Une fille ou un garçon - masuvauvan sukupuoli

Kolmivuotias oli onnensa kukkuloilla ilmoittaessaan kaikille saavansa pikkusiskon. Varoittelin kyllä, että vauva saattaa olla myös poika. ”Ei ole, se kertoi minulle”, kuittasi esikoinen napakasti.

Jo varhaisultrassa sanottiin, että varautukaa myös poikaan. Tulkitsin tämän tietysti niin, että poika on tulossa. Koska ei kai siihen ammattilaista muuten tarvita kertomaan mitkä ovat vaihtoehdot!? Tyttö tai poika, sen tiesi kolmivuotiaskin.

Sitten koitti päivä, kun saimme tietää sukupuolen. Sukupuolineutraalista kasvatusaallosta huolimatta on vauvalla kuitenkin mitä todennäköisemmin jompikumpi sukupuoli syntyessään. ”Isosisko toivoisi pikkusisarta” kerroin ultraajalle. ”No, nyt saat kyllä kertoa, että pikkuveli sieltä on tulossa” napsautti kätilö esitellen tulevan perheenjäsenen sukukalleuksia näyttöruudulta.

Terveyden puolesta vauvalla oli kaikki onneksi kunnossa.

Kotona kerroin kolmivuotiaalle, että lääkäri kurkkasi vatsaan ja näki kumpi tulee. ”Minä tiedän jo, se on pikkusisko” sanoi esikoinen yhtä määrätietoisena kuin yleensäkin. ”Vaan lääkäripä sanoi sen olevan pikkuveli” ilmoitin ylipirteällä äänellä. 

Kolmivuotias ei niellyt uutista heti, ajan kanssa kyllä. Sitä paitsi suurella idolilla Pipsa Possullakin on pikkuveli. Ja Peppi Pitkätossussa on sisarukset Tommi ja Annika. Onhan minullakin pikkuveli, Ranskiksella sekä veli että sisko. Useissa perheissä on tyttöjä ja poikia, sillä molempia tarvitaan maailmassa yhtä paljon, selitän.

Pikkuhiljaa asia uppoaa mieleen sillä toden totta, ystävä- ja tuttavapiirissä on kuin sattuman kaupalla kaikissa sama tilanne, perheessä on tyttö ja poika. Näin ollen selitykseni molempien sukupuolien tasapainosta tuntuu menneen läpi myös naperolle.

Nykyään meillä puhutaan tulevasta pikkuveljestä ilolla ja ylpeydellä. Koen, että sukupuolen selvittäminen helpottaa etenkin esikoisen perehdyttämistä uuteen tulokkaaseen. Vatsalle jutellaan suurella rakkaudella ja siellä kasvavalle pikkuveljelle pitää kertoa, mitä kaikkea iso-sisko osaa.

Entäpä oma suhtautuminen tulevan vauvan sukupuoleen? Olin nähnyt unta, että vauva on poika. Ahdisti, jotakin uutta ja vierasta. Muistan, kuinka esikoista odottaessanikin tuskailin ajatusta siitä, että meille tulee joku ventovieras tyyppi, olkoonkin se oma lapseni. Silloin näin unta avaruusotuksesta, joka kaivautui väkivalloin vatsastani ulos. Kun tytär sitten laskettiin syliini ja näin käärön muistuttavan pienine pystynenineen ihan omia vauvakuviani, oli huojennus suuri. Tuntui, että tunsin tyypin välittömästi.

Alkaessani odottamaan tätä vauvaa, tuudittauduin ajatukseen, että sieltä on tulossa uusi versio esikoisesta. Oli helppoa ajatella, että koen ikään kuin uudelleen esikoisen vauva-ajan. Ei ollut pelkoa siitä, että mikä Alien tällä kertaa yllättää. Kunnes kuulin, että tulokas on poika. Eli sittenkin ihan jotakin täysin uutta.

Taas huolestuin, osaanko luoda siteen johonkin ihan outoon tyyppiin. Johonkin, joka ei ole niin kuin minä eikä esikoinen, eikä edes välttämättä mini-ranskis. Uskon rakastavani lasta ihan yhtä lailla kuin ensimmäistäkin mutta tällä kertaa pelkään, osaanko tätä. Entä jos osaan olla vain tytön äiti? Olisi ollut helppoa tuudittautua ajatukseen, että tulossa on jonkin näköinen kopio esikoisesta, vähän kuin uusinta, jossa tietää jo etukäteen kaikki juonen käänteet.

Tätä kai se vanhemmuus on. Uuden oppimista, omien pelkojen kohtaamista ja käsittelyä. Sopeutumista ja ennen kaikkea tilanteeseen kasvamista. Kasvamista ihmisenä. Toivottavasti parempaan suuntaan.

Minkälaisia ajatuksia lapsen sukupuoli on teissa herättänyt? Vai paljastuiko asia vasta vauvan synnyttyä?