Viimeinen päivä hoidossa, miten kiittää kaikesta?

Kolmivuotiaan lukuvuosi lähestyy loppuuaan, viimeiset päivät ovat käsillä perhepäivähoitajan luona. Ranskassa tänä vuonna kolme vuotta täyttäneet aloittavat syyskuussa pakollisen leikkikoulun. Hyvästi huoleton lapsuus, tervetuloa arvioinnit ja todistukset. Päivähoito päättyy perjantaina.

Olen valmistellut lasta jäähyväisiin. Silkkihansikkain. Kylvänyt ajatusta, että pienemmät vauvat tarvitsevat hoitajaa isojen lasten päästessä kouluun. Lapsi vaikuttaa murheelliselta. Siitä huolimatta, että itkee aamuisin hoitoon lähdettäessä. Ehkä sekin on vain päälle jäänyt tapa.

Surullisinta lapselle on luopua parhaasta ystävästä. Itse suren eroa hoitajasta. Vaikka kasvatusperiaatteet olivat useaan otteeseen täystörmäyslinjalla, oli henkilökemiamme hyvä. Aika erikoista. Ehkä samankaltaisen tilanteen voisi kokea, jos joutuisi hyvän ystävän kanssa töihin. Tyyppi olisi ja pysyisi mahtavana mutta työskentelyperiaatteet ja metodit saattaisivat olla ihan täysin vastakkaiset.

Kesän aikana lapsi on käynyt hoitajan kanssa harva se päivä eväsretkellä puistoleikkien lomassa. Välillä lapsi on saanut uuden hiekkalelun, välillä uudet sukat. Talvella hoitaja osti isoille tytöille mätsäävät kengät ja kerran kauluhuivit. Ravintolassakin he ovat käyneet syömässä, maan tapojen mukaan koko menyyn jälkiruokaa unohtamatta. Rahaa hän ei ole koskaan huolinut lahjoistaan vaikka olen yrittänyt tarjota.

Bestis

Hyvän hoitajan löytäminen ei ole itsestäänselvyys. Meillä on käynyt vain mieletön tuuri. Kotiäitivuosina katsoin monesti kauhulla puistoissa, miten osa hoitajista kohteli lapsia. Vaikka Ranskassakin on lasten kurittaminen nykyään lailla kielletty, on pieni läpsiminen ennemminkin tapa kuin tabu.

pieni läpsiminen on ennemminkin tapa kuin tabu

Vaikka hoidon aloitus oli hankalaa, ei kulttuurieroja voi sysätä yhden henkilön syyksi. Koen hoitajan tehneen enemmänkin kuin parhaansa. Töissä en yleensä murehdi pärjääkö lapsi vaan voin luottaa hoitajaan. Muistoina hoitopäivistä on paljon kivoja juttuja, joita voi kertailla jälkikäteen. Nounou on lähetellyt kymmenittäin valokuvia hoitopäivien kulusta ja kertoo aina päivän päätteeksi lapsen syömät ruuat. En minä niitä kyselisi, luotan kyllä tämän keittotaitoon.

Kun lapsi on ollut nuhainen, on kotiin annettu mukaan purkki kotitilalla tehtyä hunajaa. Kun minulla oli silmätulehdus, sain kamomillateepusseja ja neuvon hoitaa silmää viileällä t-vedellä. Hyttysen pistoihin on valeltu laventelia ja hiuksia tasoitettu kuun kierron mukaan, jotta niistä tulisivat paksut. Paksut niistä ovat tulleet. 

Kun Ranskiksella oli syntymäpäivä, taiteilivat he yhdessä isälle kortin. Minuakin muistettiin viestillä, kun oli oma vuoroni. Huomenna hellepäivänä mennään uimaan.

Tällä viikolla koittaa viimeinen hoitopäivä. Miten ihmeessä saan tämän kaiken kiitollisuuden puettua kortin ja jäähyväislahjan muotoon? Haluaisin ilmaista iloni siitä, miten hienosti koen kaiken kaikkiaan vuosien sujuneen. Kulttuurieroista huolimatta. Sellaista lahjaa ei olekaan mikä sanoisi kaiken sen, mitä sydämessäni tunnen mutta kaunis kiitos tuskin on koskaan pahasta. Enkä ole pantannut kiitosta vain viimeiseen päivään, vaan pyrkinyt ilmaisemaan muutenkin iloni hyvästä huolenpidosta.

Miten te olette kiittäneet hoitajia? Tuntuuko kaikki antaminen ihan olemattomalta verrattuna siihen arvokkaaseen työhön, mitä he tekevät? Miten sanoa kiitos niin, ettei se häviä kaikkien kohteliaisuuksien ehkä merkityksettömäänkin virtaan?