Vauvan nimeäkään ei ole vielä kunnolla pohdittu ja pureksittu. Tai on toki mietitty, mutta kun sopivaa ei ole löytynyt, olen lykännyt asian hautumaan. Ajatuksella, että onhan tässä aikaa. Mutta eihän sitä kamalasti ehdi hautoa, jos poikanenkin kohta kuoriutuu.
On ihanaa pysähtyä ja alkaa rakentaa uutta pesää. Kunpa olisi aikaa vanua, venyä ja hautua, ennen kuin vauva tulee. Avaamattomia pahvilaatikoita riittäisi kolmeen kotiin, mutta nyt tuntuu, ettei niihin tee mieli sukeltaa. Haluaisin rakentaa uutta enkä kaivella vanhoja. Toisaalta omat aarteet on ihana löytää uudelleen.
Ehdin ehkä vihdoin myös nollata ja nähdä ystäviä. Tervetuloa kylään! Älkää pelästykö tavarapaljoutta, minut kyllä löytää mahoineni sieltä kaiken keskeltä. Kahvinkeitin sentäs on paikoillaan ja toinenkin. Yksi Pariisista ja toinen entisestä Suomen elämästä. Saa siis saapua sankoin joukoin.
Vauvahöyrymoodi ei ole vielä ehtinyt käynnistyä mutta kunhan löydän laatikon, jonne pakkasin pikkuriikkisiä untuvaisen pehmoisia vaatteita ja saan ne paikoilleen, voi tilanne muuttua. Esikoisen vanha kehtokin näyttää aika somalta. Tosin tavarakärryltä vielä tässä vaiheessa mutta muistellessani hetkeä jolloin laskin tyttären sinne ensimmäistä kertaa, alkaa vatsaa kutkuttaa mukavasti. Vai potkiiko vauva vain?
Sitterissä istuu esikoisen vauvanukke ja vaunujen koppa on jossakin. Mitä muuta sitä tarvitsi vauvan kanssa? Muisti pätkii. Vai eikö toisen lapsen kanssa enää tarvi haalia tavaraa kuin maailmanlopun edellä?
Olisi ihana tehdä viikonloppureissu jos toinenkin mutta ehkä se ei ole enää kovin suositeltavaa tässä vaiheessa. Tallinnassa piipahdimme ja pitkän tauon jälkeen sekin oli mieltä virkistävää ja eksoottista. Uskaltaisikohan sittenkin piipahtaa Tukholmassa?
Toivottavasti uusi tulokas ei päätä ilmaantua heti äitiysloman ensimmäisellä viikolla vaan malttaa odottaa loppuun asti. Kuuleeko haikara? Toimitus vasta sovittuun aikaan, kiitos!
Ei kommentteja
Lähetä kommentti