Kun koti pitää jättää

perjantai 16. elokuuta 2019
Rakastan Pariisia. Vaikka se on likainen, epäreilu ja meluisa. Lyö usein kapuloita rattaisiin. Rakastan sitä silti. Ihmisillä on kiire, kodittomat nukkuvat kaduilla ja ilmanlaatu on huono. On lakkoja, mellakoita, epäoikeudenmukaisuutta ja täysin järjettömiä juttuja suomalaisen silmiin ja silti, täällä elämäni maistuu elämältä.


Suomessa lähes kaikki käytännön asiat ovat paremmin. Ilma on puhdasta, lapsille on helppo löytää ainakin jokin hoitopaikka ja työpäivät ovat keskimäärin lyhyitä. No, verrattuina Pariisiin. Säästä voi olla montaa mieltä. Toiset valitsevat mieluummin Suomen neljä vuodenaikaa lumisine talvineen mutta itse voisin elää loppuelämäni näkemättä lunta enää koskaan. Paitsi joulukorteissa. Suomessa toimii kaikki, paitsi junat. (Kuluneen puolen vuoden aikana en ole kertaakaan Helsingissä käydessäni päässyt paikallisjunaan, joka ei olisi myöhässä/peruttu/lippulaitteet suljettu.) 

Pariisissa saa monesti ärtyä, jopa suuttua kun asiat eivät todellakaan toimi. Mutta, niiden mukana saattaa tulla elämän makuisia ylläreitä. Esimerkiksi kuluneella viikolla odotimme mittarinlukijaa tulevaksi (kyllä, täällä on vielä sellainen ammatti, onko Suomessa?). Päädyimme viereiseen puistoon improvisoidun piknik-korin kera ihmettelemään kuvankaunista kesäpäivää, kun monsieur-mittarinlukija antoi odotuttaa itseään. Lopulta mittariukko tuli juuri ilmoitetun aikaslotin päättymishetkellä. Työpäivä vain hurahti ohi, mansikoiden makuisten haaveiden siivittämänä. 

Olisiko näin käynyt Suomessa? Tuntuu, että siellä elämäni oli hyvin yllätyksetöntä, niin hyvässä kuin pahassa. Olen alkanut ajatella, että elämän makuinen elämä edellyttää yllättymisiä, jotka katkaisevat arkea. Tuovat uusia näkökulmia ja ajatuksia.


Suomessa olen hyvin suorituskeskeinen. Puksutan ennalta määrättyjä raiteitani eteenpäin kuin juna. Ja voin huonosti sen takia. Enkä taatusti ylläty. Ikinä. Täällä osaan höllätä. Jos muutkin voivat välillä viis veisata, voin minäkin. ”On s’en fout!”, tuhahtaa moni ranskalainen tarkoittaen karkeasti, että mitä väliä. Ei ihan kaikesta tarvitse murehtia henkilökohtaisesti.

Suomessa olen yliviritetty. Pariisissa jää tilaa elämälle, koska suorittaminen itsessään ei ole elämäntehtävä. On tärkeämpää nauttia yhdessä hyvästä ruuasta ja seurasta kuin kiirehtiä laittamaan lapset nukkumaan tasan kello kahdeksan.

Ei Pariisikaan heti tuntunut kodilta vaan kesti pitkään kasvaa paikalliseen elämäntapaan kiinni. Vei aikaa oppia hyväksymään, että monet asiat eivät toimi, ei vaikka kuinka kiroaisin ja nostattaisin omaa verenpainettani. Ketään ei kiinnosta miten Suomessa tehdään, sillä Pariisissa toimitaan niin kuin ollaan aina toimittu. Alkuvuosina olisin voinut kirjoittaa kymmenen niteen tulikiven katkuisen ensyklopediasarjan asioista, jotka mättävät. Sitten kyllästyin kiukkuisuuteen. Ja aloin päästä asioiden yli. Laskea irti. Juurtua tänne.


Ja juuri nyt, kun elämä tuntuu olevan paremmassa tasapainossa kuin ikinä, heittää Ranskis niskaan pommiin. ”Työpaikkani tahtoo siirtää minut takaisin Suomeen.”

Ei voi olla totta. Ei Nyt. 

Syksyllä paluumuutamme Suomeen, juuri kun vuoden pimein ja kylmin kausi alkaa. 

Osaanko jälleen luoda nahkani ja aloittaa kaiken alusta? Miten ihmeessä pääsen yli musertuneesta tunteesta? Pystynkö keskittymään järkiseikkoihin? Kauanko kestää taas hyväksyä tosiasiat ja juurtua? 

En tahdo! Mutta lentoliput on ostettuna.

7 kommenttia

  1. Tervetuloa takaisin tänne Suomeen! Varmasti on iso muutos ja uskon, että ottaa aikansa tottua. Onneksi kuitenkin olet saanut asua siellä Pariisissa ja kokea arkielämää siellä, se on ollut rikkaus. Mutta voin lohdutukseksi kokemuksesta kertoa, että kyllä täällä Suomessakin on mahdollista oppia ottamaan rennommin, siirtää toisen maan (sun tapauksessa Ranskan, mun tapauksessa Italian) rennompaa asennetta tänne, höllentää suomalaisesta tiukkavauhtisuudesta ja -pipoisuudesta. =) Ja yllätyksiäkin aina välillä täällä tulee ja jos niitä erityisesti kaipaat, niin muuta vanhaan omakotitaloon asumaan, ihan varmasti tulee yhtä jos toista yllättävää ja korjattavaa eteen. Kuten meillä, milloin oksa putoaa talon katolle, milloin viemärit tukossa tai hiiri ruokakomerossa. Eikä työmiehet aina oo niin ajoissa välttämättä, tulevat sitten kun kerkeävät tai unohtavat kokonaan tulla...
    Anna / Mustikkapasta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susanne/ Pikku-Sophien Pariisi19. elokuuta 2019 klo 22.39

      Hei Anna,
      kiitos kommentista ja kannustuksesta��! Olet varmasti oikeassa, että Suomessa voi myös nauttia vaikka mistä elämän iloista, etenkin tietoisilla hyvillä valinnoilla sen sijaan, että palaisi vanhoihin ei-hyväksi todettuihin ajatusmalleihin. Muutos tuntuu tällä hetkellä mielessä vain niin valtavalta, että sitä saa hiukan pureksia. Aurinkoista viikkoa toivotellen Susanne/ Pikku-Sophien Pariisi

      Poista
  2. Toivottavasti jatkat blogia paluumuuttajan arjesta ja vastaan tulevista tilanteista ja sattumuksista. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susanne/ Pikku-Sophien Pariisi19. elokuuta 2019 klo 22.42

      Hei Taru,
      ja kiitos kommentista <3! Katsotaan mitä oivalluksia ja ihmetyksen aiheita Suomeen paluu tuo tullessaan vai solahdanko vanhoihin rutiineihin kuin en ikinä olisi poissa ollutkaan. Toivottavasti en ��. Ihanaa viikon jatkoa! -Susanne /Pikku-Sophien Pariisi

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Susanne/ Pikku-Sophien Pariisi20. elokuuta 2019 klo 21.45

      Kiitos! ❤️

      Poista
  4. Tsemppiä muuttoon ja kiitos mielenkiintoisesta tekstistä ☺️

    VastaaPoista