Synnytyspelosta sektioon

Nelisen vuotta sitten odottaessani esikoistani, kärsin synnytyspelosta. Pelkäsin, että kaikki mikä voi mennä synnytyksessä pieleen, myös menee pieleen. Neuvolasta ohjattiin ensisynnyttäjille tarkoitettuun pienryhmään, joka kokoontui säännöllisesti läpi raskauden. Tarkoitus oli kesyttää pelot siedettäviksi synnytykseen mennessä.

Fyysisesti raskaus oli helppo. Henkistä puolta hoidettiin synnytyspelkoryhmässä. Emme lietsoneet pelkojamme ja keksineet yhdessä uusia, vaan keskustelimme pienryhmässä vanhemmuudesta ja toiveista, välillä rentoutumisharjoituksia tehden. Ajatus oli hyvä mutta odotin koko ajan hetkeä, jolloin itse synnytyspelkoon käydään käsiksi niin, että pelot hälvenevät. Niin ei koskaan käynyt.

Kävimme ryhmän kanssa tutustumassa synnytyssaliin ja muihin oleellisiin osastoihin ja juttelimme kätilön kanssa kahden kesken. Tahdoin luottaa ammattilaisiin ja ajattelin että kyllä he ja luonto yhdessä hoitavat lopulta homman, vaikka itsellä oli aina ollut vahva tunne siitä, etten pysty synnyttämään. Kyllä he tietävät, hoin itselleni.

Sektiohaavaa verrattiin vakavuudeltaan rekka-auton alle jäämiseen. Hyvistä puolista ei puhuttu. Tyhmäksihän sitä olisi saanut itsensä tuntea, jos olisi alkanut vaatimaan auto-onnettomuuteen verrattavissa olevaa vauriota kropalleen, kun synnytyksestä ilmeisesti taas selviäisi vähän kuin hyttysen pistosta.

Huom. Tässä kohtaa kannattaa lopettaa lukeminen, jos synnytys on kohta edessä tai muuten ahdistuu ajatuksesta. 

Synnytys koitti ja paniikki oli suuri. Pääkaupunkiseudun synnytyslaitoksissa oli sulut ja vain Porvooseen olisi päässyt. Sitäkin kyllä vähän himmailtiin, että älä nyt vielä tule. Mene vaikka suihkuun.

Menin kiltisti suihkuun.

Aamuyöllä luulin tuupertuvani kotiin. Vasta mainitessa synnytyspelosta, sain luvan lähteä Kättärille. Kohdunsuu oli saapuessani auki 5cm ja synnytystoiveisiin oli kirjattu, että tahdon kaiken laillisen ja laittoman puudutuksen mitä irtoaa. Sain kehotuksen mennä suihkuun.

Mitä siellä suihkussa oikein oletetaan tapahtuvan???

Lopulta sain epiduraalin vasta seuraavana aamuna kätilön vaihtuessa. Edellinen kun sanoi, että eikö olisi hienoa, jos vauva syntyisi luomuna. Ei olisi. Muutaman tunnin kuluttua epiduraalista oltiin siinä pisteessä, että seitsemän kätilöä ja lääkäriä repi vauvaa ulos imukupilla. Jokusen kerran kidutuskalu irtosi ja lensi pamauksella verikaaren mukana seinään. Luulin että vauvan pää irtosi. ”Pitäkää siitä kiinni”, kuului käsky ja uusi yritys. Ponnistin tunnollisesti käskystä mutta ajattelin että tämähän menee juuri niin kuin painajaisissani. Alienit paloittelevat ja jäljelle jää vain ruumis.

Teurastus päätyi keisarinleikkaukseen. Vauva ei liikahtanutkaan imukupin mukana.

Seuraavana päivänä lääkäri tuli sanomaan, että mikäli milloinkaan haluat lisää lapsia, niin saat toivoessasi suoraan sektion.

Tämä mielessäni uskalsin kolmen vuoden päästä toivoa toista lasta. Enkä enää pelkää synnytystä, sillä en toiste meinaa sitä kokeilla. 

Sektiohaava parani hienosti. Repimähaavat paljon hitaammin. Nopea paraneminen ja terve vauva olivat niin hyvät palkinnot, etten kokenut tramatiosoituneeni huonosta synnytyskokemuksesta.

Tällä kertaa vauva syntyy suunnitellusti keisarinleikkauksella. Helpottavaa. En nyt ilosta kiljuen mene aukileikeltäväksi mutta en myöskään kauhusta rääkyen niin kuin viimeksi. 

Synnytystapa-arviossa viime kertaista kokemusta pahoiteltiin ja sanottiin ettei traumaattisen kokemuksen jälkeen edes yritetä ympäripuhua uuteen alatiesynnytykseen. Toisessa tapaamisessa lääkäri vielä kokeili mutta ilmoittaessani, että lain mukaan ketään ei voi pakottaa synnyttämään, ei hänkään jäänyt asiasta kiistelemään. "Haluaisitko vielä keskustella viime kertaisesta synnytyksestä", hän kysyi. "Vaikutat kyllä aika vahvalta."

Niin. Ehkä kokemus on vahvuutta. Saa nähdä miten nyt käy mutta tällä kertaa usko onnistumiseen on paljon vahvempi kuin viimeksi. Ihmettelen silti edelleen miksi sektiostakin ei voi kertoa myös niitä hyviä puolia. Alatiesynnytys on varmasti valtaosalle se paras, riskittömin ja luonnollisin tapa saada lapsi mutta esim. väärä tarjonta, kapeat paikat tai järkyttävä synnytyspelko voisi olla syy kertoa myös keisarinleikkauksen hyvistä puolista. Niitäkin nimittäin on.