Maassa lojuvat kellertävät lehdet muistuttavat vuodenajan olevan vaihtumassa. "Onko jo syksy", kyselee lapsi usein. Olen kertonut, että masuvauva syntyy syksyllä. Kun lehdet tippuvat puista. ”En millään MILLÄÄN millään jaksaisi enää odottaa”, vaikertaa kolmivuotias. "Kuinka iso se on nyt? Onko se vielä näin pieni", hän kysyy tehden etusormilla ja peukaloilla juuri ja juuri herneen mentävän aukon. "Ei, se on jo saman kokoinen kuin pieni nukkevauvasi", vastaan. Lapsi ei usko.
Vatsa sen sijaan ei todellakaan muistuta enää hernettä. Ennemmin kurpitsaa. Tai rantapalloa. Erona kesä- ja talviraskaudessa on ainakin se, että kaikki huomaavat vatsani. Vähäiset vaatteet ja suurempi vatsa tekivät raskauden näkyväksi jo kesän alusta. Aluksi arastelin pötsin näkymistä paljonkin, talviraskaudessa kun se pysyi peitossa neuleiden ja villakangastakkien avulla aika loppuun saakka. Nyt se kulkee edessäni yhtä näkyvästi kuin jos työntelisin sitä kottikärryissä.
Häveliäisyyskin on karsiutunut kun vatsaa ei saa piiloon. Kaduilla ja julkisilla paikoilla sitä kommentoidaan. Onnitellaan, säälitään (helteiden aikaan) ja arvaillaan sukupuolta. Ensimmäisen raskauteni sain elää aika privaatisti, tämä taas on jaettu koko kaupungin kanssa.
Suurin ero olemuksessa on vatsan koko, joka tuntuu olevan kaksi kuukautta edellä aikaansa. Viimeksi ostin ensimmäiset raskausvaatteet siinä kuuden kuukauden kohdalla, nyt näytin puolen vuoden kohdalla jo siltä, että laskettu aika lähenee kiivasta tahtia. Tällä hetkellä en mahdu esimerkiksi raskausfarkkuihin. Se mahakaistale ei millään mahdu keskikyttyrän yli. Sovituskopissa yritin sulloa vatsani housuihin kaikesta huolimatta. Tuloksetta. Änkeä kameli neulansilmän läpi konkertisoitui hetkessä.
Muita eroja ei oikeastaan ole vielä ollut. Suurempi vatsa ja siihen liittyvä pukeutuminen. Toisaalta vaatteita on enemmän, sillä koostaan huolimatta mahapallo mahtuu moneen tavalliseen hellemekkoon. Toisin kun pillifarkkuihin.
Vointi on ollut samanlainen ja kuntoillut olen samalla tahdilla kuin viimeksi. Vaikka vatsa on kooltaan ollut suurempi, muistaa keho ilmeisesti raskaana olemisen ja siksi esim. kevyt hölkkä on onnistunut helpomminkin kuin ensimmäisessä raskaudessa. Varmaan lihakset jo venähtäneet siihen kuosiin, ettei olo ole sen takia niin tukala kun ekalla kertaa.
Ai niin! Parasta on ollut se, että hiukset eivät rasvoitu. Ollenkaan. Ikinä. Yleisen hygienian, ystävyyssuhteiden ylläpidon ja perheen hyvinvoinnin takia en ole testannut kuinka pitkäksi pesuvälin voisi venyttää mutta tuntuu, että loputtomiin. Ihan kun pesisi jo valmiiksi puhdasta kuontaloa. Viime raskauden yllärielementti oli, kun säärikarvat lakkasivat kasvamasta. Mutta vain toisesta jalasta. Joten valitsen mielummin tämän bonuksen.
Vielä pitäisi munan hautua muutaman kuukauden. Saa nähdä jatkuuko vointi ja jaksaminen näin hyvänä. Jos ei niin, jälkikäteen voin aina palata tähän kirjoitukseen ja muistella, että aika pitkälle päästiin hyvissä voimissa.
Ei kommentteja
Lähetä kommentti