeutumiskipuja ja uhmaraivareita

keskiviikko 20. marraskuuta 2019
”Äitiii, miksi pitää nousta keskellä yötä?!” Yritän saada tarhapäivän aamuna lasta ylös sängystä, vaikka ulkona on pimeää. Taistelu alkaa. 

Edellinen iltakin päättyi tulen lieskat silmissä leimuten. Nukkumaan menoa oli tehty kaksi tuntia iltapuuroineen ja satuineen. Lapsi on keksinyt kaikki temppunsa, ettei tarvitse syödä, mennä pesulle ja viimeisenä, rauhoittua nukkumaan. ”Pissahätä!”. ”Suukko papalle.” Missä on unilelu? ”Tahdon vaihtaa toisen yöpuvun.” Tekosyitä välttää nukkuminen riittäisi aamukolmeen asti. Viimeisenä tämä karjuu ”lähde lähtimään”. Kiitos Masha ja karhu, kaikkea sitä piirretyistä oppiikin.

Pikkuveli olet ihana!
Neuvolassa tiedustelen onko uhmaikäisen ylenpalttinen kiukuttelu ja suuttuminen normaalin rajoissa. Taistelemme kaikesta. Syömisestä ja vaatteista. Koko elämän kirjosta, aamusta iltaan. Tavarat lentelevät ja tunteet räiskyvät.  

Muutto. Perheenlisäys. Päiväkodin aloitus. Jo yksi näistä tekijöistä on tarpeeksi iso mullistus aiheuttaakseen metrin mittaiselle hämmennystä. Esikoisen pettymysten sietokyky on tällä hetkellä nolla. Yksikin väärä sana ja sokka on irti. Kun tunteita ei muutoin osaa vielä sanoittaa ja kanavoida, ilmenee se ärripurrina ja uhmakkuutena. 

Äidinkin kohdalla leimahtelee, vaikka sitä virallisesti kutsutaan "hormonien heilahteluksi". Missä on se kuuluisa vauvakupla? Joko se puhkesi vai eikö sitä suoda uudelleen synnyttäjille?

Olemme yrittäneet antaa esikoiselle erityisen paljon huomiota, tehdä yhdessä kivoja juttuja ja asettaa tätä jalustalle, neuvolan neuvon mukaan. Silti uhma on päällimmäinen tunne.


”Äiti, pitääkö meidän taas kohta muuttaa?” Vaikka ulkoa päin lapsi näyttää sopeutuneen hyvin, luulen kaikkien muutosten kuplivan pinnan alla. 

Uusi vauva on onneksi ihanista ihanin, esikoisenkin mielestä. Pussaamme ja paijaamme vauvaa yhdessä, kolmivuotiaskin päätyy pusuryöpyn kohteeksi. Isosisko haluaa hoitaa vauvaa. Annan syliin sohvannurkassa, muistuttaen  jälleen: ”hellästi!” Isompi rutistaa lujaa. Rajua rakkautta. En tahtoisi torua, kun aikeet ovat hyvät. Vauva kiljaisee. Pakko pitää tämän puolia. Muistutan hellistä otteista ja uhmaikäinen saa raivarin. Lähtee itkien ja kirkuen omaan huoneeseensa paiskimaan tavaroita. Taas. Menen perään yrittäen lirkutella satakielen sävelin saadakseni pahan mielen väistymään. Mikään ei auta. Lohdutonta itkua. Sydäntä särkee, tuntuu että koko elämä näyttäytyy hyvin hankalana pienelle tytölle.

”Äiti, rakastatko sinä enää minua ollenkaan?”. Kerron lapselle päivittäin kuinka rakas tämä on. Onneksi esikoinen kertoo vauvalle rakastavansa tätä eniten koko maailmassa. Pikku-veli on tervetullut lisä isosiskonkin mielestä mutta muutokset eivät. Öisin juoksemme Ranskiksen kanssa viestijuoksua esikoisen ja vauvan väliä. Kolmivuotias herää vähän väliä ja huutaa äitiä. 

Ovatko nämä sopeutumiskipuja, tavallista uhmaikää vai vain perhe-elämän realiteetteja? Toivottavasti tämä on väliaikaista, oli syy mikä hyvänsä. Saisikohan joulutouhut lapsenkin unohtamaan kiukkunsa vai onko tämä vaihe, josta pitää kasvaa ulos?


5 kommenttia

  1. Meilla meni sama vaihde ohi 2 kuukaudessa,, kylla se siita! taaperon yoheraily on kylla edelleen hyvin lasna :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikku-Sophien Pariisi21. marraskuuta 2019 klo 6.06

      Ihana kuulla, että tilanne voi tasaantua noinkin äkkiä :) Taaperon yöheräily onkin sitten ihan eri lukunsa, meille sanottiin neuvolassa sen saattavan kestää kouluikään saakka. Toivon meidän molempien puolesta ettei sentäs seitsemää vuotta per lapsi tarvitse kukkua öisin!

      Poista
  2. Moni on suositellut Raisa Cacciatoren Kiukkukirjaa, joka on itsenikin pitänyt monesti lukea, mutta aina jäänyt. Siinä ilmeisesti käsitellään lapsen kiukkua kouluikään saakka, mistä johtuu ja miten kannattaa toimia. Nyt kun tarkistin kirjan nimeä, niin nähtävästi löytyy jo ilmaiseksi netistä. Pakko nyt laittaa itsellenikin lukulistalle.
    https://www.vaestoliitto.fi/vanhemmuus/?x208942=8824455

    VastaaPoista
  3. Meillä vauvelit just 4vko ja meillä tasan samat ongelmat 3-vuotiaan tytön kanssa, tsemppiä sinne ja toivottavasti helpottuu kohta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikku-Sophien Pariisi4. joulukuuta 2019 klo 3.59

      Onpa helpottavaa kuulla, että muillakin painitaan saman ongelman kanssa. Toivottavasti teilläkin tilanne helpottuisi pikaisesti <3!

      Poista