Synnytystarina - elektiivinen sektio

Pieni pörröpäinen menninkäisvauva on täällä! Ja kaikki meni hyvin. Voi onnea <3! Vaikka vointi on vähän halkileikattu, niin hyvä kokemus ja vauvan läsnäolo siivittävät olon aika ihanaksi.

Mini-Ranskis

 Nyt kun käärö tuhisee unta, on aikaa palata viime päivien tapahtumiin.

Sektiopäivän aamuna ajaa hurautimme Jorviin keskellä kaikkinielevää pimeyttä. Jopa sairaalan parkkihalli oli tyhjä. Vain kaksi autoa lisäksemme. Ilmoittauduin autiossa aulassa ja sain tunnisterannekkeet molempiin käsiin. Sitten päivän toinen sektiopariskunta saapui aulaan. Jorvissa pyritään tekemään kaksi elektiivistä sektiota päivässä.

Aika pian kätilö tuli viemään meidät huoneeseemme kertoen, että nyt edessä on odottelua. Ymmärrettävästi akuutit tapaukset menisivät ohitsemme ja me olimme jälkimmäisenä leikkausjonossa. Sain pitää omat vaatteet päällä ja jäimme huoneeseen odottelemaan ja tappamaan aikaa.

Ranskiksella oli minulle paketti ja kortti täynnä helliä sanoja. Aika pysähtyi. Jonkin aikaa vietimme irtonaisina, poissa maailman menosta, elämää sivusta seuraillen. Uutta elämää odottaen. Olimme uuden elämän kynnyksellä, ovi jo raollaan. Muutama tunti hurahti ohi menneisyyttä, nykyhetkeä ja vähän Netflixiäkin ihmetellessä.

Näin kulutan aikaa...

Iltapäivän puolella alkoi turhauttaa. Nälkäkin kiristi pinnaa. ”Lähdetäänkö käymään Ikeassa”, kysyin Ranskikselta. Tuumimme, että jätetään lappu ikkunaan ja tehdään väliaikainen sairaalapako. Kätilö torppasi suunnitelmat. Ensimmäinen sektiopariskunta oli kuulemma vihdoin päässyt leikkaussaliin. Meidän vuoromme olisi seuraavaksi jos akuutteja tapauksia ei tule väliin. Saimme luvan käydä alakerran Ärrällä. Mutta syödä eikä juoda ei saanut.

Iltapäivällä kolmen maissa tuli kehoitus pukea sairaalavaatteet päälle. Onneksi. Pelkäsin jo, että palaan sittenkin mahoineni vielä kotiin. Sairaalavaatteen päälle puettiin lämmityspeitto. Siellä hautuessa mietin, miten poikanen on ihan kohta valmiina kuoriutumaan.

Vajaan tunnin päästä minut vietiin puudutettavaksi. Ensin käteen kanyyli. Vain pieni nipistys. Sitten selän pesu. Kylmää! Ja lopulta spinaalipuudute selkään. Kivuliasta, muttei yhtään niin kivuliasta kuin synnyttäminen. Ja äkkiä ohi. Sitten vielä katetri, pakollinen paha. Sänky laitettiin vinottain, pää vähän alaviistoon. Lopulta Ranskis ohjattiin sisään saliin pitelemään kädestäni kiinni. Vähän huimasi ja jännitti mutta en ollut paniikissa. "Et sitten kyllä pyörry", sanoin Ranskikselle. Lääkärille ja kätilöille mainitsin moneen otteeseen, että pelkään kipua. He kuuntelivat ja sanoivat, että kipua ei ole tarkoitusta tuntea. ”Tunnetko kylmää tai kuumaa?” kysyttiin. Seuraava lause olikin, nyt vauva on kohta pihalla.

Häh? Ei siis varoitusta, että än-yyt-tee-NYT veitsi sisään. Onneksi.

Tunsin tietenkin että minua liikutellaan. Mutta en mitään kivun kaltaistakaan. Hammaslääkärissäkin pelkään 100 kertaa enemmän.

Kohta täällä nukkuu joku

”Vauva huutaa jo vatsan sisällä!”, naurahti lääkäri. Kuulin niin kummallista ääntä, etteivät sanat riitä kuvailemaan. Koiran vinkulelu ja murina. Äkäinen kurlaava jodlaus. Nauratti ja itketti. Ennen kaikkea nauratti. Mutta nauraminen vatsa auki lihakset poikkileikattuina ilman tuntoa on vaikeampaa kuin kuvittelisi. Sitten erittäin raivoissaan karjuva vauva laskettiin rinnalleni.

”Välillä sektiovauvoja voi joutua herättelemään. Ei tätä.” Suu karjui ja hamusi rintaa. ”Poikkeksellista. Eivät vauvat yleensä vielä tässä vaiheessa syö.” Ja napakka ote tarttui rintaan. Vauva rauhottui samantein. Uskomatonta. Siinä se söi samalla kuin minut harsittiin kokoon. Ilman pelkoa ja paniikkia. Vauvalla oli Golf-aiheinen pipo päässä ja meidät kaikki kärrättiin heräämöön. Pystyin jo liikuttamaan toisen jalan varpaita.

Heräämössä kätilö kokeili useaan otteeseen lähtikö kohtu kuroutumaan kokoon. Onneksi kyllä. ”Kun pystyt liikuttamaan molempia polvia niin saat mehua”, kannusti kätilö. Äkkiähän sekin kävi, puolitoista tuntia ja join mehua. Jalat liikkuivat. 

Vatsaan alkoi koskea, enemmän ja enemmän mutta kipulääke auttoi. Sitten meidät vietiin takaisin omaan huoneeseen, sieltä alkoi tutustuminen uuteen elämään.

Tervetuloa maailmaan pikku menninkäispoika, sanat eivät riitä kuvaamaan onnea ja iloa että olet vihdoin täällä. Elämän kokoinen ihme, sitähän ne vastasyntyneet ovat <3.