Millainen matkakumppani on kaksivuotias?

perjantai 25. toukokuuta 2018
Pääsimme onnellisesti perille Nyciin, lennot sujuivat lapsen kanssa paremmin kuin uskalsin toivoakaan. Mikä teki taaperon kanssa lentämisestä helpompaa nyt kuin aikaisemmin?

Kaksivuotias syö samaa ruokaa kuin muutkin, eikä enää tarvitse mitään välineitä/telineitä/vimpaimia. Pakkasin käsimatkatavaraan lempisatukirjat, naposteltavaa, vaipat ja latasin Pipsa Possua Netflixistä. Mahtavaa! Ei enää tarvetta mustekalan lonkeroille!

Kolme toivettani on toteutettu. Ensimmäisen toiveen esitin vauva-aikana lentäessä. "Kunpa vain osaisit istua!", toivoin. Kyllähän vauvan kanssa vessassa käyminen onnistuu mutta ah, sitä ihanutta, kun lapsi oppi istumaan, sai olla kolme sekunttia ilman mustekalan käsivikkelyydellä varustelta lämpäpatteria!

Kun vauva oppi istumaan, esitin toisen toiveen: "kunpa vain osaisit kävellä!" Ja kun se päivä koitti, juoksin lennoilla lapsen perässä väliä etukeittiöstä takakeittiöön. Helpompaa, kun yrittää pitää rimpuilevaa ja vastahakoista vauvaa paikoillaan.

Kun jo kävelevä lapsi sai raivareita äkkivääristä liikkeistä, oli kolmas toiveeni: "kunpa vain osaisit puhua!"

Ja näiden kolmen ihmeominaisuuden ansiosta, on lapsen kanssa matkustaminen poistunut vältettävien asioiden listalta. Hyvinä päivinä se onnistuu jopa tosi kivasti. Huonoina saa pinnan venytystä treenata vähän enemmän mutta puheella pääsee jo pitkälle.

Lapsi jaksaa keskittyä kuuntelemaan satuja, katsomaan videoita ja liimailemaan puuhakirjaan tarroja. Ihan kuin oikea ihminen! Kaksivuotias on siis oikein potentiaali matkakumppani.

Nycin lento lähti yötä vasten ja pelkäsin pahoja väsymysraivareita. Lapsi sinnitteli maratoonarin sinnikkyydellä puoli kahteen aamuyöllä, ennen kuin sammui.

Öinen Manhattan toivotti meidät tervetulleeksi taaperon nukkuessa. Täällä ollaan ja New York lumoaa kerta kerran jälkeen. Mahtavaa loppuviikkoa kaikille!




Ei kommentteja

Lähetä kommentti