Suomessa huomaan sukupuolisensitiivisyyden olevan muutakin kuin muotisana lehtien kasvatusaiheisissa artikkeleissa. Se näkyy pukeutumisessa ja kuuluu vanhempien puheissa. Kaverisynttäreillä on edustettuna paljon neutraaleja väriyhdistelmiä. Mustaa, harmaata, keltaista ja muita värejä, joilla ei ole niin vahvaa sukupuolileimaa kuin esimerkiksi pinkillä tai vaaleansinisellä. Pojilla on pitkiä hiuksia ja tytöillä lyhyitä. Kun hän-pronominikin on kielessämme neutraali, jää välillä arvoitukseksi onko leikkikaverina tyttö vai poika. Nimestä voi sentäs päätellä jotakin. Noh, useimmiten.
Ja miksi sukupuolella olisi väliä? Ei olekaan mutta kontrasti Pariisiin on suuri. Havahduin. Pariisissa sukupuoliroolien erot ovat esillä selvemmin ja "tyttömäiset ja poikamaiset erot" huomioidaan näkyvämmin. Minun puolestani tyttö saa leikkiä vaikka mitä auto/ninja/sarvienmittelyleikkejä mutta taipumus hoivaamiseen ja pukuleikkeihin näyttäisi olevan sisäsyntyistä. Silti urheilu ja fudiskin kiinnostavat. Tyttömäisyys tai kauniit vaatteet eivät poissulje muita osa-alueita mutta vanhemman on tärkeää kuunnella lasta. Ei Pariisissa pojista mitään gladiaattoreita kasvateta mutta tytöt ja pojat jaotellaan enemmän omiksi erinäisiksi kokonaisuuksiksi.
Saanko kokeilla kaupan kaikkia vaatteita? |
Tuleekin mieleen, olenko vaatevalinnoillani ajattelemattani pakottanut tyttöä kapeaan ja elämää rajoittavaan sukupuolirooliin vai voiko pinkki olla vain väri?
Tekevätkö prinsessat näin? |
Vaikka kaikki eivät vaaleanpunaisesta tykkää, osaa se jopa ärsyttää, edustaa se monelle pienelle tytölle kaikkea ihanaa ja kaunista. "Ja papakin tykkää pinkistä väristä", julistaa lapsi. Ehkä tämä on se sukupolvi joka osaa murtaa negatiiviset sukupuoliroolit menettämättä silti iloa omasta sukupuolestaan?
Ei kommentteja
Lähetä kommentti