Henkinen tilinpäätös - mitä ikä tuo mukanaan?

Ajan saatossa minulle on tullut tavaksi tehdä jonkin sortin tilinpäätös vuosia täyttäessä. Ei, en avaa Exceliä ja ala naputtelemaan kuittejani miinussarakkeeseen, vaan idea on aloittaa seuraava vuosi ottaen mukaani elämän hyvät asiat ja jättää jälkeen huonot ja toissijaiset.

Lenkillä ollessa vauhti siivittää ajatukset lentoon (ainoa paikka, jossa ajatukseni pysyvät suunnilleen yhdessä asiassa kerrallaan). Aloitan miettimällä vuoden aikana tapahtuneita onnistumisia ja hyviä asioita keskittyen niihin. Esimerkiksi näin. Vietin juuri ikimuistoisen viikonlopun rakkaiden ystävien ja uusien tuttavuuksien kanssa. Yön säihkeessä Pariisia ihaillessa muistui taas mieleen, miten mahtavassa kaupungissa asun. Tyttäreni osaa puhua ja elämä on auennut ihan toisella lailla kaksivuotiaan kanssa. Pieni komedienne tuo paljon naurun aiheita arkeen ja olen onnellinen ihanasta perheestäni. Asuntokin on vaihtunut kuluneen vuoden sisällä ja tuntuu että elämässä on tilaa hengittää. Ja niin edespäin, ei välttämättä ulospäin suuria muutoksia mutta itselle tärkeitä asioita.

Ideana on päästää irti turhasta negatiivisesta energiasta ja ikävistä sattumuksista, täyttää mieli kaikella hyvällä mitä elämässä on. Yleensä rynnin kotiin onnen tyrskähdysten saattelemana, ihan ymmyrkäisenä kaikesta hyvästä, mitä elämään mahtuukaan. Vaikka aina on paljon asioita, jotka voisivat olla paremmin, on välillä hyvä keskittyä siihen hyvään mitä elämässä on, sen sijaan että keskittyy siihen, mitä ei ole.

Ja nyt alkaa kuulostaa siltä, että Pollyanna innostuu liikaa. Teen tätä harvakseltaan, pelkään että siitä katoaa muuten taika. Sitäpaitsi ilman epäkohtien tunnistamista, ei elämässä pääse eteenpäin. Tärkeä lista sekin, mutta soi kyllä pyytämättäkin päässä.

Olen saanut  syntymälahjakseni armottoman pilkunviilaamisen taidon, joten suuriin linjoihin keskittyminen toimii helpommin kaukaa katsoessa. Kuten klisee kuuluu: "kaukaa on helpompi nähdä lähelle". Ehkä jonain päivänä voin lisätä onnilistalleni pilkunviilauksesta eroon pääsemisen.

Kuluneen viikonlopun olen viettänyt ihanien ystävien seurassa. Pariisi tarjoaa puitteet suureelliseenkin juhlintaan ja halusimme nauttia kaikesta hyvästä kaksin käsin, arkisten epäkohtien potemisen sijaan haukata elämää suun täydeltä, hypätä hiekkalaatikolta hetkeksi toiseen ulottuvuuteen. Kattoterassilla ystävien ympäröimänä piti nipistää välillä itseäni, voiko näin ihanaa ollakaan?

Ystävät palaavat kotiin, haikeus iskee mutta ihania muistoja ei voi kukaan viedä. Niitä kannetaan mukana ja lisätään taas seuraavalla kerralla tehtävään tilinpäätökseen. Mieli kuplii kaikesta kivasta. Ulkona sataa mutta viikonlopun jälkeen se tarjoaa ihanan rauhoittumishetken naperon ja satukirjan kanssa sohvan nurkassa. Arjen onnea parhaimmillaan.

Näillä eväin on hyvä jatkaa.