Lapsi alkoi yskimään ja köhimään alkuviikosta. Yöt olivat hankalia. Painajaiset ja yskä vuorottelivat. ”Äitiiii”, köhi ja kakoi hän tuntikausia. Kun yskä hellitti tuli painajainen ja pimeässä raivoavaa villipetoa ei meinannut millään saada rauhoittumaan. Neljä yötä näin. Aamuisin ryömin kahvinkeittimelle.
Päivisin lapsesta ei huomannut mitään, näytti kun olisin kuvitellut öiset itku-huuto-painajais-oksennus-yskäkohtaukset. Lapsi leikki ja nauroi iloisesti, iltaisin oli vain pinna vähän tavallista kireämmällä. Niin oli äidilläkin. Useamman yön sirkusta kestettyäni päätin, että lääkäriin on päästävä. Kyseessähän voi olla vaikka korvakipu, jota lapsi ei osaa vain nimetä.
Pariisissa ei ole Helsingin tapaan suuria yksityisiä lääkärikeskuksia rinta rinnan, vaan tapana on mennä omalle perhelääkärille tai lapsen jo valitulle pediatrille.
Oma lääkäri oli lomalla. Lastenlääkärikin sattui olemaan lomalla. En halunnut lähteä sairaalan päivystykseen, kun ei ollut hengenhätää, vaikka sekin on ihan normaali tapa toimia. Ranskis aloitti soittorumban. Monella lääkärillä oli jo "omia potilaita" niin paljon, etteivät he ota uusia. Outoa. Lopulta saimme erään lääkärin suosituksen avulla ajan ”Tohtori Kosketukselle”.
Oli perjantai-ilta. Olin huojentunut, ettei koko viikonloppua tarvitse katsoa tilanteen kehittymistä influenssaepiemian jyllätessä. Löysimme oikean rapun ja alkoi ovikoodin pohdinta, nimiä tai sisäpuhelinta ei rapun ovessa ollut. Ihan tavallinen asuintalo. Onneksi joku tuli rapusta ulos ja luikahdimme tämän jäljiltä sisälle. Löysimme oikean oven ja ovikelloa soittamalla pääsimme asuntoon, joka oli vastaanotto. Rattaat oli jätettävä rappukäytävään.
 |
| Ei kaksosrattaille eikä jalkakipuisille |
Lääkärin esittäessä kysymyksiä jouduin monesti pyytämään, että toistetaan. Sitten hän tutki lapsen ja tuiskahti, ettei mitään ole tehtävissä. Lapsi on terve. Hyvä niin, mutta tiuskiminen läpi tapaamisen? Lapsikin sai osansa. ”Tyttö vastaa kaikkeen ”oui” miellyttääkseen aikuisia”, kivahti lääkäri. Kehuin lasta.
Kyllähän hyvän käytöksen voi nähdä mielistelynä mutta eikö kaikille ole mukavampaa aikuisia jäätelön toivossa mielistelevä lapsi kuin uhmaraivon vallassa taisteleva väkivahva villieläin? Sitten lääkäri vielä mittasi naperon. Kiekaisin. ”OHO! Kasvanut kuusi senttiä neljässä kuukaudessa!” ”Madame, eri lääkäreillä voi olla eri mittaiset sentit”, kuittasi tohtori Kosketus. Ei niin nöpönnuukaa.
Kotimatkalla napero tiedusteli: ”äiti, miksi lääkäri oli vihainen sinulle?”
Eilen aamulla herätessä näytin siltä, kun joku olisi pelannut biljardia silmämunillani ja muurannut silmät laastilla umpeen. Tauti oli vaihtanut kotia lapsesta äitiin. Jälleen lääkäriin. Taas oli pieni asunto kyseessä, tällä kertaa kuitenkin lääkärikyltti rapun edessä. Laitosmaisuus loisti poissaolollaan ja lääkäri oli ihana, kuunteli ja oli läsnä. Kotiin tulin hyvillä mielin.
Kodinomaisuudella ja perhelääkärillä on paljon etuja, mutta kun oma lääkäri on poissa ja ajan toivoisi löytyvän lähipäivinä, ei mikään voita käytännöllisyyden kannalta nettiajanvarausta lääkärikeskuksissa. Hyviä lääkäreitä sen sijaan löytyy varmasti kaikista maista, kunhan sellaiselle vain osaa varata ajan. Toivottavasti siellä puolen ruutua pysytään terveinä!
Ei kommentteja
Lähetä kommentti