Hyvästi Pariisi

sunnuntai 15. syyskuuta 2019
Olen viettänyt kuluneet viikot pakaten ja stressaten. Toivoen kerrankin ehtiväni hautautua jonnekin tv-sarjojen syövereihin tekemättä yhtään mitään. Hyvästit ovat kammottavia mutta nyt on tullut niiden aika, ei siitä pääse yli eikä ympäri.

Vihaan hyvästejä mutta jollain tapaa uskon asioiden loppuun saattamisen helpottavan eteenpäin pääsemista. Irtipäästäminen on helpompaa, kun käsiteltävä asia on kohdattu silmästä silmään. Tai näin ainakin uskottelen itselleni. Onhan siirtymävaiheen riittejä monellakin elämän osa-alueella. En nyt sentäs lähde vertaamaan muuttoa hautajaisiin mutta on päättäjäisiä, tupaantuliaisia ja uuden kauden avajaisia. Olkoon tämä oma käden heilautukseni tälle elämänvaiheelle.



Pariisi, teit minusta minut. Aluksi inhosin piirteitä, joita nostit minussa esiin. Vuosien myötä tuntuu siltä, että lopulta Pariisissa olen enemmän oma itseni kuin Suomessa koskaan. Kun rutiinien, ympäristön ja kansan muokkaamat ajatusmallit karisivat, olin kerrankin minä.

Hyvästi nurkat, joissa kasvoin kiinni vanhemmuuteen, ehkä itseenikin. Kun en tuntenut muita kuin kantorepussa tuhisevan sykerön ja narun perässä nuuskivan karvapallon, oli aikaa havainnoida ympäristöä ja suorittaa itsetutkiskelua. Mitä elämä voisi tarjota minulle Pariisissa? 
Hei sitten Houloise-patonki, aamujen tummahko tuhti patonkirakkaus. Ja leipuri, joka tiesi kaikki perheemme käänteet ja antoi minun tulla sisään leipomoon koira sylissä. Puhumattakaan uunituoreista, voin kultaamista croissanteista ja tuoreen leivän, sokerin ja leipomusten tuoksusta, joka on aamuisin osa Pariisin päänsekoittavaa tuoksucocktailia.
​​
Hyvästi kotikatu kymmenine pikkuputiikkeineen. Ulos ei tarvinnut lähteä sataa metriä pidemmälle päästäkseen ikkunaostoksille. Joskus vauva-aikana mieskin sanoin kotiin tullessaan, että mene luuhaamaan vaikka Monoprixiin (supermarkettiin), se tekee sinulle hyvää. Ja tekihän se. Kiireetön hetki tutkien ranskisten loputonta tavaramäärää sai vauvan itkun kaiut vaikenemaan ja tarjosi parhaimmillaan vielä ilmastoinnin plus valtavat alennusprosentit.


​Naapurit ja ystävät. En koskaan päässyt hoitopaikkaan asti jäämättä ainakin kerran suustani kiinni. Mitä pidempään täällä olimme olleet, sen enemmän tietysti tuttuja. Ehdin jo ystävystyä lapsen hoitokavereiden vanhempienkin kanssa ja luulen, että osaa näistä ihmisistä, jotka ilostuttivat sekä omaa että lapsen elämää, en näe enää koskaan. Ystäviäni kyllä. Niin kai elämä menee, hyvästejä joutuvat muutkin jättämään.
Täällä koimme kaikki lapsen kaikki ensimmäiset hetket, sanat, oivallukset ja muistot.
Haaveet ja tulevaisuus, johon luulin uuden uuden vauvan syntyvän. Aurinkoiseen kuivaan Pariisin talveen, jossa minulla oli tällä kertaa oma paikkani.
Ja koti. Narisevine lattialankkuineen, ranskalaisine parvekkeineen. Sydämen koti, jossa tunsin olevani juuri siellä missä halusinkin olla. Ilman kalvavaa levottomuutta, suorittamisen pakkoa ja tulevaisuuden ahdistusta. Koti, joka oli osa minua. Eivät kaikki asunnot tunnu aina sydämen kodeilta. Tuntuukohan uusi koti?


​Pariisilaiset. Heitä kohtaan minulla on viha-rakkaussuhde. Voi kuinka inhosinkaan heidän tapaansa neuvoa asioissa, jotka eivät heille kuulu. Inhoan edelleen. Mutta. Olen kehittänyt filtterin, jolla viis veisaan, on s'en fout, ihan sama jos joku tulee neuvomaan/äyskimään/kiukuttelemaan. En laske ihon alle. Sitävastoin jään ikävöimään lämpöä, elämäniloa ja kiihkeyttä. Minätiedänparemmin-asennetta en jää kaipaamaan mutta lämpimiä ihmisiä, keskusteluja ja välittämisen tunnetta kyllä.
Elämää. Kuhinaa. Suurkaupungin mahdollisuuksia. Perhosia vatsassa, koska kaikki on mahdollista.
Avointa tulevaisuutta, kun oman maan syvälle iskostuneet suorituspaineet eivät hiillosta. Kaikki on oikeasti ihanan kutkuttavaa, kummallistakin mutta ennen kaikkea mahdollista. Vapauden tunnetta. 

Tätä sattuman varaisessa järjestyksessä olevaa listaa voisi jatkaa sivutolkulla mutta aika ei riitä.

Miten pääsinkään näin juurtumaan tänne? Nyt on laatikot on pakattu ja lento odottaa. Hyvästi tältä erää Pariisi. Palaan vielä, olenhan aina palannut.​
Siihen saakka, à bientôt!


Ei kommentteja

Lähetä kommentti